Soman Chainani: The School for Good and Evil

Olipa kerran kylä, jossa asusti kaksi hyvin erilaista tyttöä. Toinen heistä on ihmisläheinen mutta turhamainen Sophie ja Toinen erakko mutta aina ystävänsä parasta ajatteleva Agatha. Kylästä siepataan aina kaksi lasta joka neljäs vuosi. Ryöstetyt lapset ovat aina yli 12, mutta alle 18. Minkä kyläläiset ovat jo selvittäneet on, että osasta lapsista tulee satujen Tuhkimoita ja prinssi Uljaita, tai satujen pahiksia. Kun tulee yö ja Sophie ja Agatha temmataan uuteen maailmaan uskovat kaikki, että Agatha sopii pahojen kouluun kuin nenä päähän ja Sophie prinsessojen kouluun, mutta onko vain virhe, että he päätyvät täysin päinvastaisiin kouluihin?

En pitänyt Sophien hahmosta. Hän on turhamainen ja kateellinen, ja mikä minusta hänessä tekee pahiksen, on hänen tapansa saada asiat keinoja kaihtamatta. Kuitenkin Sophien hahmo on mielenkiintoinen, ja kuinka hän kehittyy. Ei voi kuitenkaan sanoa, että hän kasvaisi ihmisenä. Sophie on todella fiksu. Pelottavan fiksu vaikka näyttääkin ensi alkuun siltä, että hän on täysi bimbo. Sophie käy hyvin pelottavaksi Doom Roomiin joutumisen jälkeen.

Agatha on ehkä etäinen ja erakko, mutta hän haluaa auttaa muita jopa oman henkensä uhalla. Liikuttavimpia kohtia oli, kun hän yritti pelastaa gorgoilin, mistä päästäänkin Tedrokseen, joka on tarinan prinssi, mutta minusta pikkumainen. Ymmärrän kyllä hänen paineensa olla isänsä varjossa, mutta se tekee hänestä heikon.

Hyvin mustavalkoinen teoshan tämä on, vaikka pyrkiikin näkemään sen niin sanotun harmaan alueen. Koulut ovat hyvä ja paha, Sophie ja Agatha ovat kuin päivä ja yö. Koulujen oppitunnitkin ovat esimerkkinä uglyfication ja beautyfication. Josta puheen ollen oppitunnit olivat mielenkiintoisia, jos vain niistä olisi kerrottu enemmän, ja kuvailtu tarkemmin, mutta taiat ja muut jäivät hämärän peittoon, koska tunneilla seurattiin Sophien näkökulmasta, joka ei keskittynyt opiskeluun, vaan toiseen kouluun pääsemiseen. Jäi vähän harmittamaan.

Minua ärsytti kun hyvien koulussa kaikki tulevat prinsessat olivat pinnallisia bimboja, jotka eivät ansaitse pelastamista, mutta ei pahojenkaan koulussa ollut kilttejä. Jotenkin puuttuivat ne hyvät ihmiset kokonaan, joka minusta jättää suuren aukon tasapainoon. Ainoat ehkä hieman kiltit olivat Kiko ja Dot.

Minusta mielenkiintoisinpia kohtia olivat myös toivomuskala ja kultahanhi! Mutta toivomuskalassa kärjistyi, kuinka turhia prinsessat ovat, ja kuinka he eivät oikestaan osaa muuta kuin toivoa prinssiä ja puhua eläimille. Hyvien tehtävä on vain puolustautua, kun pahat hyökkäävät. Ei toisinpäin. Ärsyttävää oli myös kirjailijan kerrontatyyli, jossa ei välillä pysynyt kärryillä, kuten miten päähenkilö on ikkunassa ja seuraavassa lauseessa iso aalto on jo napannut tämän ja lyönyt rantaan! Mitä! Missä välissä!

Yrittää olla satuja yhdistelevä satu, joka on ehkä sadun henkinen, mutta jotenkin puuttuu se legendaarisuus ja mieleenpainuvuus. Plussaa oli, että aina ei tarvita prinssiä pelastamaan päivää eikä prinssin suudelmaa ; )

"It's not what we are, Sophie. It's what we do."  -Echo in Sophie's mind

Arvostelu:<3<3< (Viihdyttävä muttei mitenkään erityinen)