keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Mari Manninen: Yhden lapsen kansa ~ Kiinan salavauvat, pikkukeisarit ja hylätyt tyttäret

Olen kiinnostunut Aasian maista ja kyseinen tieto Finlandia ehdokas sattui kirjastosta käteen. Yhden lapsen politiikasta on paljon puhetta, mutta usein ne ovat värittyneet ihmisten uskomuksilla ja varsinkin länsimaisessa mediassa korostettu ainoastaan pakko abortteja. Päätin siis lukea teoksen ja katosa, jos se kertoisi muistakin näkökulmista.

Kirjassa pidin siitä, että kanta todellakin on monipuolinen. Kyseessä on oikeastaan kokoelma yksittäisistä kiinalaisista ja heidän kokemuksestaan yhden lapsen politiikasta, ja miten he ovat siitä selviytyneet, ja miten se on vaikuttanút heidän elämäänsä. Tämä on mielenkiintoista, mutta ei anna välttämättä kunnollista kokonaiskuvaa, mikä sinänsä on sääli, sillä aihe on erittäin mielenkiintoinen. Toisaalta on tämä parempi kuin Kiinan valtion tekemät omat tilastot.

Itseasiassa henkilökohtaisesti pidin tärkeänä vain alku tekstiä jossa annettiin faktat. kerrottiin tiedot siitä, mistä oikein on kyse tässä 35 mittaisesta kokeilusta ja lyhyesti annettiin kuvausta tulevista haastatteluista. Ongelmana ehkä oli se, että tämä oli massalle kirjoitettua, ja lähteiden käyttö olisi saanut minun mielestäni olla runsaampaa.

Pidin erityisesti Kurittomat kappaleesta, jossa kerrotaan hemmotelluista Kiinalaislapsista. Totuushan on aina vähän eri asia. Länsimaissa on uutisoitu röyhkeä käytöksisistä ainokaisista, mutta se ei ole enemmistö. Se että Kiinassa on ainut lapsi tarkoittaa myös sitä, että kaikki paineet kasautuvat yhdelle lapselle. Koulua käydään aamusta iltaan ja arvosanat ratkaisevat tulevaisuuden.

Mahtavaa oli myös saada kuulla suuresta määrästä naimattomia naisia. Länsimaisessa mediassa puhutaan paljolti vain naimattomista miehistä. Kuitenkin Kiinalla on myös se ongelma, että korkeasti koulutetut naiset eivät löydä miehiä, ja tämä on ongelma varsinkin pääkaupunki seudulla. Miehet jotka eivät löydä naisia ovat usein alhaisesti koulutettuja ja maaseudulla asuvia. Sinkkuelämä on uusi termi Kiinassa, mutta se on yhä useammalle (varsinkin naiselle) oma valinta. Tosin raskas sellaine, sillä

Oli myös mukava tietää Kiinalaisista tavoista!

En pitänyt siitä, että kirja referoi itseensä. Esimerkiksi katso tämä kohta tällä sivulla tai tästä puhuttiin jo tällä sivulla mene ja katso. Koin sen turhaksi ja ne olisi voinut jättää huoletta pois.

Onneksi olkoon Kiina! Olette siirtyneet yhden lapsen politiikasta kahden lapsen politiikkaan.
PS. Toivottavasti vanhustenhoito ja eläkkeet ovat kunnossa.


maanantai 17. lokakuuta 2016

Siiri Enoranta: Gisellen kuolema

Pitkä blogi tauko on ollut! Johtuen ihan vain siitä, että sopeutuminen uuteen kouluun ja kaupunkiin on vienyt oman aikansa. Puhumattakaan oman elämän sisäisestä draamasta. Elämä myrskyää ja välillä on ihana katsoa myrskyä sen silmästä.

Gisellen kuolema kertoo Linneasta, joka oli tuleva prima ballerina. Hän olisi se joka loistaa, se josta ollaan ylpeitä, mutta elämä on julmaa. Kun Linnea loukkaa jalkansa ei hänestä enää koskaan voi tulla sitä tanssijaa, joksi hän on itsensä aina kuvitellut. Kuinka luopua unelmistaan ja haaveistaan? Miltä tuntuu katsoa miltei täydellistä tyttöä sivusta ja nähdä vain kuori.

Kävin Turun kirjamessuilla ja sieltä tarttui viimeinen puuttuva Enorannan kirja hyllystäni. (En aijo hankkia Nokkosvallankumousta, sillä se oli minulle liian masentavan toivoton kirja.) Mutta itse kirjaan. Enoranta kirjoittaa edelleen kaunista tekstiä ja jotenkin hän onnistuu pienillä yksityiskohdilla tekemään todentuntuisin kuvauksen suomalaisesta kodista ja lukiolaisen elämästä. Hän maalaa muutamalla sanalla maiseman, joka on täysin uskottava.

Tässä kirjassa liikuttiin minulle ehkä hieman ahdistavilla aihe alueilla, kuten huumausaineet ja hmm.. sanotaanko, että kielletty rakkaus. Pidin siitä, kuinka päähenkilömme ei niinkään ollut päähenkilö, vaan enemmän kerrottiin hänen näkökulmastaan tämän siskosta, josta muodostui kirjan päähenkilö. Miten sen sanoisi. Tämä vain korostaa sitä, ettei Joel ole mitään ilman Linneaa ja Joelin omin sanoin:

"Minä olen Joel vain suhteessa Linneaan." -Joel

Jokaisella on tapansa selvitä. Usein me unohdamme katsoa itse ihmiseen tai sitten me vain suljemme silmämme toisen kivulta, vaikka pitäisi katsoa suoraan ja ottaa kädestä kiinni. On itse uskottava siihen että kaikki tulee olemaan hyvin, ennen kuin voit sanoa sen toiselle. Jos sanoo toiselle, että kaikki on hyvin, on se lupaus siitä, että jos ei ole nyt hyvin tulee olemaan, ja jos ei siihen usko itse niin voi jättää sanomatta. Tätä minä mietin kirjan aikana. 

Tästä kirjasta on vaikea puhua. Tämä on vahvaa Enorantaa ja jos pitää Enorannan kielestä tulee pitämään tästäkin, mutta aihe on aika rankka, ja vaikuttaa kirjan viihdyttävyyteen ja voi olla jopa vaikea nauttia kirjan tekstistä. Suosittelen silti lukaisemaan, sillä kirja ei ole paksu ja tuntui loppuvan liian nopeasti.

"Me emme sanoneet paljon koska kaikki sanat rikkoivat sitä harmoniaa, 
joka oli rakentunut niin helposti mutta 
jonka perustuksina oli hämähäkinseittiä ja aamukastetta." -Joel

Arvostelu:<3<3<3

maanantai 22. elokuuta 2016

Jojo Moyes: Kerro minulle jotain hyvää

Kirjaimellisesti yöllä tämän luettuani puoli neljältä menin alakertaan otin kolme post it lappua. Laitoin ensimmäiseen tekstin "lue tämä", jonka liimasin kanteen. Toiseen laitoin "A..aaa. Ei yritetä spoilata!" ja liimasin sen takakansi tekstin päälle. Kolmanteen kirjoitin isona "EI!" ja liimasin sen toisen tekstin alle. Jätin kirjan äidin pöydälle. Seuraavana iltana löysin äidin lukemassa kirjaa itku kurkussa niin kuin minä aamuyöllä. Äiti piti kirjasta myös. Suosittelen.

Kerro minulle jotain hyvää kertoo Louisasta, joka viihtyy erinomaisesti pikkukylänsä pienessä kahvilassa töissä. Kun hän yhtäkkiä menettää työnsä ja toimeentulonsa, on hänen löydettävä uusi työ. Se ei kuitenkaan ole mikään helpoin, sillä hänellä ei ole koulutusta eikä muuta työkokemusta kuin kahvilatyötä. Kuitenkin kuin ihmeen kaupalla hän saa paikan neliraajahalvaantuneen henkilökohtaisena avustajana.

Louisa on ihanan pirteä hahmo. Ehkä hieman höhlä niin sanotusti, mutta siitä minä hänessä pidänkin. Pidin myös todella paljon hänen vaatemaustaan. Will taas on täysi vastakohta Louisan eloisuudelle. Osittain tämä johtuu siitä ettei Will pysty liikkumaan, mutta Willin mieli on todella musta ja hän on syvässä masennuksen tilassa.

En oikeastaan voi tästä paljoa kertoa, sillä en halua spoilata mitään. Pidin todella paljon tunnelmasta, mutta hieman minua ärsytti se, että rahalla ratkaistiin monta asiaa.

Täytyy myöntää, etten varmastikkaan olisi lukenut tätä kannen tai edes takakannen perusteella, mutta tästä tuli elokuva, jonka traileriin ihastuin ja sain siitä selville, että kyseinen elokuva pohjautuu kirjaan ja olen kyllä niin iloinen, että löysin tämän. Ehkä hieman hömppäromaanin vikaa, mutta niin tunnetta täynnä, että ei meinaa henkeä saada.

"Clark hyvä,
tässä sinulle todiste etten sittenkään ole täysin itsekäs idiootti.
Arvostan vaivannäköäsi suuresti.
Kiitos.
Will." -Will kirjeessä Clarkille

Arvostelu:<3<3<3<


maanantai 15. elokuuta 2016

Unpopular bookish opinions

Sain tämän haasteen Hennalta kiitos (/^▽^)/ (hänen bloginsa 

Säännöt ovat seuraavat:
- Linkitä haasteen antaja blogipostaukseesi
- Vastaa kysymyksiin
- Lähetä vähintään 3:lle, joiden blogit linkität postaukseen
- Ilmoita heille ja linkitä oma postauksesi heille, jotta hekin tietävät mitä tehdä

Kysymykset:

1. Kirja/kirjasarja josta muut pitävät mutta sinä et?
Harry Potter - J. K Rowling Elkää tappako! Ei vain iskenyt pienenä ja aina jäivät kirjat kesken. Nyt olen aloittanut näiden kirjojen läpi kahlaamisen vanhemmalla iällä, ja kyllä pidän kielestä, mutta en ole vielä ymmärtänyt hypeä.

2. Kirja/kirjasarja josta muut eivät pidä mutta sinä pidät?
The Host - Stephenie Meyer Yllättävää kyllä pidän tästä todella paljon. Olen lukenut tämän seitsemän sataa sivuisen järkäleen kolmesti, mutta jostain syystä tämä kirja ei ole saanut ansaitsemaansa huomiota, tai tästä ei vain pidetä. (kirjailija?)

