maanantai 28. joulukuuta 2015

Soman Chainani: The School for Good and Evil

Olipa kerran kylä, jossa asusti kaksi hyvin erilaista tyttöä. Toinen heistä on ihmisläheinen mutta turhamainen Sophie ja Toinen erakko mutta aina ystävänsä parasta ajatteleva Agatha. Kylästä siepataan aina kaksi lasta joka neljäs vuosi. Ryöstetyt lapset ovat aina yli 12, mutta alle 18. Minkä kyläläiset ovat jo selvittäneet on, että osasta lapsista tulee satujen Tuhkimoita ja prinssi Uljaita, tai satujen pahiksia. Kun tulee yö ja Sophie ja Agatha temmataan uuteen maailmaan uskovat kaikki, että Agatha sopii pahojen kouluun kuin nenä päähän ja Sophie prinsessojen kouluun, mutta onko vain virhe, että he päätyvät täysin päinvastaisiin kouluihin?

En pitänyt Sophien hahmosta. Hän on turhamainen ja kateellinen, ja mikä minusta hänessä tekee pahiksen, on hänen tapansa saada asiat keinoja kaihtamatta. Kuitenkin Sophien hahmo on mielenkiintoinen, ja kuinka hän kehittyy. Ei voi kuitenkaan sanoa, että hän kasvaisi ihmisenä. Sophie on todella fiksu. Pelottavan fiksu vaikka näyttääkin ensi alkuun siltä, että hän on täysi bimbo. Sophie käy hyvin pelottavaksi Doom Roomiin joutumisen jälkeen.

Agatha on ehkä etäinen ja erakko, mutta hän haluaa auttaa muita jopa oman henkensä uhalla. Liikuttavimpia kohtia oli, kun hän yritti pelastaa gorgoilin, mistä päästäänkin Tedrokseen, joka on tarinan prinssi, mutta minusta pikkumainen. Ymmärrän kyllä hänen paineensa olla isänsä varjossa, mutta se tekee hänestä heikon.

Hyvin mustavalkoinen teoshan tämä on, vaikka pyrkiikin näkemään sen niin sanotun harmaan alueen. Koulut ovat hyvä ja paha, Sophie ja Agatha ovat kuin päivä ja yö. Koulujen oppitunnitkin ovat esimerkkinä uglyfication ja beautyfication. Josta puheen ollen oppitunnit olivat mielenkiintoisia, jos vain niistä olisi kerrottu enemmän, ja kuvailtu tarkemmin, mutta taiat ja muut jäivät hämärän peittoon, koska tunneilla seurattiin Sophien näkökulmasta, joka ei keskittynyt opiskeluun, vaan toiseen kouluun pääsemiseen. Jäi vähän harmittamaan.

Minua ärsytti kun hyvien koulussa kaikki tulevat prinsessat olivat pinnallisia bimboja, jotka eivät ansaitse pelastamista, mutta ei pahojenkaan koulussa ollut kilttejä. Jotenkin puuttuivat ne hyvät ihmiset kokonaan, joka minusta jättää suuren aukon tasapainoon. Ainoat ehkä hieman kiltit olivat Kiko ja Dot.

Minusta mielenkiintoisinpia kohtia olivat myös toivomuskala ja kultahanhi! Mutta toivomuskalassa kärjistyi, kuinka turhia prinsessat ovat, ja kuinka he eivät oikestaan osaa muuta kuin toivoa prinssiä ja puhua eläimille. Hyvien tehtävä on vain puolustautua, kun pahat hyökkäävät. Ei toisinpäin. Ärsyttävää oli myös kirjailijan kerrontatyyli, jossa ei välillä pysynyt kärryillä, kuten miten päähenkilö on ikkunassa ja seuraavassa lauseessa iso aalto on jo napannut tämän ja lyönyt rantaan! Mitä! Missä välissä!

