maanantai 17. lokakuuta 2016

Siiri Enoranta: Gisellen kuolema

Pitkä blogi tauko on ollut! Johtuen ihan vain siitä, että sopeutuminen uuteen kouluun ja kaupunkiin on vienyt oman aikansa. Puhumattakaan oman elämän sisäisestä draamasta. Elämä myrskyää ja välillä on ihana katsoa myrskyä sen silmästä.

Gisellen kuolema kertoo Linneasta, joka oli tuleva prima ballerina. Hän olisi se joka loistaa, se josta ollaan ylpeitä, mutta elämä on julmaa. Kun Linnea loukkaa jalkansa ei hänestä enää koskaan voi tulla sitä tanssijaa, joksi hän on itsensä aina kuvitellut. Kuinka luopua unelmistaan ja haaveistaan? Miltä tuntuu katsoa miltei täydellistä tyttöä sivusta ja nähdä vain kuori.

Kävin Turun kirjamessuilla ja sieltä tarttui viimeinen puuttuva Enorannan kirja hyllystäni. (En aijo hankkia Nokkosvallankumousta, sillä se oli minulle liian masentavan toivoton kirja.) Mutta itse kirjaan. Enoranta kirjoittaa edelleen kaunista tekstiä ja jotenkin hän onnistuu pienillä yksityiskohdilla tekemään todentuntuisin kuvauksen suomalaisesta kodista ja lukiolaisen elämästä. Hän maalaa muutamalla sanalla maiseman, joka on täysin uskottava.

Tässä kirjassa liikuttiin minulle ehkä hieman ahdistavilla aihe alueilla, kuten huumausaineet ja hmm.. sanotaanko, että kielletty rakkaus. Pidin siitä, kuinka päähenkilömme ei niinkään ollut päähenkilö, vaan enemmän kerrottiin hänen näkökulmastaan tämän siskosta, josta muodostui kirjan päähenkilö. Miten sen sanoisi. Tämä vain korostaa sitä, ettei Joel ole mitään ilman Linneaa ja Joelin omin sanoin:

"Minä olen Joel vain suhteessa Linneaan." -Joel

Jokaisella on tapansa selvitä. Usein me unohdamme katsoa itse ihmiseen tai sitten me vain suljemme silmämme toisen kivulta, vaikka pitäisi katsoa suoraan ja ottaa kädestä kiinni. On itse uskottava siihen että kaikki tulee olemaan hyvin, ennen kuin voit sanoa sen toiselle. Jos sanoo toiselle, että kaikki on hyvin, on se lupaus siitä, että jos ei ole nyt hyvin tulee olemaan, ja jos ei siihen usko itse niin voi jättää sanomatta. Tätä minä mietin kirjan aikana. 

Tästä kirjasta on vaikea puhua. Tämä on vahvaa Enorantaa ja jos pitää Enorannan kielestä tulee pitämään tästäkin, mutta aihe on aika rankka, ja vaikuttaa kirjan viihdyttävyyteen ja voi olla jopa vaikea nauttia kirjan tekstistä. Suosittelen silti lukaisemaan, sillä kirja ei ole paksu ja tuntui loppuvan liian nopeasti.

"Me emme sanoneet paljon koska kaikki sanat rikkoivat sitä harmoniaa, 
joka oli rakentunut niin helposti mutta 
jonka perustuksina oli hämähäkinseittiä ja aamukastetta." -Joel

Arvostelu:<3<3<3