3.Kolmiodraama, jossa päähenkilö päätyy yhteen sen kanssa, jonka et olisi halunnut?
Splintered - A.G Howard, Just nuuuuuuu. Aivan väärin. Ei miulla muuta.

4. Suosittu kirjagenre josta et pidä/ josta haluaisit mutta et vain pidä?
Itseasiassa kaksikin. Toinen on kauhu. Näen liian herkästi painajaisia ja toinen on Hardcore scifi, mutta se on miulle jotenkin liian vaikea seurata.

5. Pidetty, suosittu tai rakastettu hahmo josta et vain pidä?
Groover Percy Jackson sarjassa. En vain kestä häntä. En tiedä miksi mutta kestän paremmin mr D kettuilua kuin satyyrin toilailuja.

6. Kirjailija josta monet pitävät mutta sinä et?
Fjodor Dostojevski hänen tyylinsä on minulle liian hidastenpoista ja politiikan kommentointia.

7. Suosittu sarja jonka lukemiseen sinulla ei ole mielenkiintoa?
A Song of Ice and Fire - George R. R Martin. Hassu juttu omistan kyllä kaikki kirjat, mutta satasivua olen saanut luettua. Ehkä pitäisi innostua lukemaan?

8. Kirja joka on huonompi kuin siitä tehty elokuva?
Liikkuva linna (Diana Wynne Jones kirja) ja (Studio Chibli elokuva) Elokuva sovitus poikkeaa paljon kirjasta, mutta kuitenkin herättää kirjan linnan eloon, ja minusta kirja olisi vaatinut leffan kaltaisesti toteutetun romanssin.

Haastan Kirjaneidon, Jamien ja Lintusen :)
- http://kirjaneidontornihuone.blogspot.fi/
- http://skippingpages.blogspot.fi/
- http://lintusenkirjablogi.blogspot.fi/

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Rick Riordan: The Trials Of Apollo; The Hidden Oracle

Niin jäljessä ovat nämä blogipäivitykset mutta ei voe mittään! Pitää vain yrittää parhaansa ja olla ottamatta ressiä. En ole lukenut Heroes of Olympus sarjaa, joten en suosittele lukemaan tätä kirjaa, koska tämä kirja kertoo tiivistäen kaikki nuo vanhat tapahtumat... Tekstini ei sisällä spoilereita ellei toisin lue. Ensi viikolla orientaatiota d(´∀`)b

Kun Zeus tiputtaa Apollon kuolevaistenmaailmaan kuolevaisena niin jo riemuratkeaa Apollonin vihollisilla. Apollonin täytyy  selvitä hänelle asetetuista koetuksista, jotta hän saisi takaisin kaipaamansa voimat ja kuolemattomuutensa. Ongelmana tosin on, että Apollo ei tiedä, mitä kyseiset koetukset tällä kertaa mahtavat olla.

Kokonaisuutena hyvä, ja katsotaan mitä tästä tulee, mutta Apollo on hieman ärsyttävä päähenkilö hänen asenteensa vuoksi, mutta sinänsä hyvä kuvaus jumalasta ja millaista olisi muuttua miltei kaikkivoivasta tavalliseksi ihmiseksi. Siitä quotekin kertoo. Hieman liian ennalta arvattavaa Riordanilta Jälleen.

Riordan on aina vahva valinta. Osittain se johtunee siitä, että hänen teoksissaan on mytologiaa, jota minä elän ja hengitän. Myytit ja legendat jaksavat aina kiinnostaa minua, ja siksi onkin helppo upota Riordanin teoksiin, jotka ottavat suurimman osan tarinan pohjaa niistä.

On ollut mielenkiintoista seurata sitä, kuinka kokoajan tulee uusia myyttejä ja ne elävät rinnakkain. Toisaalta olisin ehkä halunnut pitää ne erillään sen vuoksi, että myyttien sotkeminen vie sen viimeisenkin häilyvän rajan pois mytologioiden välillä, mikä niillä on ollut. Liikaa ristitilanteita ja ne on selitetty liian helposti.

( •̀ω•́ )σ SPOILER.... Warned you!
Elikkä siis tämä on jatkoa Heroes of Olympus sarjaan, joten tämä osa tekstistäni ehkä voi spoileroida, joten ällös lue. Pitää sanoa, että pidän todella paljon Apollonin pojan Willin ja Haadeksen pojan Nicon suhteesta. Sopivasti naljaileva ja kuitenkin tasapainoinen toisiaan tukeva suhde. JA iiip kuinka söpöjä oli Tykhen ja Nemesiksen lapsien orastava ihastus. Pidin vastakkainasettelusta Onnetar ja Kostaja. SPOILER loppuu ♥(ˆ⌣ˆԅ)

Riordan on selkeästi kehittynyt romantiikan kuvaamisessa. Oli niin tuskaista lukea Percy Jacksoneita, joissa romantiikassa meni viisi kirjaa ja saatiin mitä kaksi pusua? Come on... Mutta on aivan ihastuttavaa että Riordan kehittyy romantiikan ja ihmissuhteiden kuvaamisessa. Hän on aina ollut hyvä kuvaamaan taisteluja ja luomaan myyteistä omiaan, mutta hänen vahvinta alaansa ei ole ollut tuntevat ihmiset. Ei tämäkään ihan kympin suoritus ollut mutta todella paljon parempaa kuin aiemmin.

"Where are my eight-pack abs? I always have eight-pack abs. I never have love handels. 
Never in four thousand years!" -Apollo


Arvostelu: <3<3<3<

ps. En pitänyt jokaisen kappaleen alun Haikuista...

torstai 4. elokuuta 2016

Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät

Täytyy sanoa, että aika tyhjentävä kirja, joka käsittelee niin ajankohtaiset asiat, kuin menneenkin ajan asiat. Ihan ähky meinasi iskeä.

Amerikkalainen professori Joe Chayefski rakastuu suomalaiseen Alinaan ja muuttaa Suomeen. Uusi maa näyttää alkuun paratiisilta, mutta alkuihastuksen jälkeen kotimaa Amerikka houkuttelee takaisin. Parikymmentä vuotta myöhemmin Joe on Amerikassa ja Alina on jäänyt ylioppilas poikansa Samuelin kanssa Suomessa.

Aihealueita on kirjassa aivan älyttömästi. Se tekee kirjasta osittain kiinnostavankin, mutta välillä kun yrittää pitää kirjaa siitä, mistä kaikesta kirjassa kerrotaan niin pää menee pyörälle vähemmästäkin. Ehkä suurimmiksi aiheiksi kirjaa luen eläinkokeet, kotimaa vs. muu, teknologian kehitys ja vanhemmuus.

Listaan tässä vielä muutaman pienemmän aiheen, mitä kirjassa on, jotta oikeasti voitte ymmärtää kuinka laaja kirjo kirjassa niitä on. Ja lähtee uskonnon merkitys nyky-yhteiskunnassa, perinteet, yksilönarvot, ulkosuomalaisuus, mainonta, ulkomaalainen kumppani, avioero, uskottomuus, yliopisto maailma, tieteellisten tutkimusten hyödyntäminen, riippuvuus, nuorten syrjäytyminen ja lasten liian varhainen aikuistuminen. Nämäkin ovat osittain vain jäävuoren huippu.

Tärkeä aihe joka liittyy nimeenkin on se, että ihminen viimeiseen asti pitää kiinni omista uskomuksistaan. Ihmisen mielipidettä on kuitenkin helppo suunnata eripoluille, jos vain osaa vetää oikesta naruista ja varsinkin silloin, jos se tukee ihmisen omaa näkemystään. Ihminen on lopettanut toisten ihmisten kuuntelemisen, ja uskoo omien näkemystensä olevan ainoita oikeita, eikä näe kokonaiskuvaa.

Itseäni eniten kiinnosti Iam laitteesta kertovat osuudet. Oli mielenkiintoista pohtia sen mahdollisia haittavaikutuksia, ja suuressa osassa osuinkin oikeaan. Pidin tästä piirteestä myös ehkä sen takia, että
se rikkoi eniten faktatekstin tuntumaa ja oli osa kirjaa, joka loi siihen tunnelman näin voi vielä olla. Tähänkö me haluamme päätyä.

Hyvin ajatuksia herättävä kirja, mutta oli tulla aikamoinen tieto/kirja ähky, ja pidinkin kaksi pidenpää lukutaukoa, kun tuntui, ettei tekstiä pääse pakoon ja sitä on loputtomiin. Pidin itse asiassa enemmän Jussi Valtosen Vesiseinästä, mutta ei tämäkään tylsäksi käynyt vaikka oli pitkä. Ongelmana oli ehkä minulla liian faktatekstimäisyys, ja se etten kyennyt samaistumaan kehenkään hahmoon ja katsoin ikäänkuin ulkopuolelta kaikkea.

Arvostelu: <3<3<3<


sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Kirjakrapulasta.

Ei herranjumala. Onko teille käynyt sitä, että saatte kirjan luettua loppuun puoli neljältä aamuyöstä ja päätätte mennä nukkumaan. Eihän siinä mikään uni tule, kun kirja pyörii päässä ja vieläkin hiukka itkettää, tuntuu epäreilulta ja satutetulta. Tämä on merkki tulevasta liskojenyöstä. Sitä vain kääntyilee ja vääntyilee, mutta uni ei vain ota tullakseen.

Aamulla/päivällä sitten herätessä on hirvittävä jysäri ja silmät ovat turvoksissa. Peilistä katsoo hirmuinen mörökölli silmäpussit kuin parhaalla vampyyrilla. Tässä vaiheessa peiliin katsoessa tulee vaihe, ettei ikinä enää näin myöhään, tai ettei hetkeen näin tunnepitoista ja koukuttavaa kirjaa.

Vältetään tragediat kuin se olisi ainoa asia, joka pitää meidät hengissä. Luetaan turhanpäiväistä hömppää, joka ei loppujenlopuksi liikuta meitä mihinkään suuntaan ja jälleen alamme kaivata jotain tunnetta. Edes vaikka vihantunteita kirjaa kohtaan, koska mikä ei olisi pahempaa kuin kirja joka ei herätä tunteita. Kuin olisi pakotettuna katsomaan maalinkuivumista. Odottaen teoksen herättävän tunteita, joita se ei koskaan lopulta herätä. Kuten maali joka kuivuu, josta ei silmämääräisesti voi koskaan olla varma, milloinka se on kokonaan kuiva, ja näin odotetaan iäisyys kyllästytään ja palataan jälleen pahoille poluille.

