torstai 26. marraskuuta 2015

Lena Dunham: Sellainen tyttö

Ensimmäiseksi en oikein pidä kirjan otsikon suomennoksesta. Engalnniksihan tämä on Not that kind of a girl ja suomennos on melkein päinvastainen alkuperäiseen verrattuna... Oikeastaan ensimmäinen omaelämänkerta, jonka olen jaksanut lukea loppuun, mutta johtuu varmaankin siitä, että kirjaa ei ole kirjoitettu aikajärjestykseen ja sitä sävytää rohkea huumori.

Kirjassa Lena kertoo elämänsä opiskeluajoista, mutta myös vähän nykyisyydestä ja kaukaisesta menneestä. Käydään läpi todella monta suhdetta, mikä niissä meni vikaan ja mikä toisaalta onnistui. On myös painonhallinnasta ja perheestä, eli aikalailla kaikkea, mikä saattaa vaivata naisen päätä. Parisuhde, oma keho ja perhe tässä järjestyksessä.

Pidin kirjan huumorista. Se oli epätavallista, koska tuntui siltä kuin kirja olisi jutustellut kanssasi ja kertonut edellisillan tapahtumista. Kuin kuulisi mehukkaita juoruja ja juorujahan me olemme aina valmiita kuulemaan, eikö? Sinänsä nerokas tapa kertoa omasta elämästä ja sattumuksista.

Kirja on todella suora seksin suhteen, mikä ei minua haitannut. Mitä turhia kiertelemään. Onneksi nyt kuitenkaan ei kaikkiin yksityiskohtiin menty, joten sopii sellaisellekkin lukijalle, joka ei pidä seksistä puhumisesta/lukemisesta. Kirjassa olisi voitu rohkaista muunkin ehkäisykeinon käyttöön kuin kondomin, kuten pillerit tai kierukka.

Pohdintaa:
Oli hyvin outoa, kuinka Dunham tuntui koko ajan olevan terapiassa ja/tai syömässä johonkin vaivaan lääkkeitä. Jotenkin tuntuu ettei suomessa paljon käydä terapiassa tai psykiatrilla. Toisaalta ilmeisesti Amerikassa ne kuuluvat vakuutukseen? kai? Toisaalta suomalaiset eivät kovin helposti halua myöntää käyvänsä terapiassa tai kuten sanotaan "kallonkutistajalla". Pitäisikö asian olla toisin?

Kuitenkin jotenkin tuntuu, ettei kirjasta ole paljon sanottavaa. Kyllä se oli viihdyttävä ja kyllä kirja sopii niillekkin, jotka eivät paljon lue, sillä kappaleet ovat lyhyitä ja niitä on helppo vain lukea seuraava kun edellinen loppuu.

Arvostelu:<3<3<3







perjantai 20. marraskuuta 2015

Pirjo Hassinen: Joel

Äidinkielen opettajani blogista löysin tämän kirjan, joka kuului teoksiin, jotka ovat ilmestyessään heräättäneet jonkinsorttista pahennusta. Valitettavasti niin vanha kirja, ettei kuvaa löydy, mutta kannessa lihaksikkaan miehen torso.

Maria ei oikein tiedä mitä tekee. Ei ole tutkintokaan valmis ja kaikki on kesken. Hän opettaa venäjää aikuisopistolla ja haaveilee lihaksikkaasta urheilijasta Joelista. Maria päätyy äidinsä pyynnostä töihin äidin alustvaateliikkeeseen ja huomaa pitävänsä siitä työstä. Hänellä alkaa olemaan vakituinen suhde aivan tavallisen kunnolisen miehen kanssa, mutta ei voi ollaa fantasioimatta Joelista ja tämän lihaksikkaasta varresta.

Päähenkilömme Maria on aika tavallinen. Ei tiedä oikein mihin menisi elämässä ja mitä haluaisi sillä tehdä. Ainoata huvia tuo miesystävä ja ilmeisesti joko seksi ei ole hyvää, tai miesystävä ei vain riitä ainaisen fantasioinnin ja halun vuoksi Joelia kohtaan. Joel on loppujen lopuksi aika yksinkertainen. Mariakin tuntuu tajuavan tämän, ettei Joelilla oikein lihaksien lisäksi ole muuta, mutta ei kuulemma muuta tarvitsekkaan olla.

Kirjoitustyyli on mukaansatempaavaa, ja vaikka tajuaa, ettei mitään maailmaa mullistavaa tapahdu niin kirjaa on kuitenkin sujuvaa lukea. Vähän ehkä kerkisin tylsistyä, mutta asioiden eloisa kuvailu oli ihan mielenkiintoista. Eniten kyllä pidin siitä kun alusvaatteita kuvailtiin tiedä häntä miksi?

Seuraavat kaksi kappaletta ovat pohdintaa :):

Kirja kertoo miehestä seksiobjektina ja fantasian kohteena. Ja tämä omalla tapaansa laittoi miettimään. Jos Joel kertoo entisajan miehen sekusalisoinnista ja miehen näkemisestä seksiobjektina, niin on kumma, että minusta kirjan kuvaillessas Joelia ei se poikennut nykyajan nuortenkirjallisuudesta. Mitä se taas kertoo ajastamme? Pidän todella paljon Armentroutin teoksista, mutta kuvaus tyyli miehistä on hyvin samanlainen kuin Joel:ssa ihan näin esimerkkinä.

