torstai 29. tammikuuta 2015

Johanna Sinisalo: Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita

Johanna Sinisalo räjäyttää jäleen pään. Novelli kokoelmassaan Sinisalo käsittelee vuosien varrella olleita ajankohtaisi asioita, joista osa koskettaa vielä nykypäivääkin. Kirja laittoi todella pohtimaan ja miettimään yhteiskuntaamme ja onko Sinisalo vain kärjistänyt novelleissaan, vai ovatko ne tälläkin hetkellä toteutumassa. Olemmeko ajautumassa näin huonoon jamaan.

Pidin erityisesti novelleista Baby doll, valkoinen hiiri ja Palvelukseen halutaan kokenut neitsyt. En pitänyt ollenkaan Me vakuutamme sinut- novellista. Nyt kerron miksi.

Baby doll antoi miettimisen aihetta. Onko ihmiskunta oikeasti menossa tähän suuntaan? Nuoruutta palvotaan niin paljon, että lapsista on tullut jälleen kuin keskiajalla pieniä aikuisia. Yhteiskunta on niin täynnä seksiä ja seksin mainontaa, että jo ala-asteella katsellaan pornoa ja isketään poikia ja tyttöjä. 13- vuotiaalla mallilla on silikooni rinnat. Novellissa katsottiin asiaa lapsen näkökulmasta. Kovasti yritetään olla aikuisia, mutta silti ollaan lapsia ja ei ymmärretä syy seuraussuhteita. Miksi lasten nykyään pitää yrittää aikuistua niin nopeasti? Tuleeko yhteiskunnastamme sellainen että, jos nainen/tyttö kadulla yksin ollessaan tulee raiskatuksi, niin oma on vikansa kun seisoi kadulla? Toivottavasti en joudu näkemään tällaista yhteiskuntaa elossa. Tapahtuuhan sitä nytkin, mutta ei näin radikaalisti.

Valkoinen hiiri käsitteli sivaria ja armeijaa ronskisti. Suomesta on tullut militarismi, jossa kaikki käyvät armeijan ja suunnilleen aivopestään. Ihmiset ovat agressiivisia. Novelli kertoo yhden harvan sivarilaisen näkökulmasta. Hänen työstään ja siitä, että ihmisistä on tullut samanlaisia valkoisia koe hiiriä, kuin sivarilaisen työssään vahtimat hiiret. Häntä hakataan, hänet nähdään säälittävänä rottana, joka elää muiden kustannuksella. Minusta oli kiintoisaa, kuinka ihmiset oli kuin ehdollistettu. Se on mahdollista, joten miksi ei?

Palvelukseen halutaan kokenut neitsyt kertoo vanhasta heimosta, jossa miehet olivat avuttomia ja naisten suojelemia. Miehet olivat vain lisääntymistä ja nautintoa varten. Tosin eivät kaikki nauttineet, sillä ne jotka jäivät neitsyiksi pystyivät kontrolloimaan ja ymmärtämään eläimiä tsirnikkansa/neitsyytensä avulla. Minusta oli mielenkiintoista käänteinen heimo, jossa nainen oli vahva ja periaatteessa osat olivat vaihtuneet. Pidin myös tavalla, jolla novelli oli kirjoitettu. Se oli brutaali, mutta ei jättänyt kysymyksiä. Novelli kertoi sen minkä halusi.


Me vakuutamme sinut olki ahdistava, enkä ymmärtänyt oikein novellia. Ymmärsin siinä olevan Lovecraftin monstereita liitettynä saamelaisiin ja vanhoihin jumaliin. En oikein saanut otetta, ja minusta tuntui absurdilta, kuinka nämä vanhat olennot pystyivät liittymään tietoverkkoon... Kerrassaan outo.

Julie Kagawa: The Iron King

Keijujen maailma on olemassa. Kesä ja talvi hovit loisteliaine puolineen. Kesän hovi, tuo värien maailma, jossa värit ja kauneus hohtavat niin kirkkaasti, että kaikki tuntuu epätodelliselta. Talven hovin kylmän jään sininen kauneus lumoaa, mutta älä unohda. Olet vain ihminen, olet vain saalis, todennäköisesti et selviä päivääkään. Älä siis lähde tanssiin keijukaisen vaan sulje silmäsi ja katso muualle. Älä anna niiden lumota.

Meghan Chase täyttää kuusitoista vuotta. Tuolloinhan pitäisi tapahtua jotain ihmeellistä. Hän on koulussa syrjitty ja hänen kaverinsa Robin on veikeä keppostelija. Saapuessaan kotiin hän kuitenkin saa kaamen yllätyksen. Hänen pikkuveljensä Ethan ei ole enää Ethan, vaan jokin kaamea sininen olento musteen mustin silmin. Meghan saa tietää, että hänen veljensä on kidnapattu keijujen toimesta ja Ethanin tilalle on laitettu vaihdokki. Meghan lähtee Robinin kanssa keijumaahan etsimään veljeään, mutta keijut eivät ole kilttejä. Ne haluavat syödä.