Kiinnostutaan jostain kirjasta, joka vaikuttaa mielenkiintoiselta. Luetaan takakansi ja todetaan, ettei tässä ole ihan onnelliset lähtökohdat, eikä välttämättä onnellista loppua, mutta ei voida vastustaa kirjan lumoa. Otetaan se hyllystä ja viedään kotiin. Ensin vähän arkaillaan, mutta kun ensimmäinen sivu on korkattu, niin sivut kääntyilevät jo itsestään. Taas huomataan, että lukeminen menee pikkutunneille, eikä tässä ole enää kuin pohjat jäljellä kirjasta.

Silmät valuvat kyyneliä, niin että teksti on muuttunut suttuiseksi. Lukeminen on hidasta ja vaivalloista, mutta jokainen muisto kirjasta ja jatkuva teksti kohti tragediaa, aiheuttaa uuden tulvan kyyneliä silmiin ja niitä ei pääse pakoon. Kyynelet virtaavat ja kuivettuvat poskille, nenä vuotaa. Ja lopulta päästään alkuun. Siihen, että lopetat kirjan puoli neljältä aamuyöstä.


Vinkkejä kirjakrapulan ehkäisyyn!:
-Juo paljon nestettä -> pahempi olo aamulla, jos ei edellisenä päivänä ole juonut moneen tuntiin
-Aloita lukeminen aikaisemmin kuin illalla, jos kirja on paksu

Vinkkejä kirjakrapulasta selviämiseen!:
-Juo vettä
-Laita turvonneille silmille kylmä kostea liina
-Kerro kirjasta ja ajatuksistasi kirjaa koskien ystävälle.
-Älä jää puimaan asiaa yksin!


Kertokaa kommenteissa omista kirjakrapula kokemuksista ; ))

torstai 21. heinäkuuta 2016

Andrzej Sapkowski: Haltiain verta

Tarkoitukseni on siis lukea kaikki osat. Näiden kirjojen tunnelma on ihanan synkän harmaa sumu, joka ei vain haihdu. Se ei sinänsä haittaa, sillä sumu piirittää jokapuolelta, eikä päästä otettaan ennen viimeistä sivua. Nautin Sapkowskin tyylistä ja siitä, miten se omalla tapaansa voidaan nähdä ottavan kantaa nykyaikaan ja siihen miten jokaisella ajalla on päätöksensä.

Ciri on kaksitoista vuotias noiturikoulutuksessa oleva tyttö. Eihän siinä muuta ongelmaa ole, kuin että hän on tyttö, ja koskaan aikaisemmin ei ole koulutettu noituri tyttöä. Tämä tarkoittaa vain sitä, että vanhat noturit eivät aivan ymmärrä, että naisenaluilla on omat tarpeensa ja lisäksi tytön maagiset kyvyt huolestuttavat. Gerald kutsuu hätiin Triss Merigoldin, jotta tyttö saisi naisen seuraa.

Haltian veressä kuvataan kauniisti julmaa sotaa, ja kun sanon kauniisti en tarkoita kaunistellusti vaan juuri niin kuin se on. Raakaa, veristä ja julmaa sotaa jonka kuvaus on toteutettu täydellisesti. Sopivasti kauhua, toimintaa ja mikä tärkeintä hengissä selviytymistä. Kirjassa pidän magiasta ja kuinka se toimii. Tarvitaan jokin lähde, josta saadaan voimia toteuttaa magiaa.

Pidin kirjassa paljon siitä, kuinka kirjailija puhuu naiseudesta, ja kuinka se on täydellisen luonnollinen osa meitä, naisia. Pidin erityisesti kirjassa vaiheesta, joka puhuu Cirin ja Jenneferin suhteesta, ja kuinka se kehityy. Cirin reaktiot on kuvattu hyvin, ja on ymmärrettävää, että Ciri tahtoisi, että hänenkin mielipidettä kysyttäisiin, mutta välillä ei ole vaihtoehtoja.

Olin Finnconissa Heraldiikkaluennolla, mistä itseasiassa oli hyötyä tätä kirjaa lukiessa, sillä Sapkowski hyödyntää heraldiikkaa vahvasti niin vihollisen tunnistamisessa, kuin toverinkin. Luennolla mielenkiintoisinta oli se, ettei metallivärejä(valkea ja keltainen) saa olla päällekkäin keskenään, eikä normaaleja värejä eli punaista, sinistä, vihreää, mustaa ja purppuraa päällekkäin. Eli siis metallivärejä normaalivärien päälle ja toisinpäin, mutta samaa sarjaa olevia värejä ei saa laittaa päällekkäin. Näin minä ymmärsin asian. (Olipas epäselvä selitys tälle aiheelle)

ps. Tilasin Kohtalon miekan ja Viimeisen toivomuksen.
pss. Muutto ja Yliopiston alku jännittävät aivan hirmuisesti! ja siitä syystä en paljoa kerkiä kirjoitella!

keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Rick Riordan: Percy Jackson and the Olympians; The Titans Curse

Tämän osan kanssa minulla on muutamia ongelmia, mutta muuten pidän kirjan kokonaisuudesta. Näistä vähän myöhemmin. Pidän kirjan kannen pegasoksesta! Ja muutenkin Black Jack on yksi ihanimmista hahmoista kirjaa.

Talvipäivänseisaus lähestyy. Se on aika jolloin kaikki Jumalat kokoontuvat päättämään lähdetäänkö toimimaan vai rullataanko laakereilla. Mutta mitä silloin tehdään, kun Artemis on kadonnut etsiessään voimakasta hirviötä? Kaiken lisäksi myös Annabeth on kadoksissa ja Percyn on tehtävä päätös kumman hän haluaa löytää.

Heti valitusvirteen. Itseäni harmitti aivan kauheasti se, että Annabeth ei ollut mailla ei halmeilla. (hän hän on kadoksissa) Percyn ja tämän sanaharkan puuttuessa kirjasta, jäi teoksesta uupumaan jotain oleellista. Muutenkin kirjan ilmapiiri oli aika toivoton.

Pidin todella paljon Zoe Nightingalen vanhahtavasta puheenparresta. Pidin myös siitä, kuinka hän liittyy Percyn Anakulosmuksen tarinaan, ja miksi miekalla (vuorovedellä) on niin surullinen menneisyys. Edelleenkin miekkaa peittoaa mysteerin verkko, sillä vain sen alkuperä saatiin selville.

Percyn Fatal flaw myös kerrottiin! Ja noh minusta se on jalo. Ehkä vähän liiankin jalo fatal flaw.

Tämä on tähänastisista osista ollut ainut, jossa olen itkenyt. Kaunista mutta niin niin surullista, vaikka sinänsä ymmärtää sen, että aina ei ole aikaa, vaikka aika olisikin sinunkohdallasi pysäytetty. Kuulostipa hianolta...

Tämä on siis kolmas osa ja mutta ei oikeastaan ns. Filling vaan minusta ihan kunnon kirja. Sinänsä mukavaa vaihtelua uusista hahmoista, mutta valitettavasti tässä vaiheessa sarjaa rupeaa olemaan ennalta-arvattava. Aivan loistavaa tarinankerrontaa, mutta ennalta-arvattavaa.

"Five shall go west to the goddess in chains,
One shall be lost in the land without rain,
The bane of Olympos shows the trail,
Campers and Hunters combined prevail,
The Titan's cursr must one withstand,
And one shall perish by a parent's hand."

Arvio:<3<3<3


maanantai 4. heinäkuuta 2016

Kristiina Vuori: Näkijän tytär

Wohooo sarja löydetty, jota haluan jatkaa. Pitkään on ollut ongelmia löytää kirjasarjaa, puhumattakaan kirjailijaa, jonka tuotantoa haluaisi lukea lisää. (Johtunee Lunar Chroniclesin fanituksesta). Mutta olen lähiaikoina lukenut paljon historiallisia romaaneja ja tällä hetkellä kesken on Gabaldonin Muukalainen, mutta eiköhän mennä itse asiaan.

Eira on 1200- luvun suomessa varakkaan Starkin perheen äpärä. Äpärän asema ei ole kaikkein helpoin, mutta asiaa pahentaa entuudestaan Eiran pakanalliset taipumukset etiäisiin ja parantamiseen. Kaiken päälle Eiran sydän on kielletyillä poluilla.

Tätä on vaikeasti lyhyesti kuvata, sillä tämä kertoo Eiran tarinan vauvasta aikuiseksi ja vähän lisää. Oli hyvin virkistävää lukea hahmon miltei koko elämä. Oppia tuntemaan tämä ja tämän itseppäisyys. Lisäksi kiintyi myös muihin hahmoihin, sillä kertoja poikkeaa aina eri aivoissa kuvaamassa heidän näkökulmastaan. Alkuun kesti hieman tottua hyppelyyn, mutta sitä oppi arvostamaan virkistävänä piirteenä, ja lopulta sitä seurasi helposti. (Nimien oppiminen auttoi)

"Älä perkele väitä, että se oli naaraskissa itse!" -Sigsten

Pidin erityisesti tavallisen arjen kuvauksesta ja Eiran yrteistä. Se vain jotenkin kiehtoo. Pidin myös kirjan tavasta ottaa kantaa uskontoon ja siihen kuka on oikeassa ja kuka ei. Myös siihen miksi on niin toisille on niin tärkeää olla vallassa. Se että uskoo johonkin ei sulje pois muita vaihtoehtoja. En ole aiemmin perehtynyt Suomen vanhoihin pakanauskontoihin, mutta kirja herätti mielenkiinnon niihin.

Täytyy vielä mainita, että kirjan niin sanottu rouvasporno on hyvin kirjoitettua ja suoraan sanottuna pidin sen tyylistä, ja siitä kuinka ei liikaa lähdetty kaunistelemaan, mutta saatiin seksistä esteettisesti kaunismielikuva.

Kirjan pieni maaginen vivahde toi tarvittavaa syvyyttä ja mielenkiintoa kirjaan. Katsotaan miten pärjään Siipirikon ja Disa Hannuntyttären kanssa, joissa ei esiinny magiaa. 

