perjantai 28. marraskuuta 2014

Jennifer L. Armentrout: Obsidian

Tästä on jo aikaa kun olen lukenut kyseisen kirjan. Haluan kuitenkin kirjoittaa kirjasta arvostelun, sillä tämä on yksi lempikirjoistani, ja kyseinen kirja on lempikirjailijaltani. Tämä oli myös loistava YA kirja.

Katy on ihan tavallinen tyttö, joka joutuu muuttamaan pieneen tuppukylään äitinsä työn perässä, joka on työnarkomaani. Kouluvuosi alkaa hyvin, ja kavereitakin löytyy. Tosin ongelmana tietysti pienellä paikkakunnalla on, että hän on se "uusi" tyttö.

Muutto päivänä Katy päättää olla hyvä naapuri ja mennä tervehtimään. No eiköhän oven avaa paidaton adonis, ja Katy ei voi muutakuin tuijottaa. No tästähän lähtee sitten sellainen pottuilun vyöry että huh. Seuraavana päivänä hän sitten törmää koulussa tähän Daemoniin.

 HEI SPOILERS AHEAD!!!!

Oih eli siis Katyn ja Daemonin henkilökemiat kohtaavat täydellisesti, mutta siinä on vain se ongelma, että se purkautuu pottuiluna. Toisekseen Daemon ei halua tulla lähelle ihmisiä, sillä se voisi olla uhka hänelle tai hänen siskolleen Deelle. Hehän siis ovat Alieneita. Kyllä alienit elävät meidän maailmassamme, meidän joukossamme. Heitä tosin pidetään tarkasti silmällä, jotta he eivät muodosta uhkaa. He pystyvät parantamaan, kulkemaan nopeammin kuin valo, sekä korjaamaan asioita, periaatteessa peruuttamalla aikaa. Heidän todellinen muotonsa on puhdasta valoa ja jokainen omaa vähän erilaisia kykyjä. Heidän vihollisensa ovat Arumeita, jotka ovat taasen varjoa ja pahoja.

Katy siis ei aluksi tiedä alieneista, mutta asia paljastuu sen vuoksi, että hän meinaa kuolla ja Daemon pelastaa hänet. Katy oli todella samaistuttava hahmo. Hän on kirjanörtti, joka pitää kirjablogia ja on vähän hajamielinen. Välillä hahmona hän oli kuitenkin liian kömpelö, ja en pitänyt siitä, että hän takertui liiaksi pikkuseikkoihin ja oli pitkävihainen.

Ahhhhhh.... Daemon, mitä voisinkaan hänestä sanoa. No todella seksikäs, hottis, alien ja suojeleva. Mitä muutakaan voi pyytää. Ainiin ja todella ihana luonne, joka on vähän nasty, mutta pottuilun takana on huvittunut sävy. Lisäksi kirjan lopussa on kirjoitettu Daemonin näkökulmasta muutama kohtaus, joka avaa loistavasti vielä lisää asioita Daemonin kannalta, ja auttaa ymmärtämään motiiveita hänen tekojensa takana.

Pidin kovasti Dee:stä, koska hän on todella energinen ja iloinen. Hän on Katyn tukena ja ihana vastapaino Daemonin epäilevälle luonteelle. Dee tuntuu ottavansa elämästä kaiken irti ja nautin hänen iloisuus piikeistään kirjassa.

Katy ja Daemon ovat vain täydellisiä. Pidän heidän sanailustaan ja siitä, että tässä ensimmäisessä kirjassa he eivät ala edes seurustelemaan. He ovat kyllä läheisiä, mutta suhde ei kehity liian nopeasti, mistä pidän kovasti. Se kehittyy vähän kuin varkain, mutta vaikka he ovatkin kuin ruutitynnyri ja tuli ja saattavat räjähtää minä hetkenä hyvänsä, niin on mukavaa, että asiat otetaan vakavasti.

Armentrout on hyvä kirjoittaja, ja nautin hänen teostensa lukemisesta. Hän luo hyvin hahmot, ja heihin on todella helppo samaistua. Kuitenkaan hahmot eivät ole liian realistisia, jolloin antaa sellaisen fantasia fiiliksen. Kuitenkin pysyy nykymaailmassa.



Arvostelu:<3<3<3<3

tiistai 25. marraskuuta 2014

Gena Showalter: Alice in zombieland

Minulla taitaa olla jokin ongelma O.o jos vain näenkään jossain nimen Alice tai tiedän asian liittyvän jotenkin Alice in wonderlandiin, niin minun on aivan pakko saada lukea teos. Ostin jopa alkuperäisen Alice in wonderlandin. Kaikki alkoi Splinteredistä. Rakastuin jälleen kansikuvaan. En oikeastaan tyttöön siinä, vaan siihen, että se on pelikortti ja jokainen maa on kuvattuna. Minusta kansi on vain nerokas. No mutta asiaan.

