torstai 27. elokuuta 2015

Jennifer. L. Armentrout: Stone Cold Touch

Toinen osa The Dark Elements trilogiaan. Vähän hitaammine meni kuin edeltäjänsä johtuen minulla varmaan siitä, että en pitänyt Zaynestä, jonka kanssa kohtauksia on enemmän. Roth 4ever!

Layla on edelleen shokissa. Roth on palamassa helvetin liekeissä ja todennäköisyydet hänen paluuseensa on nolla. Kuitenkin tämän palatessa kaikki menee ojasta allikkoon. Lilin on syntynyt ja heidän pitäisi löytää ja tunnistaa tämä ennen kuin kaupungin valtaa wraithi armeija. Puhumattakaan siitä, jos näin tapahtuu tulevat Helionit antamaan viimeisen tuomion niin ihmisille, demoneille kuin wardeneille.

Kirjassa aika paljolti keskitytään Laylan ja Zaynen suhteeseen, mikä minusta on tylsää, sillä Zayne on liian hyvä, liian kiltti. Suunnilleen sillä tasolla, että Layla pitäisi laittaa häkkiin koristeeksi, eikä antaa tehdä mitään, joka voisi jollain tasolla vahingoittaa tätä. Kun taas Roth on siitä ihana, että hänen mielestään tulee elää nähdä ja kokea. Kuka siis visi vastustaa demoni prinssiä?

Toisaalta kirjassa tulee myös enemmän ilmi Rothista. Aina kaikki ei ole miltä näyttää, vaan välillä on pakko toimia muutoin kuin itse haluaisi. Pidin tästä hahmokehityksen aspektista. Myös Layla tuntuu vetävänsä päänsä pois puskasta ja näyttävänsä, että hänkin ehkä voi olla kirjan sankarihahmo, joka ei ole aina pelastettavana, mutta näin on monessa Armentroutin kirjassa, että päähenkillöhahmo on vahva.

Sulavaa tekstiä, jota on helppo lukea ja ymmärtää englanniksi. Armentrout on myös loistavasti onnistunut liittämään helvetin ja taivaan, ja niihin liittyvän mytologian. Kardinaali synnit, jotka vaativat Lilinin syntymän ovat mielenkiintoisesti tulkittu.

Lopetus kirjalle on inhottava clifhanger, joten suosiolla luin kirjan vasta nyt, kun kolmas ja viimeinen osa on tullut. Mielenkiintoista oli, että kirjailija toisen kirjansa jälkeen laittoi nettiin äänestyksen, että kumman kanssa lukijat haluavat, että Layla päätyy yhteen, ja kirjailija kirjoitti vasta äänestystuloksen perusteella viimeisen osan!!! Soooo cooool! Tietysti itse äänestin Rothia, mutta katsotaan nyt miten käy. :)

Quote myöhemmin <3

Arvostelu: <3<3<3<

sunnuntai 16. elokuuta 2015

Sally Green: Puoliksi paha

Näin alkuun on pakko sanoa, että aina ei kannata uskoa arvosteluja ja sitä mitä muut sanovat. Tätä kirjaa on sanottu Harry Potter uusinaksi ja liian raa'aksi ja vaikka miksi muuksi, mutta minulle tämä kirja oli nautinto. On sanottu että päähenkilömme menee ojasta allikkoon ja vielä allikon allikkoon ja ettei mitään toivoa ole. Minusta oli ja vaikka menee huonosti hän silti pystyi olemaan vahva.

Nathan on puoliksi musta ja puoliksi valkoinen noita. Puoliksi hyvä ja puoliksi paha. Hänen äitinsä oli parantaja ja hänen isänsä on surmaaja. Hän on kasvanut valkoisten noitien keskuudessa, jotka eivät tähän luota. Mustien luoksi ei ole uskaltanut lähteä. Ennustuksen vuoksi häntä haluavat kaikki ja ainoa jonka Nathan haluaa pysyy kaukana ennustuksen vuoksi.

Kirja on selviytymisestä, ja omalla tavallaan itsensä ymmärtämisestä ja löytämisestä. Nathan on voimakas hahmona. Vaikka hän ei halua hyväksyä itseään kasvatuksensa vuoksi on upeaa seurata, kuinka hän oppii ymmärtämään ja hyväksymään. Tuntuu myös kuin hän näkisi paremmin hyvän ja pahan. Niiden eron. Välillä kuitenkaan niitä rajoja kunnioittamatta.

Vaikka kirjassa oli hyvin paljon kidutusta ja vankina olemista, niin oli hienoa lukea päähenkilöstä, jolla on aivot! Arvostan kirjaa suuresti, jos se kykenee aiheuttamaan minussa voimakkaan tunne reaktion. Tässä kirjassa se oli suoranainen oksetus, koska kidutus välillä oli kuvattu hyvin brutaalista ja kidutus menetelmät olivat suorastaan sairaita. Mutta sitä oli jostain syystä aivan upea lukea!