 "Aivan koivikon laidassa seisoi vaaleanharmaa, lähes valkoinen ilves. Sen kolmionmuotoinen pää oli painunut alas, isot etutassut sojottivat leveässä haara-asennossa ja selkävillat olivat pörhöllä."
 -Eiran silmin

Tässävaiheessa itkin silmiä päästäni. Kirja onnistui siis vaikuttamaan myös emotionaalisesti, mitä kirjalta arvostan!

Arvostelu:<3<3<3<3

keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Kerstin Gier: Unien ensimmäinen kirja; Lupaus

Täytyy sanoa, että Gierin aiempaan trilogiaan verrattuna tämä oli loppujen lopuksi köyhä esitys, ja en voinut olla harmittelematta sitä, ettei tämä oikein iskenyt minuun. En välttämättä jatka sarjan lukemista. Puolessa välissä oli sellainen kohta, jossa tuntui, että pakko jatkaa lukemista, mutta jotenkin kaikki vain lässähti.

Liv Silberin elämä mullistuu, kun hänen äitinsä uuden miehen takia  hän ja hänen siskonsa Mian täytyy muutta Lontooseen. Uusi koulu ja uudet ihmiset. Puhumattakaan komeista pojista. Kaikki ei menekkään suunnitelmien mukaan, kun Liv alkaa nähdä todentuntuisia unia ja jokaseen uneen ilmestyy vihreä ovi, josta hänen tekee mieli kulkea.

Teksti on sujuvaa ja soljuvaa ja sitä on todella nopea lukea, mutta jostain syystä koin kirjan hieman turhanpäiväiseksi. Jotenkin kaikki tapahtui liian helposti. Liv pääsi liian helposti uniin ja ensin kylmänkiskoinen poika onkin lääpällään Liviin. Liian helppoa sanon minä. Saattoihan se olla, että sen on tarkoituskin olla epäilyttävää, mutta se ei tarkoita, että minun pitäisi siitä pitää. Onko väärin haluta kirjalta jotain enemmän, kuin vain helppoja ratkaisuja.

Ideana aivan loistava! Liikkua toisten unissa ja saada selville heidän salaisimmat haaveensa ja pelkonsa. Kuitenkaan ideaa ei minusta lopulta käytetty tarpeeksi hyväksi. Vaikka unimaailmassa liikuttiin paljon tuntui kuin niillä ei loppujenlopuksi olisi merkitystä, mikä tuntui oudolta, sillä koko kirjahan käsittelee unienläpi matkustamista. Unien säännöt jäivät myös epäselviksi.

SPOILER - en pitänyt ollenkaan satanismin liittämisestä uniin. Jotenkin se tuntui ahdistavalta, oudolta ja mietin, että eikö keksinyt mitään muuta syytä oudoille unille... SPOILER LOPPUU.

Ah.. Ja tuo quote yhdistää kaksi asiaa. Sen että Henry sanoo päähenkilöä juustotytöksi ja tärkeimmän kysymyksen Mikä ei ole varmaa? ; )

"Eipä kestä, Juustotyttö. Kerrotko minulle nyt, mikä ei ole varmaa?" - Henry


Arvostelu: <3<3

maanantai 20. kesäkuuta 2016

Rick Riordan: Percy Jackson and the Olympians; The Sea Of Monsters

Eli Percy Jacksonien lukeminen englanniksi jatkuu. Edelleen pidän näistä kirjoista aivan hirvittävästi ja näihin uppoaa joka ikinen kerta. Tosin näin pari viikkoa myöhemmin painajaista tästä kirjasta. Siinä kirjassa oleva kyklooppi jahtasi minua ja yritin paeta majakkaan, mutta majakka oli niin korkea, että aina kun tuntui että pääsisin karkuun, niin portaat kiertyivät ikäänkuin itsensä ympäri ja meinasin tippua kykloopin kurotteleviin käsiin. Että sellaista. :D

The Sea Of Monster kertoo Percyn toisesta kesästä leirillä. Leiriä uhkaa vaara, sillä Thalian puu on myrkytetty. Leiriä suojaava taika heikkenee ja yhä hirmuisemmat monsterit pääsevät läpi Leirin puolustuksen. Ainoa asia, joka voisi pelastaa Thalian puun ja leirin on tuhansia vuosia kadoksissa ollut kultainen talja. Kaiken lisäksi Percy on nähnyt painajaisia koskien Groveria ja ne eivät lupaa hyvää.

Tämä on lyhin osa Olympians sarjaa 279 sivua. Kuitenkin tässä tapahtuu paljon ja tärkeitä juonenkäänteitä, joita ilman sarjan lukeminen olisi järjetöntä. On muutenkin ihanaa nähdä hahmojen kasvavan ja hahmokaartin lisääntyvän. Aikalailla keskitytään The Sea of Monsterin hirviöihin ja itse pidänkin todella paljon hirviö sisarusten Kharypdiksen ja Scyllan tarinoista. Ensimmäinen on jättimäinen pyörremyrsky, joka imee meren sisuksiinsa ja sylkee sen jälleen ulos. Jälkimmäinen on merimiehiä laivasta nappaava Scylla, joka hirviö päillään korkealta yläilmoista napsii merimiehen kerrallaan.

Annabeth antoi Percylle pusun poskelle! Ahhh näitä ihania pieniä lapsia, jotka eivät vielä ole ymmärtäneet omia tunteitaan ja törmäilevät toisiinsa pääkolmantena jalkana. Taaksepäin katsellessani muistan pienen minän, joka luki näitä kirjoja kiljuvan, kuinka aikaansaamattomia he olivat, mutta nykyään seuraan heidän suhteensa kehittymistä rauhallisesti ja ihailen heidän puhdasta suloista ihastumistaan.

"Then you're lucky. Hubris isn't your fatal flaw."
"What is?"
"I don't know, Percy, but every hero has one. 
If you don't find it and learn to control it . . . 
well, they don't call it 'fatal' for nothing." 
-Annabeth ja Percy

Arvostelu:<3<3<3<3


torstai 16. kesäkuuta 2016

Tove Jansson: Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia

Joudun nolona myöntämään, etten ole lukenut Tove Janssonin kirjoja. Olen kuullut niistä paljon, ja oliko se viime vuonna, jolloin juhlitttiin hänen 100 vuotis juhlaansa. Muumi animaatioita olenkin sitten katsonut senkin edestä. Jokaisen jakson ja nekin monta kertaa. Suosikkejani on Aliisasta kertovat pätkät ja tietenkin Ninni. Tämän vuoksi päädyin ostamaan juuri kyseisen kirjan. Käsittelen eri tarinoita hieman eritavalla ja en tee juonikuvausta!

"Toivossa on hyvä elää." - Pikku Myy

Maalasin Ninnin!
Kuvan nimi: Tanssahdellen
Yllätyin kuinka paljon pidin Janssonin tyylistä. Pidin siitä, kuinka kaunista tekstiä välillä väritti kiroaminen tai jonkin ruman kuvaus kuten Kamalassa tarinassa kuvailtaessa pelottavia ihmissyöjä sieniä! Tekstiä myös valoittivat kuvat, joista pidän vahvoista varvoista ja hahmotelmallisuudesta.

Kirja kertoo monta pientä tarinaa muumien maailmasta ja kertoo kaunista tarinaa hyväksytyksitulemisesta ja siitä, mitä tapahtuu kun löytää itsensä. Löytää sen mitä haluaa olla. Se ei välttämättä aina ole juuri sitä mitä ensin on ajatellut, kuten tarinasta Hemulista joka rakasti hiljaisuutta. Hän yhä lopussakin rakasti hiljaisuutta, mutta hän ei rakastanut sitä yksinään. Hiljaisuus hälle ei tarkoittanutkaan hiljaisuutta ja yksin erakoitumista, vaan rauhallista oloa lastenkanssa ja pientä vipellystä.

Ninnistä kertovasta tarinasta pidin todella paljon. Vaikka se ei ollutkaan pitkä, siinä tuli paljon tärkeitä asioita esille. Oli myös mielenkiintoista seurata muumien päiden sisältä, miten he suhtautuvat tyttöön, jonka kasvoista ei näy mitään. Muumipeikkoa se karmi, koska hän ei nähnyt silmiä ja vain rusetti nauha heilui. Muumimamma taas mietti parasta tapaa parantaa Ninni. Toisaalta lähdin miettimään sitä, että onko hänen näkymättömyytensä asia, joka täytyy parantaa. Kukaan ei oikeastaan häneltä kysynyt haluaisiko tämä olla näkyvä.

Kevätlaulu oli mieleeni. Pidin siitä, kuinka alkuun Nuuskamuikkunen oli nuiva otusta kohtaan, ja silloin kun tämä olisi halunnut seuraa niin oli otuksella jo kiire elää elämäänsä, jota ennen tämän nimeämistä ei muka ollut. Antaako vasta nimi ihmiselle tai asialle persoonan ja elämän? Nuuskamuikkunen tosiaan nimesi pienen otuksen Ti-ti-uuksi.

"Nyt minä olen minä, ja kaikki mitä tapahtuu merkitsee jotain. Sillä mitään ei tapahdu noin vain ylimalkaan, kaikki tapahtuu minulle, Ti-ti-uulle. Ja Ti-ti-uu on asioista tätä tai tuota mieltä 
- ymmärräthän mitä tarkoitan?" - Ti-ti-uu 

Arvostelu: <3<3<3

keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Salla Simukka: Viimeiset

Näin kyseisen kirjan jonkun kirjabloggaajan arvostelemana ja hämmennyin. Olin jotenkin kuvitellu, että Simukalla on vain Lumikki-trilogia, joka ei minuun iske ja rakastamani Jäljellä ja Toisaalla, mutta paljastuikin että Simukalla on liuta kirjoja, kuten Viimeiset. Lainasin kirjastosta myös muita Simukan teoksia, niistä myöhemmin. ( •̀ω•́ )σ

Viimeiset kertoo Venlan, Miljan ja Rauhan sopimuksesta hankkiutua eroon neitsyydestään jouluun mennessä. Kolme hyvin erilaista ystävystä, joista jokainen kokee olevansa jotenkin myöhässä, ja että neitsyyden olisi pitänyt olla jo menetetty. Jokainen tyttö lähtee omille poluilleen ja nämä polut toisaalta erottavat tytöt toisistaan.