Onko niin, että yhteiskuntamme on jo täysin normeissa niin naisen, kuin miehen seksualisoinnissa? Olemmeko lopulta vain seksiobjekteja muiden silmissä? Miten me oikeastaan katsomme toista ihmistä. Katsommeko tätä vain kauniina kasvona tai kehona vai yritämmekö nähdä millainen hän on sisältä. Tunnistaa eleistä ja ilmeistä mikä on tämän tunnetila? Ei useimmiten ei ole näin vain katsomme vain pinnalle. Jos satumme näkemään jonkin tunnetilan voi olla, että heijastamme vain omia tunteitamme.

"Joku sydämmetön olisi saattanut epäillä että se mikä oli ylimääräistä pohkeessa oli poissa jostain muusta, jne." -Marian ajatus Joelista

Arvostelu: <3<3 (Ihan mielenkiintoinen, mutta ei minusta mitenkään merkittävä.)


maanantai 16. marraskuuta 2015

Maria Carole: Tulen tyttäriä

2. Kirja kirjamessuilta tälläkertaa pienkustantamo Osuuskummalta. Tässä kirjassa minulle uutta oli naisten välinen rakkaus. En siis aiemmin ole lukenut kirjoja, joissa sitä olisi. Kirja oli mukavaa luettavaa ja jatkoinkin sitä yömyöhälle, kunnes tajusin että pakko lopettaa ja jatkaa aamulla. Eli aika lailla putkeen luin kirjan pienellä tauolla siinä välissä.

Maailmassa, jossa jumalat kävelevät maan päällä ja heidän jälkeläisensä knameirat kykenevät hallitsemaan vettä, tulta, maata, ilmaa tai parantamaan. Naarni on knameira, soturi ja odottaa oman palvelusaikansa loppumista. Ei hänellä tosin ole mitään soturin elämän jälkeen, mutta tavattuaan Emmin hän saa syyn. Emmi on erakkoluonne ja elää yksin kylän reunalla poikansa kanssa. Emmi on aina halunnut pois, mutta moni asia pitää hänet paikoillaan. Liv taas on altameira 3/8 jumalain verta ja siis ei kovin arvokas. Nyt hänet ollaan naittamassa miehelle, jota tämä ei kestä, ja sehän ei tulisieluiselle Liville käy.

Minua suorastaan ärsytti kuinka vähän loppujen lopuksi näistä voimista oli puhetta. Niistä ei suorastaan kerrottu mitään. Oli sinänsä ihan hianoa, kuinka varovaisesti voimista kerrottiin, ja kuinka niistä ei tehty suurta haloota, mutta tuntui kuin ideaa ei olisi haluttu käyttää sen täydellä potentiaalilla, mikä minusta oli sääli! Tuulen taitajista ei kerrottu yhtikäs mitään, veden lapsista vain sen verran, että he saattavat ruostuttaa raudan puhki ja maasta sen verran, että ruusupuska kukki komeasti.

"Emma tuoksui ihmiseltä, mutta huumaavalla tavalla ihmiseltä. Valolta ja halulta."
 - Naarnin ajatus Emmasta

Ymmärrän, että ennen kaikkea tässä ei ole kyse fantasiakirjasta, vaan romanttisesta kirjasta, joka kertoo upeasti eri henkilöiden näkökulmista ja tunteista, jotka ohjaavat heidän motiiveitaan. Sota on taustalla, ja vastustajasta ei oikein kerrota mitään. Toisaalta tuntuu että kaikki tarpeellinen kerrotaan, vaikka välillä oma tiedonhalu antaakin aihetta ärtymykselle, kun sitä tiedonjanoa ei sammuteta.

Kirjan henkilöhahmot ovat hyvin tarkasti luotuja, ja he ovat jokainen omanlaisiaan olematta stereotyyppisiä tai yliampuvia. Naarni on sisäänpäin kääntynyt ja jääräpäinen. Välillä itselle se oli ongelma, kun ei pystynyt samaistumaan tämän käytökseen, mutta silti Naarnin aivoissa oli mielenkiintoista, vaikka ei välillä ymmärtänyt tämän syy-seuraus näkemystä tapahtumista. Pidin jostain syystä erityisenpaljon Vanjasta, joka on hieman naistenmies, mutta kuitenkin loppujen lopuksi hyvin lemepeä ihminen ja kuin lämmin peitto johon takertuu aamuisin. En oikein tiedä miksi hänestä sai sellaisen vaikutelman, mutta kertoo hyvästä kirjasta kun henkilöistä tulee omiakin assosiaatioita.

Maailma on hyvin tasa-arvoinen, mutta sitten taas lapsella ei ole mitään valtaa itsestään ei pojilla ei tytöillä, ja omalla tavallaan he uskovat että mitä heille tapahtuu on heille kohtalon sanelemaa, mikä loppujen lopuksi on totta, mutta he eivät saisi jättää tekemättä asioita sen vuoksi. Onneksi Liv on tarpeeksi omapäinen!