Yrittää olla satuja yhdistelevä satu, joka on ehkä sadun henkinen, mutta jotenkin puuttuu se legendaarisuus ja mieleenpainuvuus. Plussaa oli, että aina ei tarvita prinssiä pelastamaan päivää eikä prinssin suudelmaa ; )

"It's not what we are, Sophie. It's what we do."  -Echo in Sophie's mind

Arvostelu:<3<3< (Viihdyttävä muttei mitenkään erityinen)


sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Sonja Kinnunen: Jääsielu

Kirjamessukirjoja edelleen lueskelen.

Kuvitus:M-L Muukka
Rakastin jokaisen kappaleen alussa olevaa runoa. Ihastuin jok'ikiseen niistä. En ymmärrä, edes kuinka se tapahtui, mutta niiden sanat ovat samaan aikaan kauniita mutta kylmiä ja yksinäisiä. Haluan laittaa minusta ihanimmat tänne blogiin! Eli runot joita väliköissä on ovat kirjasta! Kaikki runot eivät ole Sonja Kinnusen. Osa on Ossi Kinnusen.

Sebastian on salamurhaaja. Kuningas pelkää henkensä edestä, ja Sebastian lähetetään tappamaan tuntematon murhaaja, Jääsielu. Sebastianin on toivottava, että löytää tämän ennenkuin tämä löytää hänet. Matkassa on luotetuin ystävä Fabian ja salapoliisi työ voi alkaa. Tehtävä kuulostaa miltei mahdottomalta, sillä tiedossa on vain Jääsielun ikä, mutta tehtävän vaikeus kalpenee palkkion rinnalla.


"Maailmassa on 
kaksi suurta vääryyttä: 
rakkaus, joka ei syty, 
ja rakkaus, 
joka on syttymisestään lähtien 
tuomittu kuolemaan."

Teos ei todellakaan vaikuttanut viisitoistavuotiaan kirjoittamalta synkän päähenkilömme takia. Sebastian on salamurhaaja ja palkkatappaja. On ihmeellistä, kuinka niin nuori kirjoittaja on kyennyt sulekutumaan niin synkkään mielenmaailmaan, kuvailemaan sitä, kuinka Sebastiania lopulta rauhoittaa vasta kun veri virtaa. Minun ongelmani kuitenkin aina kirjoissa, joissa on jokin mysteeri on se, että epäilen kaikkia ja kaikkea. Se omalla tavallaan häiritsee lukukokemustani!

Sanotaanko, että kirjassa tehtävät valinnat ovat minusta kammottavia, ja kirjan loppu ei todellakaan ole sitä mitä olisin kuvitellut. Se oli järkyttävä ja äärimmäisen surullinen. Ei uskokaa pois tuo ei spoilannut. Juonenkäänteet ovat ilmiömäisia, ehkä jopa liian epätodennäköisiä, ja liian myöhään lukijana tajuaa mihin tarina on menossa, ja kirjalijan nuori ikä ei tarkota, että halutaan kirjoittaa onnellinen loppu. Omalla tapaansa kertoo kirjailijan kypsyydestä.

"Tuleeko yö, 
jotta ihmiset voisivat
tehdä hirmutekojaan, 
vai kääntääkö päivä 
mustan viittansa 
tekojen tähden?"

Ehkä ainoana kritiikkinä keksin juuri sen, että juonenkäänteet ovat korostetun absurdeja. Kirjailijan nuoruus ehkä näkyy myös siinä, että ehkei Sebastianin ajatukset niin puhtoisia ole Viennaa kohtaan, kuin kirjassa on. Tai  no onhan Sebastian hyvin erilainen, mutta loppujen lopuksi aikuisuuden korvilla oleva mies. Muuten Kinnunen on onnistunut uppoutumaan miehen rooliin!

Täytyy vielä mainita, että sain muutaman kerran hyvät naurut Momosta. Momo on kissa, ja Sebastian vihaa kissoja, joten voitte uskoa, kuinka ihanaa naljailua tästä syntyy!