Venla on täydellinen kympin tyttö, joka ei koskaan ole poikennut kiltintytön polultaan. Hän on itsenäinen, vahva ja sosiaalinen. Hänen polkunsa lukeminen oli minulle vaikeaa. En halua moralisoida, sillä kaikki tekevät virheitä, mutta välillä on hieman naiivia nähdä asiat niin kuin niiden haluaa nähdä olevan. Toivossa on hyvä elää sanoisi pikku myy.

Milja on taiteilija sielu. Sanoja kutoen mielessään ja eläen omaa milikuvitusmaailmaansa. Ulkopuolisesti hieman ujo ja hiljainen. Hänen reittinsä oli minusta koskettava, ja kertoi siitä, ettei kaikki aina mene putkeen, mutta on tärkeää muistaa, ettei kaikkien muiden polku välttämättä ole oma polku, vaan oman polun on löydyttävä kokeilemalla.

Rauha on taas räväkkä pikku party girl. En itse ole Rauhan kaltainen, mutta minusta hänestä oli mukavinta lukea, ja tuntui että hän on loppujen lopuksi hyvin rehellinen itselleen. Rauhan polku oli myös ajatuksia herättävin. Joutuessaan miettimään omaa seksuallisuuttaan ja sitä, mitä neitsyyden menetys loppujen lopuksi on? Onko se, se kun immenkalvo puhkaistaan vai onko se henkinen? Onko henkinen koskemattomuus loppujenlopuksi se minkä kokee tärkeämmäksi?

Kirja kokonaisuudessaan oli loistavasti kirjoitettu. Valitettavasti pidin eniten Rauhan kerrontatyylistä, mikä siten korosti sitä, etten pitänyt joistan osista kirjaa niin paljon ja kirjan kokonaisuus ei siis miellyttänyt minua. Kuitenkin tärkeitä aiheita käsitellään, ja pidin kirjan vakavahenkisyydestä, mutta Rauhan eloisuus toi tarvittavaa komiikkaa.

Pidin myös siitä, kuinka Simukka käytti laulujen sanoja tukemassa tarinaa. Kirjan kannen kuvitus on myös mielenkiintoinen. Piirrustuksen kolme osaa, jotka käyvät järjeen vasta yhdessä.

 Naurahdin tälle pätkälle kirjassa tuon kevytsiiderin vuoksi.

"Joo, totta kai mä tiedän, että on ihan out miettiä onko lepso vai hetsku vai bisse vai vaikka kevytsiideri. Ne on vaan määritelmiä ja lokerointia ja kahlehtimista ja blaablaa." -Rauha

Arvostelu:<3<3<3<

maanantai 13. kesäkuuta 2016

Magdalena Hai: Gigi ja Henry 1; Kerjäläisprinsessa

Kävin kirjastossa hakemassa hirveän kasan kirjoja ja pidinkin tuossa yksi päivä lukumaratonin. Kolme kirjaa sain luettua, ja nyt olisi tarkoitus niistä kolmesta krijoittaa. Tosin arvostelut tulevat osissa.

Prinsessa Gigi kuningasperheineen on maanpaossa vallan siirtyessä kapinallisjoukoille. Vauhdikkaan tapahtumaketjun laukaisee kirje, josta Gigi saa selville kapinallisten olevan hänen perheensä jäljillä. Onnistuuko Gigi pelastamaan perheensä ystävänsä Henryn avulla, jonka taustoista ei ole tietoa. Kehen tämä prinsessanalku voi luottaa?

Olin saanut käsityksen, että tämä olisi steampunk henkinen kirja, mutta en saanut vahvaa steampunk tuntumaa kirjasta. Kyllä oli muutama ilmalaiva ja suloisia automatoneja ja ei niin suloisia automatoneita. Muuten tunnelma tuntui hieman keskiajan jälkeiselt, johon oli sotkettu meriteemaa. Ollaanhan Grönlannissa. Ei vain tuntunut, että siellä oli kylmä.

Ongelmana oli minusta päähenkilön lapsellisuus. Onhan hän toki lapsi, mutta välillä tuntui, että Gigillä oli matkassaan liikaa onnea. En ymmärrä kuinka hän eräässäkin paikassa täynnä vihollisia huutaa täysiä äitinsä perään paniikissa, muttei kukaan kuullut tätä! Vaikka ns. pahiksillakin oli ihmissusia puolellaan. Ongelmana oli myös se, että oli selkeästi geneeriset pahikset ja hyvikset asetelma. Jotenkin olen liikaa oppinut arvostamaan sitä, että tulee nähdä harmaa alua. Kirjassa selitettiin kyllä, miksi pahis tekee mitä tekee, mutta minulle ei oikeastaan kelpaa selitys, että hän on läpeensä paha. Miksi hän on läpeensä paha? Mikä on johtanut tähän?

Aijon kuitenkin lukea sarjan loppuun, sillä teksti on nopealukuista, ja miellyttävää ei ihmeellistä mutta sulavaa ja riittävän kuvaavaa. Toisekseen haluan tietää, mitä Gigille tapahtuu. Ongelmana on ehkä kuitenkin tarinan loppu... Ihan hyvä kyllä, mutta se mitä eräs henkilö teki ärsytti minua ja minusta vaarantaa tarpeettomasti Gigin. Paljon kysymyksiä jäi ilman vastausta ja haluan niihin vastaukset! Siksi en voi olla lukematta seuraavaa osaa. Haluan myös tietää kuningasperheen sekä ihmissutten suhteesta lisää.

"Kuulasta oli kuoriutunut kammottava hämähäkkimäinen mekanismi, jonka ulokkeet alkoivat 
meidän katsoessamme surista, naksua ja pyöriä kauhistuttavalla nopeudella."

Arvostelu:<3<3<


sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Kaoru Mori: Emma 1 & 2

Tämä sarja sijoittuu Viktoriaaniseen englantiin, jossa luokkaerot ovat suuret. Olen lukenut tämän sarjan miljoona kertaa, mutta ajattelin arvostelemalla tuoda sitä esiin niille, jotka eivät ole perehtyneet. Tätä voi suositella niillelkin, jotka lukevat sarjakuvia, mutta eivät mangaa. Vaikka tämä luetaan mangaksi, niin tämä on siltikin enemmän sarjakuvamainen.

Emma on eläkkeelle jääneen kotiopettajattaren palvelijatar. Kun opettajn entinen oppilas nousukasperheen vanhin poika William Jounse, yllättäen tulee vierailulla ja viehättyy Emmasta riippumatta heidän luokkaeroistaan. Tälle romanssille Emma ei kuitenkaan näe toivoa.

Piirtotyyli on lievästi sanottuna yksityiskohtaista. Miljöö on aina piirretty jopa tarkemmin kuin ihmiset. Kattokruunun jokainen kristalli on varjostettu yksitellen. Ei voi kuin ihailla jälkeä! Ihmisten yksityiskohtien puutosta korvaa Morin kyky pienillä eleillä ja ilmeen vaihdoksilla kuvata henkilöhähmon tunnetiloja täsmällisesti ja niissä ei ole epäselvyyksiä. Muutenkin tämä manga on erityinen verrattuna muihin, sillä tarinaa ei sinänsä kerrota puheella, vaan yksinomaan kuvilla.

Ensimmäisessä osassa esitellään paljon hahmoja. William Jounsen perheen lisäksi esitellään tämän Intialainen ystävä prinssi Hakim, joka norsuineen ja haareminaisineen tulee englantiin aiheuttamaan kaaosta. Tämäkin herra viehättyy Emmasta! Esitellään myös Eleanor, jolle Herra Jounse haluaa Williamin naittaa.

"On vain yksi engalnti, mutta maa on jakautunut sisältä kahtia. Nimittäin yläluokkaan ja siihen kuulumattomiin, vaikka nämä puhuisivat samaa kieltä." - Herra Jones

Emman toisessa osassa Emman ja Williamin suhde saa vastustusta perheeltä. Työnsä menettäneenä Emma tekee päätöksen Williamin ja tämän suhteesta toivottomana ja lähtee pois.

Emmassa on ihanaa kuinka yksikään hahmo ei ole samannäköinen ja luonteet ovat niin yksilöllisiä! Paitsi haareminaiset, mutta se on heidän juttunsa. He liikkuvat ja ovat kuin yksi ihminen. Tässä osassa pidän erityisesti Crystal palacesta sekä illallisesta, missä näkyy viktoriaanisen ajan ruokakulttuuria. Oli myös ihanaa, että Emman lapsuutta valoitettiin ja miksi tämä on niin arka.

"Astuin sivuun koska kyse oli Williamista, jos noin helposti luovutatte, minä näytän naurettavalta!" - Prinssi Hakim

Arvostelu: Vasta kokonaisuus.

perjantai 27. toukokuuta 2016

Jennifer Niven: All The Bright Places

Tämä on kirja, jonka olen ostanut heräteostoksena, ja se on jäänyt lojumaan hyllyyn. En tiennyt että hyllyssäni lojuu lukematon helmi, joka saisi minut tuntemaan syvää surua ja pimeyttä, joka vetää hiljaiseksi. Erityisen kaunis kirja niin monella tapaa.

All The Bright Places kertoo pojasta nimeltä Theodore Finch, jota kiehtoo kuolema, mutta päivittäin hän löytää syyn elää ja pysyä hereillä. Violet Markey ei pääse yli siskonsa kuolemasta, ja kun Violet on kellotornin reunalla hypätäkseen puhuu Finch tämän pois reunalta pelastaen hänet. Tästä alkaa heidän outo kaunis ystävyys, joka pitää toisen hereillä ja toisen elossa. Finc haluaa nähdä täydellisen päivän.

"I can't love anyone because it's not fair to anyone who loves me back"- Finch

Kirjan kauneus on osittain sen surullisuudessa, mutta myös sen iloisissa ihanissa hetkissä. Muistoihini on porautunut heidän retkensä kirjojen luokse ja lammelle. Heidän ilonsa ja surunsa. Tämä kirja myös avaa näkökulmaa heihin, jotka kokevat ettei elämässä ole enää muuta vaihtoehtoa kuin kuolla.