Kirja kertoo Alicesta, jonka isä on vainoharhainen ja pelkää hirviöitä. Heillä on tarkka sääntö, että ulos ei saa mennä koskaan pimeän jälkeen ja kukaan ei enää poistu pimeäntultua talosta. Kuitenkin Alice saa suostuteltua koko perheen lähtemään katsomaan siskonsa Emmin baletti esitystä. Kaikki ei kuitenkaan pääty hyvin. Seuraavana aamuna Alice herää ja sairaalasta. Hänellä ei ole enää perhettä. Hänen täytyy muuttaa isovanhempiensa luokse ja vaihtaa koulua.

Ensimmäisenä päivänä koulussa kesän jälkeen. Alicen ja Colen katseet kohtaavat, ja intohimoinen suudelma kohtaus alkaa. Olo oli hieman kuin puulla päähän lyödyllä, mutta paljastui, että se oli vain näky. Mutta tästä komppaan siihen, että kirjan romantiikka oli ailahtelevaa. Suudelmakohtaukset olivat hieman oudoissa paikoissa, ja jotenkin, vaikka ne olivat näkyjä niin ne olivat siihen kirjan vaiheeseen usein liian intohimoisia. Ymmärrän, että ne olivat näkyjä, ja että sen vuoksi Colen ja Alicen suhde lähti niin nopeaan nousuun, mutta kuin seinään se sitten pitkäksi aikaa meni sivuun. Tällekkin löytyy kyllä myöhemmin selitys.

Alussa oli tunne etten voinut laske kirjaa käsistäni. 200 sivua meni hujauksessa, mutta tämän jälkeen alkoi jo tulla vaikeuksia, ja kirja lakkasi minun miellyttämiseni. Jotenkin kirjasta tuli vain zombeja zombeja zombeja... Ja niiden tappamista. Naah. Pidin enemmän lukea kaikkien sanailusta, ja minusta alku oli hyvin kirjoitettu. Menetys ja katumus ovat käsin kosketeltavina ja paksuna sumuna ympärillä ja vie mukanaan. Kuin yrittäen hukuttaa lukijan.

Zombit olivat mielenkiintoisia, sillä kyllä he olivat eläviäkuolleita, mutta he olivat henkiä, joihin ei voi ruumiillisesti vaikuttaa, vaan niiden tappamiseksi pitää itsekkin olla henkimuodossa. Kaikki eivät pysty nähdä niitä, mutta jotkut pystyvät syntymästään lähtien ja jotkut vasta traumaattisten tapahtumien jälkeen. Nämä jotka näkevät ja tappavat zombeja ovat eri vahvuisia.

Alice oli hauska sarkastinen hahmo, jolla oli paha suu. Hän välillä sanoi asioita, joita ei oikeasti tarkoittanut sanoa, mutta minkäs sitä voi. Traumaattinen kokemus muutti Alicea, mutta eiköhän se muuttaisi ketä vain ja siksi hahmo tuntuikin aidolta. Pidin hänen asenteestaan muihin ihmisiin. Se ei ollut ylimielinen, vaan muut huomioon ottava.

Kirja on nuorten kirja, mutta en siltikään pitänyt siitä, että heidän lähettäessään tekstiviestejä seassa oli U eli you ja C eli see ja muutenkin lyhenteitä, joita nuoret käyttävät. En myöskään pitänyt siitä, että se suoraan liitettiin nykymaailmaan sanomalla, Alicen lukevan Iron fay serietä. Pidin siitä, että lopussa oli biisejä, joita löytyy Alicen Ipodista.

Tämä on kirjoja, joissa ei kannata kiintyä liikaa henkilöhahmoihin, Koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu.

Kokonaisuudessaan hyvä, mutta jostain syystä ei kuitenkaan iskenyt minuun niin lujaa, että haluaisin lukea seuraavat osat. Myöskään Alice in wonderland ei näkynyt kirjassa paljoakaan, ja ei mitenkään näkynyt kirjan juonessa, mikä sinänsä oli hyvä. Ainoa, minkä itse huomasin yhteydeksi alkuperäiseen oli maininta valkoisesta kanista.

"Every day the clock ticked ---- or not. The end could come in a heartbeat. 
A blink, a breath, a second. Gone, gone, gone."