"Kuvitelmat ovat lasten leikkikenttä, 
harhat ovat aikuisten tuho."

Arvostelu: <3<3<3<

perjantai 18. joulukuuta 2015

Kiera Cass: The Heir

Tästä sarjasta piti olla vain kolme osaa ja novellat, mutta jotenkin törmäsin neljänteen osaan kuin seinään. Tuli olo että heetkonen, eikö tästä ollut vain kolme osaa? Noh en valita loppujen lopuksi pidin aiemmista osista ja eikun tilaamaan kiireenvilkkaa kirjaa! Sarja jatkaa ihanilla kansikuvillaan ja upeilla mekoillaan.

Sisältää aiemmista kolmesta kirjasta juonipaljastuksia, sillä The Heir sijoittuu 17 vuotta The One kirjan jälkeen. Kuitenkin jos kestää tietää kenet Maxon valitsee The Onessa niin tämän voi lukea huoletta.

Eadlyn, Maxonin ja American tytär on elänyt suojattua elämää palatsissa ja valmistautunut tehtäväänsä tulevana kuningattarena. Kasti järjestelmä on poistettu, ja vaikka luultiin olojen helpottuvan, niin omanlaisensa kaaos on syntynyt, kun ihmisistä osa pitää yhä kiinni kasteista ja osa taas ei tiedä mitä uudella vapaudellaan tehdä. Ainoa jolla ei todellista valinnan vapautta ole ammatistaan on Eadlyn. Rauhoittaakseen kapinoitsijoita ja saadakseen kansan mielen harhautettua on Eadlynin aika pitää oma selection.

Loppujen lopuksi pidin enemmän American henkilöhahmosta. Eadlyn oli liian hemmoteltu, ja ajatteli liikaa itseään ja omaa mukavuuttaan. Ymmärrän että tulee isoja paineita hänen asemassaan, mutta hän unohtaa ihmiset, joita hänen tulisi hallita ja osoittaa ymmärrystä. Voin myös ymmärtää Eadlyn närkästyksen hänen joutuessa valitsemaan jo 17 vuotiaana kumppaninsa, mutta ei hallitsijalla ole aikaa olla itsekäs.

Minulla oli parin kuukauden tauko kirjassa, kun en enää jaksanut Eadlyn hahmoa, mutta kun taas jatkoin niin juuri seuraavassa luvussa tästä tuli jopa siedettävä, kun Eadlyn hyväksyi sen, että joutuu etsimään miehensä, ja kuinka tärkeää on, että hän jatkaa harhautusta.

Aion käydä läpi lempi mies hahmot kirjasta, koska noh heitä on paljon! En pitänyt siitä, kuinka suurinta osaa ei edes esitelty ja kuinka keskityttiin kovasti vain niihin tiettyihin. Kumma kyllä pidin kunnolla vain kahdesta pojasta Ericistä, joka ei ole osa selectionia, vaan Henrin tulkki ja Henristä. Hauskaa kyllä Henri on Swendishin provinssista, jossa puhutaan yllättäen SUOMEA. Kirjailija on ihan oikeasti käyttänyt suomen kieltä kirjassaan. Kielimuuri Henrin ja Eadlyn välillä on sydäntä särkevä, mutta minusta on ihana, kuinka paljon aikaa kirjailija on joutunut käyttämään kirjoittaakseen suomea kirjaansa oikein. Henri on suloinen ja kuin koiranpentu, joka seuraa emäntäänsä palvoen. Tässä on kuitenkin se ongelma, etten pidä koirista. :P

Eric on Henrin tulkki, ja vaikkei hän ole osa selectionia niin tuntuu, että Eadlyn löytää tästä rauhan. Pelkään jo seuraavaa osaa ja sitä, että Eadlyn ei voi valita Ericiä. Ja kuinka kamala on ajatus minusta, että he eivät voi olla yhdessä. Eric on ihanan sarkastinen ja kuitenkin etäinen. Ihanin kohta kirjassa oli minusta kun Eadlyn ei ymmärtänyt miksi Eric katsoi Eadlynin ja Henrin tanssimista surumielisesti. Se oli minusta hyvin kaunis ja kohtaus ja sisälsi niin monta asiaa pienissä sanoissa.