Olen lukenut ensimmäiset neljä Harry Potteria, ja minusta nämä kirjat poikkeavat paljonkin. Niin kirjoitustyyliltään kuin sisällöltään. Tässä on kyllä salainen noita/velho yhteisö, mutta taikaan ei välttämättä tarvita sauvaa, ja eri noidilla on vaihtelevat kyvyt vaihtelevin voimakkuuksin. Mielenkiintoista oli, se että naisia arvostettiin enemmän tässä yhteisössä, sillä heillä oli usein voimakkaampi kyky.

Kirjassa oli minusta kantaa ottavinta se, että me näemmä asiat niinkuin itse haluamme. Valkoiset noidat näkivät olevansa hyviä, ja parempia kuin mustat noidat. Valkoiset noidat ovat kilttejä. My ass. Valkoiset noidat voivat minusta olla ihan yhtä pahoja ellei pahempia, kuin mustat noidat. Tuntuu myös että valkoiset noidat ovat osittain vain kateellisia mustille noidille.

Kirja antoi minulle paljon pohdittavaa ja mielenkiintoa. Kirjan loputtua lähdin epätoivoisesti krijastosta etsimään seuraavaa osaa ja niin ei ole käynyt pitkäänaikaan. itse pidin kirjan tahdista poikkeavasta jaksoituksesta ja maailman luonnista. Ei saa uskoa kaikkea mitä muut sanovat!!

"Juju on siinä, ettei piittaa." - Nathan

Arvostelu: <3<3<3<

En omista mitään videosta, enkä ole tehnyt siitä mitään. 

Tämä kappale sopii omalla synkkyydellään, mutta omalla toiveellan olla pakenematta tähän kirjaan.

Sarah Wines: Of Metal and Wishes

En vain kyllästy näihin kirjoihin, joissa kerrotaan vanha satu tai tarina uudella tavalla. Aina on löytynyt se upea pieni twisted thing, jota olen rakastanut. Tälläkertaa on The Phantom of The Opera:sta tehty uudelleen kerronta. Eikä tämäkään tuottanut pettymystä.

Wen työskentelee teurastamolla lääkäri isänsä apulaisena, Teurastamolla kuoli nuori poika vuosia sitten, mutta on sanottu, että poika jäi kummittelemaan. Tuota mystistä haamua suorastaan palvotaan ja uskotaan sen toteuttavan toiveita. Wen ei usko moiseen humpuukkiin, mutta hän toivoo kostoa, ja saakin sen veren kera.

Kirjassa on todella paljon seksististä käytöstä ja Itanya ihmisten keskuudessa naiselle kaikki kaikessa on hänen siveytensä säilyminen, muutoin hän ei kelpaa vaimoksi tai oikeastaan yhtään miksikään. Toisaalta taas miehet ovat pervoja, jotka eivät välttele lähentelyä ja ehkä pahinta kirjassa oli Wenin pomo, jolla selkeästi oli aikeita suoraan sanottuna raiskata tämä. Onneksi on ghost <3

Hahmot ovat mitä mielenkiintoisimpia. Päähenkilömme loppujen lopuksi omistaa aivot, vaikkakin hän minusta sieti liikaa lähentelyä, mutta toisaalta hänellä ei ollut siihen muuta vaihtoehtoa kuin kestää.

Ghost oli minusta omalla tavallaan surullisen kaunis henkilö, jolla oli enemmän syvyyttä kuin ehkä aluksi haluaa ymmärtää, ja no olihan hän kyllä pelottavakin hahmo, mutta omalla kömpelöllä tavallaan niin hellä, että ihan sattuu. Melik taas oli erilainen, voimakas ja omalla tapaansa dominoiva. Silti en ihan hänelle syttynyt. Ghosti oli enemmän makuuni.

"I wanted to build a world where you and I could play and live 
and where no one else would harm us, ever." -Bo the Ghost

Tunnelma on omalla tavallaan steampunk henkinen. Tämä johtuneen eniten Ghostista. kirjailija on upeasti kuvaillut ghostin rakentamia koneita ja selittänyt niiden mekaniikat. Ne ovat suorastaan nerokkaita vaikkakin tappavia. Kerronta oli sulavaa ja kirja piti otteessaan ja päästi pois vasta viimeisellä sivulla.

Pidin kirjasta sen suorasukkaisuuden vuoksi, sensuroimattomuudesta ja moniulotteisuudesta. Seuraavaa kirjaa odotellen!

"We cannot own each other, Bo. We can only offer what is ours to give." -Wen

Arvostelu: <3<3<3<

perjantai 7. elokuuta 2015

Kerstin Gier: Smaragdin vihreä

Huikea päätösosa, jota itse olin pantannut ihan liian kauan siihen nähden kuinka nautinnollinen lukukokemuksen jälleen Rakkaus ei katso aikaa -trilogia on jo aiemmin tuottanut. Tämä oli kyllä upea loppuhuipennus.

Toisen kirjan lopetuksen jälkeen Gwendolyn (ihana nimi!) on jäänyt sydän murskattuna miettimään miten tästä eteenpäin. Kirja jatkuukin suoraan edellisestä kirjasta. Gwendolynin olisi selvittävä manuetista ja selvitettävä hänen isoisänsä jättämä arvoitus, hänen jo kuolleen isoisänsä avulla.