SPOILER's ahead┗(•ˇ_ˇ•)―→ Itkin neljätuntia tätä lukiessa. Itkeminen tosin hidasti lukemista, ja siitä tuli pienimuotoinen noidankehä. Lopussa jouduin pitämään taukoa ja vain itkemään. Totesin ettei tällaista saa kirjoittaa! Liian julmaa, mutta en voinut olla rakastamatta samaan aikaan tätä kirjaa.
Jos tämä olisi loppunut millään toisella tapaa se olisi ollut väärin kirjaa kohtaan. Jään kaipaamaan Finchiä ja hänen ihmeellistä ja pelottavaa mieltään. Hän näki täydellisen päivän. SPOILER's end here. <---(・_・)

Tarinaa kerrotaan molempien hahmojen näkökulmasta, joka tuo molempien näkökulman esiin. Pidin enemmän Fincin maailmasta, mutta siinä oli myös jotain mustaa ja pelottavaa. Violet on tasapainoisempi, mutta se ei tarkoita, että Violet olisi tylsä hahmo. Hänessä oli vain jotain mistä en pitänyt. Olisin kaivannut lisää syvyyttä Violetiin tämän vuoksi en anna täysiä. Kieleltään teos on kaunis!

"The thing I realize is that it's not what you take, it's what you leave"- Violet

Arvostelu:<3<3<3<3

keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Marissa Meyer: Stars Above

Stars Above nimi tulee siitä, kun Throne aina "kiroillessaan" sanoo Cressille Stars above. Tähdet yllä.
Stars above avaa jokaisen hahmon menneisyyttä. Mistä kaikki heillä on alkanut, mitä he ovat olleet ennen Lunar Chroniclesin tapahtumia. Tämä novellikokoelma sisältää myös erillisen novellin The Little Android.

Mainitsen erityisesti After sunshine passes by, joka kertoo tarinan Cressistä, ja kuinka hän joutuu satelliittiinsa. Novellin jälkeen teki itsenikin mieli käpertyä kokoon ja unohtaa kaikki. On täysin ymmärrettävää, miksi Cress on niin haltioitunut maasta ja sen tavoista.

Vaikka emme The Lunar Chroniclesissa saakkaan häitä, niin tämä sisältää yhden niin sanotun epilogin, jossa saamme kaipaamamme häät. Ja ne ovat kauniit, ja juuri sellaiset kuin häiden pitäisikin olla. En tosin kerro ketä häät koskevat ^^

The Little Android oli sydäntäsärkevä, ja se ehkä avasi sitä, kuinka Iko näkee maailmamme, vaikkei kerrokkaan Ikosta. Mieleen heräsi kysymys siitä, että joudummeko tulevaisuudessa miettimään kaksi kertaa tekoälyjemme lakkauttamista, ja sitä että niiden kehittäessä tunneälyn olemmeko menneet liian pitkälle? Vaikka Pienen merenneidon satua oli käytetty erinomaisesti, jotenkin tuntui että tarinasta uupuu jotain. En saanut siitä otetta.

Ah ja tärkein osa koko kirjasta minun mielestäni oli kurkistus marraskuussa ilmestyvään Meyerin uuten teokseen nimeltä Heartless. Heartless kertoo Queen of Heartsin tarinan ennen, kuin tästä tuli huutava pelottava Of with their heads kuningatar. Nämä kaksi herkullista kappaletta lupaavat niin paljon! Surullisinta on tietenkin se, että tiedämme lopun. Kahdessa kappaleessa jo aloin pitää Cathistä, joka vain tahtoisi olla koko ihmemmaan paras kondiittori.

"Sweet Crescent Moon, up in the sky,
You sing your song so sweetly after sunshine passes by." - Cress

Arvostelu:<3<3<3<3<
Suosittelen lukemaan tämän vasta kaikkien osien jälkeen, mutta suosittelen ehdottomasti lukemaan!


perjantai 13. toukokuuta 2016

Top 10 Pitämäni kirjasarjat!

Listaan siis tähän Lempikirjasarjani 10-1 ja lemppari on siis 1 ;) Tulossa myöhemmin yksittäiset lempikirjat, johon en ota sarjoihin kuuluvia kirjoja (ノ^ヮ^)ノ*:・゚✧

10. Angela Dorsey: Hevosenkeli- sarja

Nuorenpana tämä oli suosikki heppasarjani, ja pidän näistä kirjoista edelleen. Ne ovat lasten/nuortenkirjoiksi hyvin kantaa ottavia, ja liikkuvat mitä erilaisimmissa ympäristöissä, jossa hevosenkeli kulkee siellä missä häntä kaivataan. (Hevosenkeli on siis taianomainen tyttö, joka on ikään kuin suojelusenkelinä hevosille ja heidän omistajilleen.)




9. Ally Condie: Tarkoitettu- trilogia

Olen lukenut ensimmäisen osan kolmesti, ja muut osat vain kerran. Rakastan erittäin syvästi tätä dystopista maailmaa, jossa yhteiskunta päättää siitä, mitä teet työksesi, mitä syöt, mitä harrastat ja kenen kanssa vietät loppuelämäsi. Pidän vain tästä maailmasta, johon voi vajota.


8. Jennifer. L. Armentrout: Dark Elements- trilogia

Ei herranjumala tämä sarja kokonaisuudessaan on niin kuuma. Vaikka Armentroutilla on muitakin sarjoja, niin tämä itseasiassa päättyi niin kuin itse toivoin, ja minulle ei jäänyt pahaa makua suuhun. Tämä kertoo Laylasta, joka elää Wardeneiden kanssa, mutta mitä tapahtuu kun kuvaan astuu komea demoni?





7. Arto Kivimäki: Antiikin taruja

Rakastan Antiikin kreikan mytologiaa, ja näissä on suomennetut alkuperäiset tarinat! Ei näitä voi vastustaa, ja niitä voi lukea yhä uudestaan. Valitettavasti ensimmäistä osaa minulla ei ole, sillä teosta ei paineta enempää! Sentään nämä kaksi viimeisintä minulla on.


6. Rick Riordan: Kane chronicles 
Tässä sarjassa onkin Egyptin mytologiaa, mikä sinänsä on kiinnostavanpi, sillä se ei ole niin paljon käytetty.

5. Kerstin Gier: Rakkaus ei katso aikaa- trilogia

Rakastan aikamatkustusta ja tässä sarjassa se on tehty mielenkiintoisesti. Normaalisti aikamatkustaminen synnyttää rajattoman määrän rinnakkaistodellisuuksia, mutta tässä asiat eivät ole niin, ja pidän siitä todella todella paljon. Voit kohdata itsesi menneisyydessä.





4. Annukka Salama: Faunoidit

Eli listalle pääsee toinenkin suomalainen. Pidän todella paljon tyylistä, ja fantastinen maailma, jossa joillain ihmisillä on eläintenkykyjä on erittäin mielenkiintoinen.

3. Kaoru Mori: Emma- sarja

Tämä ei itseasiassa ole kirjasarja, vaan mangasarja. En välitä, sillä tarina vetää vertoja oikeiden kirjojen tarinoille. Emma kertoo viktoriaanisesta luokka englannista, jossa nuori herra Jones rakastuu palavasti Emma nimiseen palvelijattareen. Tästä lähtee Jonesin vastustus luokkia kohtaan, kun taas Emma on valmis luovuttamaan ja tuntuu tietävän paikkansa. Pidän siitä, kuinka piirtäjä kertoo jokaisesta hahmosta jotain, eikä yksikään jää niin sanotusti litteäksi henkilöhahmoksi.


2. Andrzej Sapkowski: Witcher- sarja

Kovan luokan fantasiaa höystettynä pienellä ripauksella ironiaa ja sarkasmia. On ihanaa seurata Geraldin tarinoita muuttuvasta maailmasta, ja kuinka siihen sopeudutaan.







1. Marissa Meyer: The Lunar Chronicles

Tämä on sarja, jossa osat eivät kilpaile toistensa kanssa. Ne ovat toisiinsa nähden yhdenvertaisia, ja vain täydentävät toinen toistaan. Rakastan satuja ja tässähän niitä kerrotaan uudestaan. En voi sanoin kuvata, kuinka ihana tämä sarja on.

tiistai 3. toukokuuta 2016

Marissa Meyer: Fairest Levana's story

Lunar Chroniclesiin kuuluva Fairest kertoo tarinan pääantagonistista, Levanasta. Suosittelen lukeamaan vasta viimeisenä, vaikka tämä onkin niin sanotusti 3.5 osa. Eli Cress:n jälkeen tulisi lukea, mutta minusta tämä kirja paljastaa liikaa.


Yleensä kun luen antagonistista opin ymmärtämään tämän mielenmaailmaa, ja jopa säälimään kyseistä hahmoa. Tässä ei kuitenkaan tapahtunut niin. Pidin todella paljon Fairest:stä, ja pidin Levanan mielenmaailman lukemisesta, mutta en osannut oikeuttaa tämän tekoja millään. En voi ymmärtää miltä tuntuu kasvaa isonsiskonsa varjossa, joten en sen vuoksi osannut sanoa kuinka hyvä motivaatio kyseinen syy on,

Voisin sanoa Levanan puolustukseksi, että hänen isosikonsa Canaryn jatkuvan manipuloinnin armoilla oleminen lapsena on voinut vaikuttaa tämän aivotoimintaan. Canary piti Levanan manipuloimisesta ja varsinkin siitä, kuinka saada Levana uskomaan olevansa rakastettu ja hänen oma pikku kulta ja SPOILER heti putkeen työntää tämä liekkeihin.

Ihanaa oli että Winterin ja Jaycinin lapsuutta avattiin, ja heidän kasvunsa nähtiin Levanan silmin. Moni kysymys sai tässä kirjassa lopullisen vastauksensa, ja erityisesti pidin siitä, kuinka kävi ilmi mistä Levana on saanut Glamouriinsa idean. Levanan nuoruus "näkymättömänä" tyttönä ja silloin kun vielä hänen mielensä vaikutti terveeltä oli ihanaa luettavaa, mutta mitä pidemmälle ajassa mentiin sitä pelottavammalta hän vaikutti sekä arvaamattomalta.

Alun perin tämän Quoten sanoi Chanary, mutta jota myöhemmin Levana alkoi uskomaan.