En lue tätä sarjaa sen vuoksi, että tässä olisi kyse jostain vakavasta, vaan sen vuoksi että sarja on viihdyttävä ja rentouttava ja antaa sopivan pläjäyksen romantiikan nälkääni. Ei tämä ei ole vakava sarja ja siksi en lue tätä kuin raamattua, vaan rentoutuakseni ja siksi voin arvostella tämän melko korkeaksi.

"I only have one heart and I'm saving it." -Eadlyn

Arvostelu: <3<3<3

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Kiera Cass: Happily Ever After: The Prince

Eli jatkuu tämä Happily Ever Afterin lukeminen. Toinen novella The prince kertoo Maxonin näkökulmasta.

Ennen selectionia Maxonillla oli joku hänelle tärkeä. Hän ei kuitenkaan koskaan antanut itsensä tuntea enemmän kuin ystävyyttä. Tietäessään että selection odottää häntä. Hänellä on toiveita ja pelkoja selectionia kohtaan, mutta saadessaan tietää, että hänen isällään on näppinsä pelissä tyttöjen valinnassa hän ei voi muuta kuin ajatella, että hän on ansassa.

Kuinka hän voisi rakastua tyttöön, joka on tarkoituksella hänelle valittu jo ennen hänen omaansa?

Yllätyin kuinka paniikissa Maxon on. Ymmärrän, että hänelle kasataan paljon odotuksia, joita täytyy täyttää ja että America on hänestä rehellinen ja ihanan suorasukkainen, mutta kyllä lukiessa hänen näkökulmastaan niin American käytös on hyvin outoa ja ihmettelen miksi hän tätä pitää niin pitkään. Ymmärrän tosin, että on mukavampi valloittaa jotain tai jotakuta, joka ei halua tulla valloitetuksi.

Cass ei ihan onnistunut siirtymään mies hahmon pään sisälle. Vähän liian pehmeää jos saa sanoa. En osaa sanoa millaista olisi olla miehen pään sisällä, mutta esimerkiksi Splintered sarjan Moth in a mirror novellassa Howard onnistui paremmin näkemään miehen silmin tilanteen.

"America, my dear, I do hope you find something in this cage worth fighting for. 
After all this, 
I can only imagine what it would be like to see you actually try."
 - Maxon to America

maanantai 14. joulukuuta 2015

Andrzej Sapkowski: Viimeinen toivomus

Tämä ei sinänsä ole arvostelu vaan vertailu suomen- ja englanninkielisen käännöksen välillä. Jos haluat lukea arvostelun niin löytyy Sapkowski tunnisteella.

Olen lukenut tämän jo englanniksi, mutta englanniksi lukemisessa on yksi suuri ongelma! Englanniksi witcher sarjaa suomennetaan paaljon hitaammin. Esimerkiksi nyt vasta ilmestyi ns toinen osa Kohtalon miekka eli The Sword of Destiny, joka on jo aikaa sitten suomennettu. Päätin siis lukea sarjan suomeksi kokonaan, jotta ymmärrän mitä milläkin hahmolla tarkoitetaan, sillä hahmonimet vähän muuttuvat.


Pidän molempien kielien kansikuvasta, tosin suomenkielinen teos ei anna mitään kuvaa Geraldin ulkonäöstä, joka antaa vapaan mielikuvituksen siitä miltä tämä näyttää, kun taas ilmeisesti engalnnin kielisissä kuvat on otettu Witcher pelisarjasta. Toisekseen ärsyttää että englanninkielisen version kannessa on lohikäärem, vaikka niistä on vasta seuraavassa osassa, jota ei ole julkaistu engalnniksi! Toisekseen noituri ei tapa älyllisiä tai vaarattomia sukupuuttoon kuolevia olentoja! Tosin lohikäärmeet ovat vain sukupuuttoon kuolemassa eivät vaarattomia.