Nerokas juonikudelma kutoutuu yhteen ja on aivan lumoavaa lukea, kuinka palaset loksahtavat paikoilleen ja ajanrattaat lähtevät jälleen liikkumaan. Aikamatkustus kirjassa on luontevaa, ja loppujen lopuksi ymmärrettävä paradokseja voisi syntyä, mutta sen takia heidän pitääkin olla niin varovaisia.

Ihanaa lukea 16 vuotiaan romantiikan nälästä ja siitä, kuinka assian aina eivät mene hyvin ja on pittava ymmärtämään tarinan toinenkin puoli. Gwendolynin ja Gideonin lähtiessäratkomaan viimeisiä osasia on Gwendolynin pakko oppia luottamaan tähän, vaikkei saisi luottaa kehenkään. Gideonin ja Gwendolynin välilllä on luottavissa niin suoraan, kuin rivien välistä, että tuota kipinää ei tule tukahduttaa, vaan sen pitää antaa roimahtaa ilmiliekkeihin.

Paljoa en voi sanoa tästä viimeisestä kirjasta spoileroimatta, joten siksi jätän tämän blogiteksin näin lyhyeksi. Mutta täsää kirjassa sanat Minä rakastan sinua oli yksi voimakkaimmista sanoista joita olen lukenut. Niillä oli merkitystä enemmän kuin voi ymmärtää. Mielenkiintoinen loppuratkaisu!

Kirja sarjasta on pakko sanoa sen verran, etta se on rytmitetty loistavasti. Ehkä hieman oli vaikea pysyä kärryillä, sillä nämä kolme kirjaa kertovat kolmenviikon tapahtumista. SEn unohtaa usein tätä lukiessa, mutta osittain se johtuu aikamatkustuksesta, ja sen päivää pidentävästä vaikutuksesta.

"Minä rakastan sinua, Gwenny, ethän jätä minua." -Gideon

Arvostelu: <3<3<3<3<
En ole tehnyt videota, enkä omista siitä mitään.

Kappale jotenkin sopii tähän kirjaan ja sen lopetukseen. Samaan aikaan koskettava, mutta kuitenkin kertoo kaiken mitä sen täytyy.

Jandy Nelson: The Sky is Everywhere

I'll give you the sun kirjan jälkeen oli pakko saada lisää Nelsonin tuotantoa! Tämä kirja ei ehkä riittänyt ihan I'll give you the sun:n tasolle, mutta siltikin hyvä teos.

The sky is everywhere kertoo Lenniestä, joka on menettänyt siskonsa. Ennen hän oli vain sisko se ei niin huomaamaton, mutta hän oppii, että ehkä hänelläkin on omia unelmia ja toiveita. Nyt hänen pitäisi oppia löytämään oma paikkansa ilman siskoaan ja tämän olemassa oloa. Ylipääseminen on vaikeaa ja tilannetta vaikeuttaa se, että on kaksi poikaa. Toinen heistä auttaa muistamaan toinen unohtamaan, mutta kumpaa hän haluaa ja kumpaa hänen pitäisi haluta.

Oli mielenkiintoista seurata seksuaalista heräämistä, ja sitä että oppii tuntemaan itsensä paremmin. Omalla tapaansa piti myös oppia, että surussa ei olla yksin, vaikka siltä tuntuisikin. Myös äidin uupuminen tilnteesta ja hänen poissaolonsa vaikuttaa päähenkilöön ja tämän psyykkeeseen, ja heidän "seikkailija" äitinsä oli suunniteltu hyvin.

Sinänsä kolmiodraama on vanha juttu, ja minusta sitä ei välttämättä olisi tarvinnut. Pidin todella paljon Joesta, koska hän oli avoin, sydämmellinenja juuri sitä mitä tarvitsi. Toinen taas oli minusta melkein jopa hhyväksikäyttöä, ja minusta hänen vanhempana tosin myös murheenmurtamana olisi pitänyt pystyä asettamaan itselleen jonkin moisia rajoja.

Tämä varhaisempi teos on hyvä, mutta selkeästi Nelsonin sanallinen kyky ilmaista asioita on kehittynyt toisessa kirjassa. Tässäkin on upeita kielellistä ilmaisua, mutta ne eivät ole yhtä vaikuttavia,eivätkä liikuta pelkillä sanoilla, kuten I'll give you the sun:ssa, joka saa jo pelkillä laseilla kyyneleet silmiin. Kuitenkin vertaamatta The Sky is everywhere:ä niin se on omassa luokassaan kaunis teos ja käsittelee harvinaisemmalla tavalla oman seksuallisuuden kasvua.

Pidin myös erityisesti tavasta kertoa Baileyn ja Lennien eli sisarusten suhteesta Lennien kirjoitusten avulla. Koskettava teos niin monellatasolla, että on edes vaikea paneutua kirjan joka aspektiin.

"If anyone asks where we are, just tell them to look up." -Lennie

Arvostelu: <3<3<3