"Love is a conquest. Love is a War.
Here is what I think of love." - Levana

Arovstelu:<3<3<3<3
Yhä edelleen kirja sarja johon aijon palata ihan vain sen ihastuttavan kielen ja maailman vuoksi!




tiistai 19. huhtikuuta 2016

Kuvitelmia 3

Tämä on jo vähän vanhempi kuva : ) Pitää taas täydentää blogia jollain ^^

sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Rick Riordan: Percy Jackson and the Olympians; The Lightning Thief

Olen  lukenut Salamavarkaan suomeksi joskus yläasteella, josta on jo jonkin aikaa. Päätin lukea teoksen alkuperäisellä kielellä, koska Sword of Summerin jälkeen teki mieli palata Riordanin tuotantoon, jotenka päätin palata aivan alkuun. 

Percy Jackson on ongelmaoppilas ja taas kerran hänet uhataan heittää pois koulusta. Ongelmia ilmenee, kun matikanopettaja muuttuu raivottareksi ja muitakin Kreikan mytologian hirviöitä tulee joka tuutista. Percyn on päästävä turvaan Puoliveristen leiriin. Kaiken lisäksi taivas ja meri tuntuvat olevan sodassa keskenään, ja jotain arvokasta kadoksissa. Percyn tehtävä on löytää esine määräaikaan mennessä.

Riordan tuo aivan ilmiömäisesti vanhat myytit nykymaailmaan ja osaa soveltaa niitä mitä mielenkiintoisimmin tavoin. Pidin Täti Em:stä eli Medussasta ja kuinka tämä toimi patsaskauppiaana. Hyvin yksityiskohtaisia patsaita uskottehan?

Kritiikkiä voisin antaa kertojaäänestä, joka on minkäkertoja. Ongelma tässä on se, että Riordan ei minusta onnistu kunnolla asettumaan 12 vuotiaan pojan asemaan. Niin sanotusti pikkuvanha henkilöhahmo. Toisaalta en minäkään osaa asettua 12 vuotiaan asemaan, ja miten tämä suhtautuisi tilanteeseensa. Tämän lisäksi Sword of Summeriin verrattuna  Riordanin kieli ei ole yhtä rikasta. Toisaalta se kertoo vain siitä, että kirjailija on kehittynyt, joka on aina hyvä asia.

Lempi hahmoni on aina ollut tässä sarjassa Annabeth, josta edelleen vanhemmallakin iällä pidän, mutta on hauskaa, kuinka aika muokkaa muistoja, ja kuinka vanhemmalla iällä kiinnittää enemmän yksityiskohtiin huomiota. Tästä esimerkkinä Annabethin hiukset, jotka ovat blondit prinsessa kiharat eivätkä suorat. Tämä toi Annabethiin tarvittavaa tyttömäisyyttä, sillä hahmo muuten on hyvin analyyttinen ja voisi jopa sanoa että etäinen.

"You shall go west, and face the god who has turned.
You shall find what was stolen, and see it safely returned.
You shall be betrayed by one who calls you a friend.
And you shall fail to save what matters most, in the end." -Oracle

Arvostelu: <3<3<3<


tiistai 12. huhtikuuta 2016

Hiljaiselle hetkelle täydennystä eli Kirjanmerkkini!

Eli tosiaan pääsykokeiden takia en oikein kerkeä lukemaan, joten ajattelin täydentää blogiani kuvilla kirjanmerkeistäni. :) Kuten voitte huomata pidän yksilöllisistä ja värikkäistä merkeistä! Minulle on myös hyvin tärkeää, ettei kirjanmerkki ole liian paksu ja vahingoita kirjaa!

Olen suurimman osan kirjanmerkeistäni ostanut Desucon tapahtumista taidekujalta, jossa taiteilijat myyvät töitään.

Pidän näistäkahdesta erityisesti! Näiden takana on nimet The White Rabbit ja new heights.


Tässä on pokemoneista Evee:n eri evoluutioita.

T
Kyseisestä Tähkäpää kirjanmerkistä pidän aivan suunnattomasti. Käytän sitä kovakantisiin kirjoihin ja isoihin, koska kyseinen merkki on aikas iso, mutta se ei haittaa.


Tässä on hieman sälää. Keskimmäisessä lukee Keep calm and have a cupcake. Oikeanpuoleinen on kelttikorun kojusta ostettu, ja siinä on viikinki solmuja.

 Kirjanmerkkini olivat esillä Riihimäen kirjastossa lastenosastolla!

keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Marissa Meyer: Winter

Pahoittelen että teksti tulee olemaan aikalailla fanitusta :3

Huimat 826 sivua on tämä neljäs ja viimeinen osa The Lunar Chronicles- sarjaan. Sarja on tuottanut paljon iloa niin kauniilla kielellään, kuin ihastuttavilla hahmoillaan, eikä viimenenkään osa jää muista varjoon. Onneksi tämä ei ole vielä tässä, vaan tilasin itselleni The Lunar Chroniclesiin kuuluvat The Fairest (Queen Levana's story) ja Stars Above, joka sisältää novelleja liittyen hahmoihin ja heidän menneisyyteensä.

Prinsessa Winter on rakastettu ja kaunis ilman lumousta. Hän ei ole käyttänyt kykyään sitten lapsuuden ja koska hän ei käytä kykyään on hän päivä päivältä enemmän ja enemmän oman mielensä hallusinaatioiden vankina. Levana on saanut selville Winterin tunteet vartijaansa ja lapsuudenystäväänsä Jayciniä kohtaan, mutta pystyykö hän vastustamaan äitipuoltaan, joka on aiheuttanut arvet hänen kasvoillaan.

Toisaalla Cinder ja hänen ryhmänsä (Kai, Throne, Cress, Iko, Scarlet ja Wolf) miettivät tapoja saada aikaan vallankumous, joka ei aivan helpoimmasta päästä ole, mutta he päättävät aloittaa kuun sisältä päin. Onko Cinder valmis vastaanottamaan kruununsa?

"She was a girl made of ice and glass. Her teeth were brittle, her lungs too easily shattered." 
- Winter's hallusination

Pidin aivan hirmuisesti tästäkin osasta, ja prinsessa Winter oli minusta hyvin hmmm... herttainen? Häntä on hyvin vaikea kuvailla, mutta todella pidin hänen mielenmaailmastaan, joka oli "hieman" rikki ja hajalla hallusinaatioista, mutta joka silti kykeni äärimmäiseen hyvyyteen siinäkin tilassa. SPOILER ------> Winterin kohtalo oli minusta hirvittävä. Näin sen tulevan ja tapahtuvan, mutta se kuinka hän yksinkertaisesta hajosi kuin pieni porsliininukke, hajoitti minut lukijana lopullisesti.

Vähän jäi harmittamaan, että kaikilta muilta hahmoilta kirjassa ei näkynyt niin paljon Winteriä ja Jayciniä, ja heidän tarinansa (Lumikki) jäi hieman varjoon. Olisin halunnut lukea heistä enemmän. Oli kuitenkin mahtavaa että lempihahmoni Throne ja Cress saivat teoksen aikana paljon hetkiä, ja oli ihanaa lukea kuinka hahmot yhä kehittyivät ja näyttivät uusia puolia itsestään.

"He'd given her every chance to get used to this fact. But despite all his attempts to dissuade her from falling in love with him, her heart was still shattered." - Cress

Täytyy myöntää, että kirjan kohdalla minulla oli yksi iso lukublokki, sillä jotenkin lukiessa siitä, kuinka aina joku jäi Levanan kynsiin tuli voimaton olo ja omalla tapaansa lohduton. Pidin kuukauden tauon, ennen kuin jatkoin jälkimmäisen puolikkaan kirjasta. Siksi ehken muista niin hyvin alun tapahtumia, mutta sitäkin paremmin verilöylyn ja ne häilyvät onnelliset loput.

Tekisi mieli kiittää kirjailijaa, että hän kirjoittaa niin ihanaa ja kaunista tekstiä ja on täysin ansainnut tittelinsä Retellingin kuningattarena : )

"I don't care if you see dead wolves and turn into a living ice sculpture when you're having a bad day. I don't care if you'r... fixed." -Jacin

Arvostelu:<3<3<3<3

PS. Stars Aboven novellia the Little Android odotan pelon sekaisin tuntein, sillä se on tarina Ikosta ja pohjautuu pieneen merenneitoon, joka on aivan ihana satu, mutta jos/kun kirjailija on käyttänyt tarinan alkuperäistä versiota tulee tämä novelli olemaan sydäntä raastava. Lisäksi ensi marraskuussa Mayeriltä tulee uusi romaani Heartless, joka kertoo RedQueenin tarinan. Odotan...

lauantai 12. maaliskuuta 2016

Milja Kaunisto: Luxus

Milja Kauniston Luxus oli kevään uutuus, joka muiden joukosta pisti silmään. Luen aina silloin tällöin historiallisia romaaneja, ja pidän niistä, mutta ne eivät ole suuri intohimoni. Pidän tavasta, jolla ne kuvaavat toista aikaa, jota emme aivan voi käsittää, kun emme itse ole olleet paikalla. Lukijana saan sellaisen palan historian tuntua, kuin kirjoittaja haluaa antaa.

Probleemanahan on, että jokainen kirjailija voi antaa oman kuvannoksensa tapahtumista ja miljööstä. Usein kuvataan historia karskisti mitään peittelemättä, ja aika rujona kuvauksena elämästä. Tällä kerralla saadaan juuri sitä, mitä ennenkin. Tosin kerrotaan Marie-constance de Boucardista, aatelisesta, jonka aviomies teloitetaan ja omaisuus takavarikoidaan ja luxukseen eli ylellisyyteen tottunut Marie yrittää selvitä kirppujen ja nälän maailmassa.

Kirjassa seurataan Marien lisäksi Isidore Borrealia, pyövelin kisälliä, johon huorakaan ei koske kuin säälistä. Isidore pelastaa kyseisen naisen ja seuraamalla näitä kahdesta eri maailmassa eläneitä ihmisiä kohdataan raja eri luokkien välillä ja mitä siitä seuraa.

"Kyllä, minulla on keino palauttaa teidät takaisin pehmeään luksuksen pesään, josta teidän kaltaisenne paratiisilinnun ei olisi koskaan pitänyt pudota." - Markiisi de Sade

Aloin pitää kirjasta oikeastaan vasta kolmannessa osassa kirjaa Maison de Luxe:ssa. Jolloin häpeä on heitetty syrjään ja kunnia lokaan. Ei se oikeastaan huono asia ole, sillä silloin himolle annetaan valta. Toisaalta himon ei saisi vaikuttaa päätöksen tekoon, sillä se voi huijata ja huumata, kuten kirjassakin omalla tapaansa tapahtuu.