Pidin edelleen periaatteellisesta Lumikin tarinasta, mutta Viimeinen toivomus oli ylitse muiden suomenkielisessä versiossa. Osittain sen vuoksi, että ymmärsin paremmin sanoja ja tunnelmaa. Esimerkiksi en englannin kielisessä versiossa ymmärtänyt mitä gooseberry eli karviainen tarkoittaa. Suomenkielisessä Yennefer tuoksuu syreeniltä ja karviaselta. 

Tunnelma tuntui olevan jotenkin tiiviimpi ja jännityksen täytteinen englannin kielisessä versiossa, mutta suomenkielisen version hillitty rauhallisuus taas ehkä toi enemmän ilmi Geraldista ja siitä että hän on noituri. Tuntui kuin suomenkäännöksessä hänellä ei olisi ollut yhtäpaljon tunteita, joka poikkeuksellisesti oli hyvä asia, sillä noituri ei periaatteessa enää ole ihminen, ja inhimillisiin tunteisiin ei ole varaa.

Pidin loppujen lopuksi suomenkielisestä versiosta, koska no ymmärsi paremmin ja sanottaneenko että käännös tuntuu paremmalta ja enemmän kirjaan sopivalta. Jotain hyvää siis siitä, että suomeksi käännetään kirjoja! Tämä näkyy siinä, että usein engalnniksi ei tarvitse kääntää teoksia, koska harva teos muissa maissa saa aseman, että mennään ihan käännökseen asti. Se näkyy siinä, että käännettäessä isoksi kieleksi ei välttämättä nähdä yhtäpaljon vaivaa, kuin ehkä suomeksi käännettäessä. 

Engalnnin kielellä on myös vähemmän synonyymejä kuin suomen kielessä, joka johtaa siihen, että suomen kieli kykenee olemaan ilmaisuvoimallisempi tässä teoksessa kuin englannin kielinen. tosin jotkin nimien suomennukset olivat ärsyttäviä, kuten Dandelion = Valvatti :D

Jatkan tätä sarjaa suomeksi, joten jatkossa ei tule vertailuja suomen- ja engalnnin kielen välillä.

Kiera Cass: Happily Ever After: The Queen

Eli kyseessä on The Selection sarjaan kuuluva novella kokoelma. Happily Ever Afterissä on ilmestyneet neljä novellaa, mutta haluan kunnioittaa arvostelemalla ne erikseen, sillä liikutaan aina eri henkilön päässä ja ajallisesti eri paikoissa.

The Queen kertoo kuningatar Amberlysta ja hänen selectionistaan. Eli kuinka hänestä tuli kuningatar ja lopulta Maxonin äiti. Ennen kuin Amberlystä tuli yksi hän oli neljä, joka teki ruumiillista työtä saastuneella alueella, jonka vuoksi hänen terveyden tilansa oli huono. Kuitenkin hän oli aina haaveillut prinssistä, ja nyt hänen täytyisi vain saada prinssin huomio, mutta kuinka?

Omalla tavallaan Queen avasi Amberlyn hahmoa, ja sitä miksi hän on niin rauhallinen ja hyväksyi kaiken. Kirjailija on onnistuneesti kyennyt vaihtamaan American hahmosta toiseen, ilman että he tuntuvat samalta henkilöltä. Queen oli nopea tempoinen johtuen sen lyhyydestä, mutta omalla tavallaan juuri sopivan mittainen(noin 90s)

Novellassa oli aikaa kiintyä Amberlyyn, mutta ei kuitenkaan juurtua niin paljon, että olisi halunnut lukea lisää hänen selectionistaan, koska tuntui että kaikki on jo selvää! Olipas lyhyesti kommentoitavaa, mutta oli myös lyhyt novella! Arvostelen sitten viimeisen novellan kohdalla ^^