Meghan oli ihana päähenkilö. Kirjailija oli laittanut hänelle hyvät reaktiot, ja Meghanilla oli selkeä elämänasenne, jota hän kunnioitti. Hänellä on myös periaatteita, joista hän ei tingi, ja minusta se tekee hahmosta todella vahvan. Ongelmanakin välillä oli se, että hän pitää liiankin tiukasti kiinni. Meghanin kehitys oli ihailtavaa, kuinka hän kasvaa tunnustamaan oman voimansa ja hyväksyy itsensä ja maailman. Ainut asia mistä en pitänyt Meghanista oli, kuin häntä olisi koko ajan pitänyt olla pelastamassa, tai joku tuli aina hätiin ja hän oli kuin mikäkin neito pulassa.

Robinista pidin mutta hän on ehkä liiankin kepposteleva eikä tiedä, missä raja menee hyvän ja huonon maun rajoissa. Minusta on suloista, kuinka hän on valmis uhraamaan itsensä Meghanin vuoksi ja kuinka hän turhautuu, kun hän ei ole tarpeeksi Meghanille, vaan Meghan ennemmin luottaa viholliseen.

"Me! You don't need his help! Don't you trust me to keep you safe? 
I would've given everything for you. Why didn't you thing I'd be enough?" -Puck

Ash on aivan ihana! Kirjaa lukiessa tuntui hullulta, että Meghan ihastui häneen, mutta huomasi sitä itsellänikin sydämmen sykkeen kohoamista. Siinä vaiheessa aloin kyllä huolestua, kun Ash sanoi tappavansa Meghanin ja sydämmeni tykytti rakkaudesta! Mielenterveyteni totaalisesti siis tuhottiin. Ash on rauhallinen esittää välinpitämätöntä ja kantaa kaunaa Robinille. Tähän on syy ja se on minusta lohdutonta.

"I'll kill you," - Ash to Meghan

Grimalkinia ei voi selittää muullakuin, että hän on kissa.

Suosittelen kirjaa, sillä maailma on upeasti luotu. Kaikki erilaiset keijukaiset heräävät kirjassa eloon. On kaunista, kuin kauhistuttavaakin. Pidin todella paljon Iron kingistä. Hän on voimakas ja tiesää mitä haluaa. Hän on julma ja brutaali, mutta nivoo koko kirjan yhteen ja palaset menevät paikalleen. Kirja kannattaa myös lukea juonen takia. Kolmio draama on sitä samaa vahnaa ei mitään erityistä muihin verrattuna. Toinen on selkeästi se, kummankanssa neljännen osan lopussa päädytään yhteen. Sääli sinänsä, että sillä ei saada lisä jännitystä kirjan jatko-osiin. Seuraava osa odotteleekin jo hyllyssä.

 "All you're telling me is I won't betray my friends or family. 
If that's a weakness, it's one I want." -Meghan

Arvostelu: <3<3<3<

torstai 15. tammikuuta 2015

Laini Taylor: Karou savun tytär

Löysin kirjan alennusmyynnistä ja päätin tarttua kirjaan. Olin muutenkin kuullut kirjasta paljon hyvää. Katsoin alkuun, että tähän kirjaan tulee uppoamaan aikaa, sillä kirja on reilut 500 sivua. Huomasin kuitenkin nopeasti, että fontti on isointa, mitä olen koskaan kirjassa nähnyt ja voisin kutsua tätä suorastaan paperin tuhlaukseksi, mutta kirja oli kuitenkin ihan hyvä, joten kai se on sen väärtti.

Karou on tyttö, joka asuu Prahassa. Hän ei kuitenkaan ole ihan tavallinen tai no hän haluaisi olla. Hänellä on oudot tatuoinnit käsissään ja hänen perheensä koostuu mitä kummallisimmista olennosita. Nämä olennot pitävät toivomuskauppaa yllä ja näitä toiveita saa hampailla. Karoun tehtävä on kerätä hampaita eri puolilta maailmaa myyjiltä ja toimia näin ollen kuriirina. Asiat kuitenkin muuttuvat, kun serafi eli enkeli astuu kuvioihin ja sulkee ovet, joiden kautta karou on päässyt toivomuskauppaan ja muihin maihin.