Arvostelu: <3<3<

maanantai 24. marraskuuta 2014

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

Kiinnostuin kirjasta, vasta kun se ilmestyi pokkarina. Kiinnitin huomioni kanteen, jossa oli vaaleahiuksinen tyttö kaukaisuuteen katsomassa. Silmissä heijastuu henkilö. Kiinnostuin heti, sillä kauniit silmät kirjan kannessa jostain syystä vetoavat minuun kovin. En oikein pidä alkuperäisestä kannesta, sillä siitä ei tule mieleen tyyneys ja vesi, mutta siitä kyllä tulee mieleen teehuone.

Noria on teemestarin tytär ja vastoin kaikkia traditioita hänestä, tytöstä on tulossa teemestari. Asiaa ei paljoa vastusteta, mutta se herättää outoja katseita. Eletään yhteiskunnassa, jossa vesi on lopussa, ja tarkaan säädeltyä armeijan toimesta. Teemestarien tehtävä on iät ja ajat ollut olla veden vartioita ja tehtävä on nyt siirtymässä Norian harteille. Hänestä tulee veden, lähteen vartija. Hänen olisi kyettävä suojelemaan lähdettä, vaikka armeija etsiikin sitä, ja on vaarallisa  olla veden vartija, veden ollessa vähissä ja veden piilottelusta voi saada kuolemantuomion. Noria joutuu tehdä valinnan. Lähteäkkö pois äidin luokse miellyttäen näin äitiään, vai jäädä veden vartijaksi isän mieliksi, vai mennä omaa tietään, mistä ei ole vielä mitään tietoa, mikä se on.

Kirja on kirjoitettu kauniisti. Se ikään kuin soljuu. Teksti vain virtaa eteenpäin, ja ei huomaakkaan, kun teksti vain etenee huomaamatta. Pidin tyylistä todella, sillä se oli hyvin seesteistä ja siinä oli jotain syvää hiljaisuutta, joka antoi rauhan. Kirja oli alusta loppuun rauhallinen, mutta jostain syystä tuntui, kuin kirjassa ei olisi ollut kohokohtaa. Kirja oli pikemminkin kuin virta, jossa oli nopeita vilkkaita kosken pätkiä ja suvantoja. Kirja kuitenkin piti hienosti tyylinsä alusta loppuun.

Pidin Noriasta hänen hahmostaan hänen ajatuksistaan. Hän oli omanlaisensa, ehkä välillä vähän naiivi ja sen vuoksi varomaton. Minusta Noria oli vahva hahmo loppuun asti. Hän oli myös erityisen rohkea. Jokainen ymmärtää kyllä sen lopussa. En pitänyt sotilaista tai sotilasvallasta. Se oli julmaa, mutta hädässä ihminen on julmimmillaan, ja kun ihminen tietää olevansa paremmassa asemassa kuin toinen, helposti ihminen käyttää asemaansa väärin. On tietenkin niitä, jotka eivät käytä, mutta lopulta ihminen on itsekäs olento. Kirjassa tämäkin tulee esiin.

Opin paljon kirjasta. Opin paljon vedestä. Muutakuin mitä koulu opettaa. Koulu opettaa veden molekyylirakenteen, sen että se on kiinteää, nestettä ja höyryä, mutta se ei kerro sinänsä mitään vedestä, ei sen luonteesta. Kirjan myötä vettä osaa arvostaa uudella tavalla. Pidin kyseisestä ajatuksesta hyvin paljon, ja siksi halusin laittaa tämän, vaikka se onkin aika alussa kirjaa.

"Kuolema on veden liittolainen. Niitä ei voi erottaa toisistaan, eikä niistä kumpaakaan voi erottaa meistä, sillä niistä meidät on lopulta tehty: veden muuttuvaisuudesta ja kuoleman läheisyydestä. Vedellä ei ole alkua tai loppua, mutta kuolemalla on molemmat. Kuolema on molemmat. Toisinaan kuolema kulkee kätkettynä veteen, ja toisinaan vesi karkottaa kuoleman, mutta ne kulkevat aina yhdessä, maailmassa ja meissä."