"I'm desperate for peace. I think you might be the only chance  I have at that."
"The center of your storm?" 
"Yes."
 -Prince Clarkson and Amberly

torstai 3. joulukuuta 2015

C.J Daugherty: Night School, Yön valitut

Satuin kirjastossa pyörimään ja tartuin kirjaimellisesti ensimmäiseen kirjaan, joka käteeni osui. Ja ajan tappamiseksi, aloin lukemaan. Jäinkin sitten koukkuun ja eikun sulkemisaikaan kotiin lukemaan loppuun. Eihän minulla mennyt siinä kuin puoli neljään aamu yöstä, ja jälkikäteen piti totemani, ettei ehkä edes ollut yöunien tuhlauksen värtti.

Allie kapinoitsija tytär, joka lähetetään viimeisimmän tempauksensa vuoksi Cimmerrian sisäoppilaitokseen, josta kukaan ei ole kuullutkaan. Koulussa rehtori ottaa hänet ystävällisesti vastaan, ja vaikka hän joutuu opettajan silmätikuksi, niin hän sopeutuu kouluun ja ystävystyykin. Puhumattakaan komeista pojista kuten Carter ja Sylvain. Mutta miksi koulu on niin eristyksissä ulkomaailmasta ja puhelimia ja tietokoneita ei ole oppilaiden käytössä. Ja mikä onkaan yö koulu ja ketä siihen osallistuvat ja mitä he siellä tekevät?

Olin 100% varma, että kyseessä on jälleen jokin vampyyri kirja tai että yö koulussa on kyse jostain yliluonnollisesta. Noh toisin kävi. Tämä ei ole edes spoileri, sillä missään vaiheessa kirjaa ei anneta ymmärtää, että kyseessä olisi fantasiakirja. Mutta jostain syystä pinttyneesti luulin tätä fantasiakirjaksi. Johtunee siitä että englanniksi luin saman tyylisen kirjan nimeltä Fallen, jossa myös oli sisäoppilaitos sekä samanmoinen tunnelma, mutta minkäs teet.

Omallatapaansa kun yö koulun tarkoitus paljastui ajattelin, että no olipa lame. Kuitenkin tarina ja juonenkäänteet jaksoivat kiinnostaa, mutta toisaalta kliseitä oli kamalasti, ja laskeskelin niitä mielessäni. Tässä vain muutama maininta. Kolmiodraama duuuh!!,nuoret saavat vapaasti yöllä juoksennella katolla ja metsässä, kunhan opettajat eivät huomaa, ja no eiväthän he huomaa ja tanssiaiset.

Seuraava teksti voi sisältää mahdollisesti spoileroivia osioita, mutta ei niin että häiritsisi lukemista!

Kuitenkin nuortenkirjaksi minusta oli merkittävää, että kirja sisälsi melkein raiskatuksi tulemisen! Ja sen kuinka päähenkilömme jälkeenpäin mielessään läpikävi asiaa. Ei kuitenkaan tapahtunut mitään! Toinen tärkeä asia mikä otettiin esille, oli tyttöjen välinen kiusaaminen, joka ei ole aina suoraa, ja usein kun siitä sanotaan niin tytöt vain muuttavat tapaa jolla kiusata! Itse olen joutunut kokemaan tätä ja minusta kirjassa oli hyvin kuvattu sitä, ja mitä se psyykkisesti aiheuttaa. Toisaalta taas kirjassa vallitseva epäluottamus muita ihmisiä kohtaan oli häiritsevää. Koko ajan piti olla miettimässä, että voikohan tuohon luottaa.

Kirjan kyllä ahmi, mutta en voi sanoa sitä kliseiden vuoksi mitenkään merkittäväksi. Teos on hyvää viihdettä ja lukemisen arvoinen, mutta jos on hirveä lukujono, niin kannattaa jättää väliin.

Arvostelu:<3<3<3