Pidin kirjan kuvailusta. Se oli todella rikasta ja ympäristö oli täysin lukijan ulottuvilla. Pidin toivomuskaupasta ja siitä, että jokaisella toiveella on hintansa. Tämä hinta mitataan tuskan määrässä. Toiveen hinta on tuska. Pidin siitä, että toivo ja toive ovat kaksi täysin eri asiaa, ja vaikka esittäisikin toiveen, niin ei se silti anna toivoa tai vähennä tuskan määrää.

Kirjan niin sanotusti toinen puolikas oli minusta parempi. Fantasia maailma oli ihana ja upeasti luotu. Juhlat herästivät henkiin ja Karou oli upea ilmestys asussaan, jota ei silloin halunnut. Pidin enemmän myös fantasia maailman hahmoista, sillä he olivat mielenkiintoisia ja hierarkkia lumoava.

Kirjassa oli syvällisyyttä ja pohdittaessa sitä, että kuinka joku näkee jonkin asian oikeudeksi omistaa, ei asiat aina mene niin. Ihmiset sokaistuvat halustaan omistaa ja pitää omanaan. Hei eivät ymmärrä, että toinenkin ihminen voisi tarvita kyseistä asiaa ja tarvita sitä, mutta ajamme vain omaa etuamme.

Kirja oli hyvä, mutta fontti rasittava, koska se oli niin isoa ja siksi kirja meni nopeasti makuuni ja sivuja piti koko ajan kääntää. En ole paljoa perehtynyt fantasia fantasia genreen, mutta tämä kyllä tarjosi sitä. Tarina oli kaikin puolin hyvä, mutta jostain syystä kirja ei kuitenkaan iskenyt minuun niin paljon, että haluasin lukea kirjan toisen osan saatikka lukea kirjaa uudestaan.

"Terä on iso ja välkkyvä, kuin laskeva kuu. Ja yhtäkkiä ..."

Jätän teidät pohtimaan mitä tapahtui. Itse yllätyin. :)

Arvostelu: <3<3

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Jane Green: Roolit vaihtoon

Tämä kirja tarttui vahingossa kirjastossa käteen. Kohtasin kirjan ja takakansi teksti vaikutti mielenkiintoiselta!

Roolit vaihtoon kertoo kahdesta naisesta. Vikcystä joka on erikoisartikkeli toimituksen päällikkö. Hän on menestyvä nainen Lontoossa ja ainoa asia, jonka hän kokee olevan vialla elämässään on aviomiehen puute. Hän eikä hänen ystävänsäkkään ymmärrä, kuinka tämä hemaiseva 35 vuotias on yhä vailla kumppania. Amber taas on kotiäitinä Amerikassa hienosto alueella. Hänellä on rikas aviomies ja kaksi herttaista lasta. Mikä hänen elämäänsä sitten varjostaa? Naisten keskinäinen kilpailu siitä, kuten missä baletti koulussa lapset käyvät tai kenellä on kallein ja hienoin asu.

Molemmat naiset ovat turhautuneita asemaansa ja ajattelevat ruohon olevan vihreämpää aidan toisella puolen. Monen mutkan kautta juuri nämä kaksi naista päätyvät roolien vahtoon, ja Vicky ja Amber siis vaihtavat toistensa elämiä kuukaudeksi.

Oikeastaan kirjassa kerrotaan paljon pidemmän kaavan kautta miten tähän kyseiseen roolivaihtoon ryhdyttiin. Itse roolinvaihto on lyhyt ja oikeastaan ohi jo ennen kuin alkaa. Juoni on ennalta arvattava. Eihän se ruoho ole vihreämpää aidan toisella puolen, vaikka niin usein kuvittelemmekin.

Green on loistava luomaan hahmoja ja siihen kirja oikeastaan perustuukin. Hahmoja on monta, mutta jokainen kuvataan yksityiskohtaisesti, ja Green päästääkin lukijan enemmän kuin ainoastaa päähenkilöhahmojen päiden sisään. Tällöin nähdään asioiden toinenkin puoli ja autetaan lukijaa ymmärtämään hahmojen ajatusmaailmaa. Tämä oli itseasiassa todella mukavaa, sillä hahmojen nimet ja millaisia he ovat jäivät paremmin mieleen. En aluksi voinut ymmärtää Vickyn "vakipanon" ajatusmaailmaa, mutta kyllä sekin avautui.

Kirja sai rakastumaan henkilöhahmoihin kyllä, mutta kirja jäi kahdeksi viikoksi kesken kunnes, taas jaksoin lukea kirjan loppuun, eli kirja ei ollut niin iskevä kuin olisin sen halunnut olla. Kirjassa ei myöskään ollut mitään ylllättävää, mikä oli sääli minusta. Tämä oli hyvin kevyttä lukemista.

Arvostelu: <3<3