Upea teos, joka alun kankeudesta päästessään vetää mukaansa ja suorastaan nautin kirjasta. Aina kun meinasi edes vähän tulla tylsää tapahtui juonenkäänne, joka tehokkaasti esti edes ajatusen tylsistymisestä. Kirja on tasapainoinen, eikä yliammu mitään, joka tekee siitä aidoimpia kirjoja joita pitikään aikaan olen lukenut, vaikka se onkin fantasiaa!

"Naiset ovat... pehmoisia ja lämpöisiä sopivista kohdista" -Vanja

Arvostelu:<3<3<3<3

Tämä Chisun Etsijät kappale sattuu sopimaan aivan täydellisesti Naarniin ja Emmaan!
En ole tehnyt laulua, enkä omista siitä enkä videosta mitään.




perjantai 6. marraskuuta 2015

Jenna Kostet: Lautturi

Kirjamessuilla viikko sitten käyty, ja sen satoa käyn arvioimaan. Ostin yhdeksän kirjaa, joten niissä menee pieni hetki lueskella. Pienkustantamoja eniten kävin tukemassa, ja tänä vuonna heillä oli oikein hieno standi, koska he olivat yhdistäneet voimansa! Päädyin ostamaan heiltä Tulen tyttäriä, Lautturin, Steampunk koneita ja korsetteja, sekä Jääsielun. Ensimmäisenä tartuin Lautturiin.

Kuva: Johanna Lumme
Lautturi kertoo kahdesta lukioikäisestä nuoresta. Toinen heistä on Kai, lautturi. Maailma on hänelle tuntematon paikka ja kaikki tuntuu uudelta ja pelottavalta, kuinka selvitä tässä uudessa paikassa. Lukiossa nopeasti oppii ketä saa katsoa silmiin ja kenelle avata suunsa. Silti vaikka Iraa ei saisi katsoa, vetää tämä Kain katseen puoleensa. Ira on suosittu tyttö ja hänellä on suosittu poikaystävä ja hän tietää kuinka pysyä suosittuna. Ei ainakaan kertomalla runoistaan tai sanoistaan jotka hän haluaa kirjoittaa. Kai pistää hänen silmäänäsä, koska Kai:llakin on sanoja, sellaisia sanoja joita hänkin haluaisi sanoa.

Kirjassa on moninaisia aihepiirejä kuten koulukiusaaminen, perheväkivalta, oma kasvaminen ja yhteiskunta. Iran mielessä oli ihan hauska liikkua, kun pikkuhiljaa tulee omaa tuntoa, ja sitä että ei tässä välttämättä olla lauman jäseniä, vaan on omatkin ajatukset ja aina ei tarvitse myötäillä sitä, mitä muut ajattelevat. Kuitenkin kiinnostavampi hahmo oli Kai, joka halusi olla vahva ja kestää tämän maailman, mutta joka jokaisessä käänteessä tuntui olevan tätä vastaan.

Suorastaan nerokkaasti Kostet on pystynyt liikkumaan nii pojan kuin tytönkin päässä ja mikä tärkeintä, jonkin toisenlaisen kuin ihmisen päässä. Kirjoitustyyli on kuin vettä, joka valuu viileänä ja raikkaana kieleltä nieluun. Kaikki on sulavaa ja jotenkin tarina vain keinuttaa sinua kevyesti ja pitää sinut lempeästi otteessaan. Rakastuin Kostetin tyyliin kirjoittaa.

Pidän Kostetin tyylistä kirjoittaa. Sitä on kevyttä lukea, mutta jokaisella sanalla on kaunista paino arvoa, ja kirjailija ei pelkää sanoa ääneen yhteiskuntamme outouksista, joita jäädessään miettimään syntyy ajatus, että mikä järki tässä on ja olemmeko unohtaneet miksi olemme täällä. Esimerkkinä Kai:n todetessa, että ihmisillä on outo tapa antaa niin paljon henkistä arvoa rahalle, joka kuuluu fyysiseen maailmaan, ja siitä kuinka ihmisillä on hierarkia, jossa ihmiset tietävät oman sosiaalisen paikkansa.

Tulipa pitkä ylistysteksti Kostetille! Ja iso kiitos Robustosille, kun kustantaa kauniita kirjoja.

Kirjan lopetus oli lumoava ja saatuani kirjan loppuun jouduin vain laittamaan kirjan alas ja itkin. Itkin elämän epäoikeudenmukaisuutta. Kuinka virta vie ihmisiä toisistaan pois päin. Kuinka eläminen kuluttaa meitä jokaista. Oli siis aika lohduton olo, mutta se että kirja sai aikaan niin voimakkaan ja ihanan tunnereaktion, on minusta onnistunut teos.

"Minä luen nopeasti ja muurahaiset marssivat edessäni ryhdikkäinä. 
Ne ovat sanoja, joilla on jalat ja jotka astuvat." 
-Kain pohdintaa lukemisesta

Arvostelu:<3<3<3<3< (Upeaa kieltä ja ajaituksia herättävä teos olematta liian raskas)