Arvostelu: <3<3<3<

Tähän kirjaan jostain syystä sopii Vocaloidi kappale Can't I Even Dream. Video, tai laulu ei ole tekemäni ja video ei ole omani. Kappaleessa on kuin vesipisaroita tipahtelisi.


sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Edited by Christine Johnson: Grim

Kirja koostuu Grimin saduista, jotka on uudelleen kerrottu novelleina nuortenkirjailijoiden näkökulmasta. Tarinoihin on lisätty jokin synkkä juonen käänne ja ne eivät välttämättä täysin kunnioittaneet alkuperäisiä satuja, mutta kuitenkin saivat loistavasti tuotua alkuperäissatuun jotain uutta ja ihmeellistä. Joissain novelleissa oli hyvin vaikeaa tunnistaa, että mikä satu on kyseessä. Esimerkiksi Better oli vaikea, ja piti internetistä etsiä, mikä satu oli kyseessä. Arvioin kirjan kokonaisuutta ja arvioin myös jokaisen sadun nopeasti erikseen. Kirjan ulkoasu on lumoava ja pinta kovakantisuudestaan huolimatta ihanan tuntuinen.

Kokonaisuudessaan kirja on loistava, ja jos pitää satujen uudelleen kerronnasta suosittelen 100%. Hallittu kokonaisuus, mutta jotkin sadut tuntuivat sulautuvan toisiinsa, kun taas jotkin sadut tuntuivat omaperäisyydellään hyppäävän silmille, mikä oli minusta mukavempaa, kuin lukea tasapaksua tekstiä, mikä ei sinänsä ole millään tasolla ihmeellistä. Yllätykselliset olivat kivoja, joistain näkyi selkeästi, että kirjailija ei joko ole hyvä kirjoittamaan a)novelleja tai b) valitsi väärän sadun. Jotkut kirjailijat taas tekivät nappisuorituksen. Ihanaa oli, että novelleissa oli eri kirjailijat, joten jokainen satu oli om yksilönsä, ja kirjoitukseltaan ja sanonnoiltaan erilaisia. Näkyi selkeästi tarinan sielu.

The Key~
En oikein pitänyt tästä. Odotin innolla, sillä tästä sadusta olisi saanut vaikka mitä, mutta satu kävi selväksi liian helposti ja loppu ratkaisu oli liian helppo. Kuitenkin kerronnassa oli ihan mielenkiintoisia vivahteita.

Figment~
Rakastin tätä! En tunnistanut satua, kuin vasta lopussa, mutta siinä vaiheessa minulla oli kyyneleet silmissä, ja oli ihmeellistä, kuinka kirjailija sai 35 sivussa minulle aikaan kyynel silmät. Eli loistavaa kerrontaa ja satua oli hyödennetty täydellisesti.

The Twelfth girl~
Satu tuli hyvin esiin ja oli mielenkiintoista, kuinka tuo pakopaikka ei ollutkaan sitä, mitä halutaan. Toinen asia oli, että suosittuna olemisella on hintansa.

The Raven Princess~
Pidin tässä oli satumainen tunnelma, eikä tarinaa oltu siirretty nykyaikaan, mutta toisaalta tuntui, kuin mitään muutosta alkuperäiseen ei olisi tapahtunut.

Thinner than water~
Suorastaan ahdistava... Tunnelma oli todella ahdistava ja kyllähän se alkuperäisessäkin sadussa on, mutta tästä sadusta olisi voinut saada niin paljon kauniinpaa, ja en pitänyt tämän lopusta.

Before the rose bloomed: A Retelling of the snow queen~
Tämä oli todella hauskalla tavalla kerrottu. Se oli oudosti tauotettu ja tauotukset tulivat niin, että tuli vaikutelma runosta, vaikka ei ollutkaan milään tavalla runo.

Beast/Beast~
Pidin beastin erilaisesta olomuodosta, johon oli liittyneenä luonto. Lopetus oli aivan täydellinen.

The Brothers pigget~
Pidin kirjoitustyylistä, mutta päähenkilö oli yksinkertainen ja syytteli muita. Tarinan loppu oli ennalta arvattava.

Untethered~
Totuuden tullessa ilmi on shokissa. Tämä oli kirjoitettu niin hyvin, ettei sitä tajunnut kuin vasta lopussa. En tosin vieläkään tiedä mihin satuun tämä perustui

Better~
Yksi parhaista! Tämä poikkesi muista. Tämä oli suorastaan kamala, mutta niinhän ihmiset ovat. Pahoja. Eikö meidän siis pitäisi olla parempia?

Light it up~
Perinteistä Hannua ja Kerttua ei siitä sen enempää...

Sharper than a serpent's tongue~
Pidin kirjoitus tavasta ja siitä, koska laittoi pohtimaan, mikä on loppujen lopuksi lahja ja mikä kirous.

A real boy~
Rakastuin robottiin.com, kuinka aloinkaan tämän takia miettimään sitä, että miten tulevaisuudessa, kun on androideja ja kyborgeja sun muita, niin entä kun rakastuu robottiin. Vaikke se ole ihminen, mutta kuitenkin inhimillinen? Pidin tästä, koska tämä laittoi ajattelemaan.

Skin trade~
Olen yhä kujalla, että mitä tässä oikein edes tapahtui.

Beauty and the chad~
HAuska idea hauskasti totetutettuna, mutta hetki meni ymmärtää idea ja päästä ideaan kiinni. Harmittaa Chadin takia, sillä ei tiedä pääseekö hän enää takaisin.

The Pink: A Grimm story~
Pidin tarinan rakenteesta ja sen osista. Tarina koostui kauniista pienistä palasista, jotka kutoutuivat kauniiksi kankaaksi. Ei silti yltänyt suosikkeihini.

Sell out~
Vihdoin joku kirjoittaa prinsessa sadun prinssin näkökulmasta! Kuinka ihanaa oli lukea Lumikki, mutta prinssin näkökulmasta, jonka täytyy suudella täysin ventovierasta. Miltä se sinusta tuntuisi?

"I steal the last breath from these lungs. I steal the last beats of this heart." -Better

Arvostelu: <3<3<3

maanantai 10. marraskuuta 2014

Kiera Cass: The Elite


Luin tämän toisen osan The Selection sarjasta. Kirja trilogianhan perus ajatus on unelmien poikamies paitsi, että tässä sarjassa sen on Illean valtakunnan prinssi Maxon. Päähenkilömme America on osallisena tässä kilpailussa prinssin sydämestä ja enää on The elite jäljellä, eli kuusi viimeistä kilpailijaa. Heidän joukostaan prinssi Maxonin pitäisi löytää the one, se oikea.

Kirjan toinen osa jatkuu melkein suoraan ensimmäisestä kirjasta. Päähenkilömme America on hieman hämillään, koska hän ei välttämättä tiedä mitä haluaa tulevaisuudeltaan. Häntä pelottaa, että mitä jos hänestä tulisikin prinsessa mitäs sitten? Olisiko hänestä prinsessaksi. Kaikki sanovat kirjaimellisesti kaikki, ettei hänestä ole siihen, mutta America päättää yrittää.

Kirjan juoni menee tasapainoisesti, mutta en pitänyt tyylistä, jossa vaihtui yhtäkkiä tarinan suunta täysin toiseen. Ensimmäisessä hetkessä ollaan niiin Maxoniin ihastuneita ja kuvitellaan jo tulevaisuutta, ja sitten ollaankin kiinni Aspenissa jälleen. Pidin kohtauksista, missä tyttöjä opetettiin, ja kun heidän piti suunnitella juhlallisuuksia. Pidin myös tyttöjen välisestä dynamiikasta, ja siitä kohtauksesta, kun American naiivit ajatukset pysäytetään seinään, herättämällä tämä siihen, että kyseessä on kilpailu.

America ei oikein osaa ajatella selkesästi tai järjellä. Hän on kirjassa liian tunteidensa vietävissä ja pitää ensimmäistä ajatustaan asiasta sinä ainoana oikeana, eikä suostu näkemään omien väärien johtopäätöstensä läpi, vaikka hänelle sanotaan päin naamaa asioiden todellinen luonne. Vähän typerältä se tuntuu. Tuntuu myös, että hän haluaa nähdä Maxonissa sen pahimman, eikä olettaa hyvää. Jälleen törmäsin siihen ongelmaan, että America oli hyvin epävarma ihminen. Hänelle tuli hetkiä jolloin hän tiesi, että Maxon on se oikea, mutta seuraavassa hetkessä kaikki menee päälaelleen ja mennään itkemään Aspenille. Minusta ei ole myöskään reilua, että America laittaa Maxonin odottamaan, ja leikitteleen niin Maxonin kuin Aspenin välillä.

Vaikken oikein pidäkkään Aspenista ja olen täysin Maxonin puolella, mutta kyllä kävi sääliksi Aspenia. America antaa todella paljon turhaa toivoa, ja Aspen sokeasti luottaa tuohon toivoon mikä hänelle heitetään. Aspen urhoollisesti seisoo vasrtomassa tuota ihanaa Meriään, joka on jo ihastunut toiseen, mutta ei halua sitä itsellekkään myöntää.

Lucy's smile was sad. "It's the most wonderful and terrible thing that can ever happen to you," she said simply. "You know that you've found something amazing, and you want to hold on to it forever: and every second you have it, you fear the moment you might lose it."
I sighed softly. She was absolutely right.
Love is beautiful fear. 
-The Elite; Lucy and America

Arvostelu: <3<3<