Mukavaa vaihtelua toi, ettei kerrottukkaan Marie Antoinetesta, tai jostakusta hyvn tunnetusta aatelisesta tai paljon käytetyistä. Oli heistäkin mainintoja, mutta oikeastaan vain, jotta henkilöhahmot saataisiin jotenkin sijoitettua menneessä olevaan todellisuuteen, vaikka kyse on fiktiosta. Samoin tehtiin paikan nimillä, mutta niillä oli myös toinen tehtävä kuvaamassa muutosta vallan "vaihtuessa" kansalle... Noh eihän siinä niin käynyt.

Jotenkin surullista, että historia tuntuu toistavan itseään, ja koskaan ei tunnuta oppivan menneestä. Kuinka monta kertaa meidän täytyy sotia, että ymmärrämme ettei siinä ole mitään mieltä? Noh ihmistä ajasta ja paikasta riippumatta tuntuu hallitsevan himo ja kateus. Kaksi hyvin mielenkiintoista ja toisiinsa liittyvää kuolemansyntiä.

"Ilman nautintoa teillä ei ole mitään syytä elää." -Markiisi de Sade

Arvostelu:<3<3<3

perjantai 4. maaliskuuta 2016

Kuvitelmia 2


Tämä ei ole ihan yhtä viimeistelty ja varjostettu kuin edellinen, mutta tähän olen ottanut vain vaikutteita, ja tämä liittyy projektiin, jota suunnittelen. Tietoa projektista myöhemmin!

maanantai 29. helmikuuta 2016

Rick Riordan: Magnus Chase and the Sword Of Summer

Magnus Chase on 16- vuotias, ja hänet halutaan hengiltä. Mikäs sen mukavampaa kuin juhlia syntymäpäiväänsä yrittäen pysyä hengissä, yrittää löytää tuhansia vuosia kadonneena oleva miekka, ettei koko maailma mene poof ja maailmanloppu kolkuttele ovella. Tuo on kaikki mitä voi sanoa juonesta olematta liian pitkä ja spoileroimatta koko juonta.

Miksi aina ihastun iki hyviksi kirjojen antagonisteihin... Pidin todella paljon Lokista ( ja hänen tyttärestään) niin hetkinä, kun hän esiintyy. Se myös tarkoituksellista, että Lokista pidetään, onhan hän mestari puhumaan, mutta samalla tavalla, kuin pidän Jokerista ja Harley Quinnistä pidin myös Lokin hahmosta, ja se muistutti omalla tavallaan Jokeria. Heitä kumpaistakin risoo täydellisyys ja asiat, joiden sanotaan olevan mahdottomia.

"The gods don't even pretend to deal in good and evil. Magnus. 
It's not the Aesir way. Might makes right." -Loki 

Täytyy sanoa, että en aivan hirveästi pitänyt kirjan Viikinki jumalista ja välillä tuntui, että Loki on ainoa jumala, jolla aivosolut eivät vielä kokonaan ole harmaantuneet, vaan että hän on ehkä ainut, joka vielä niitä käyttää. Kirja tarjosi paljon mielenkiintoisia jumalia, mutta jotenkin he tuntuivat laiskoilta ja hieman pölyttyneiltä, jos näin voi elävistä jumalista sanoa.

Mainittakoon myös Ratatosk orava jumala :3 Tässä hänestä lause, joka saa ehkä pelkäämään oravia.

"The squirrel's battle cry pierched my eardrums. A thousand insults were packed into that one sound, all of them invading my brain, drowning out any rational thought." 
-Magnuksen mietteitä Ratatoskristä.


Omalla tapaansa minua ärsytti, että jo näin aikaisessa vaiheessa sarjaa yhdistetiin eri mytologioiden maailmat. Omalla tavallaan on vaikea kuvitella, miten ne toimivat yhteen, mutta odotan innolla selitystä ja sitä, miten esimerkiksi selitetään sielujen siirtyminen tuon puoleiseen.

Kaiken kaikkiaan nopea tempoinen teos, joka vetää mukaansa, ja tuo Viikinki jumalat lähelle ja tutustuttaa vaikeaselkoisen mytologian selkeästi lukijalle. Itselleni on aina ollut vaikea ymmärtää eri tuon puoleisia sekä yhdeksää eri maata saatika muistaa niiden kaikkien nimiä, mutta tämän kirjan avulla muistan Midgardista Musppelheimiin sekä kuinka Yggradsil = maailmanpuu niin sanotusti toimii.

Päähenkilömme on ihana neljättä seinää rikkova puolijumala Magnus. Oli ihanaa, että Riordan oli valinnut vähemmän tunnetun jumalan (Siltikin erittäin tärkeän sellaisen) Magnuksen isäksi, ja näin ollen rikkoi oman tyylinsä laittaa pääjumalia päähenkilöidensä verilinjoihin. Magnus on siinä mielessä upea henkilö, että hän poikkeaa paljon tavallisesta päähenkilöstä. Hän on elänyt kovaa elämää ja joutunut kulkemaan osittain yksin vaikeitakin aikoja elämästään, mutta on ihanaa nähdä, kuinka hän saa perheen ympärilleen ja ei siltikään muutu nössöksi, vaan pitää omasta omintakeisesta persoonastaan kiinni.

"Something in my chest curled up and died - 
possibly my hope that there was any kind of justice in the universe" - Magnus

Arvostelu:<3<3<3<3<

tiistai 16. helmikuuta 2016

Maskame Estelle: DIMILY - Did I Mention I Love You?

DIMILY kertoo Edenistä, jonka isä ei ole pitänyt tähän yhteyttä kolmeen vuotta, mutta saa kutsun viettää kesän isän ja tämän uuden perheen luona Los Angelesissa. Päästessään perille hän tutustuu uuteen perheeseensä ja yllätyksekseen perheen lapset eivät olekkaan aivan pieniä, vaan mukana on hyvännäköinen vuotta vanhempi Tayler, joka ajaa Edenin ajoittain repimään hiuksia. Kuitenkaan Eden ei voi olla huomaamatta vetoa joka heidän välillään on.

Luin Helsingin Sanomista Maskamen haastattelun, ja lähdin samana iltana tutkimaan kyseistä teosta enemmänkin. Päädyin siihen, että haluan lukea teoksen, mutta halusin nähdä, millaista kieli on joten halusin lukea englanniksi. Ongelmana oli, että olin jo lukenut näyttee englanniksi ja koukussa olin, mutta jos tilaisin niin kestäisi kauan saada kirja. löysin ratkaisun! Luin teoksen E-kirjana (ostin Adlibriksestä 2€), joten pääsin heti lukemaan!

Ymmärrän, että nähdään omalla tavallaan kutkuttavana ja kielletyltä rakastua puoliveljeen. Minulle kuitenkaan tässä ei ole ongelmaa, sillä he eivät ole verisukulaisia, joten minusta ei ole kyse insesmistä. Mutta kyseenalaistan sitä, että miksi naisen täytyy aina iskeä silmänsä siihen kusipäähän tai kiellettyyn... Onko kaikilla ajatus, että voin muuttaa/auttaa häntä?

Pidin kirjan tapahtumapaikoista ja siitä, kuinka Eden vertasi Losia ja kotikaupunkiaan. Kirjassa oli myös viittauksia nykypäivän pop-kulttuuriin ja ruokiin. Luin kirjaa mielellään ja hahmojen seksuaalisuutta oli kuvattu hyvin. Sain pienen kutituksen vatsanpohjaan lukiessani cuddle kohtauksista, mutta jotenkin ne jäivät vaisuiksi. Kirjan lopussa on minua suuresti ärsyttävä klisee, jota en nyt paljasta, mutta se ärsytti. Toisekseen kirjan loppu tulee kuin seinä ja epilogi skippaa piiitkän aika hypyn, ja kerrataan vaan että noh näin tapahtui.

Täytyy sanoa, että ymmärrän, miksi teos on iskenyt niin moniin nuoriin, mutta ensimmäistä kertaa itselleni tuli olo, että en kuulu enää kategoriaan teini tahikka nuori. Ennen ei ole ollut sitä ongelmaa, että en kykenisi samaistumaan päähenkilöön tai nuortenmaailmaan. Olen jotenkin aina ollut ulkona sosiaalisista iventeistä, koska olen mieluummin ollut sohvan nurkassa nenä kirjassa. Siksi ehkä kirjan nuorison maailman läjähtäessä kasvoille oli kuin kylmää vettä olisi niskaan heitetty.

Maskame luo nuorenakirjailijana uskottavan nuortenmaailman, jossa nuortenparisuhdeongelmat ovat rakennettu hyvin ja motiivit löytyvät. Esimerkkinä Tylerin tyttöystävän mustasukkaisuus ja omistushalu, jolle löytyy selitys. Toisaalta taas voi vain todeta, että kirjassa on paljon mielenterveysongelmia ja huumeidenkäyttöä, joista jälkimmäisestä en pitänyt ollenkaan... Ainut asia joka tuli kunnolla mieleen on, ettei raha tuo aina onnea. Ja vaikka sanotaan ettei menneisyydellä ole merkitystä, niin joskus se vaikuttaa peruuttamattomasti nykypäivään.

On manga nimeltä Cherry Juice, jossa on melko samankaltainen tilanne, mutta puolisisarukset ovat tunteneet kauemmin ja heillä on yhteinen koulu ja kaverit. Manga kertoo heidän suhteestaan ja miten se kehittyy sisaruus suhteesta muuksi. Pidän kyseisestä mangasta paljon ja siihen verrattuna kirjan tapahtumat tulevat liian nopeasti ja Edenin sekä Taylerin suhteet tuntuvat pinnallisilta ja kylmiltä. Aion kirjoittaa Cherry Juicesta tänne myöhemmin!! Ei saisi verrata >.<

"It was your ass that gave it away"- Tayler

Arvostelu: <3<3<

keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Kuulumisia ja ilmoitettavaa!

Blogini tulee olemaan hieman hiljaisempi toukokuun loppuun saakka. Minulla alkaa valmistautuminen pääsykokeisiin ja muille kirjoille ei jääkkään paljoa aikaa. Kesäkuussa jälleen aktiivisemmin kirjoittelen!! Hyviä pakkaspäiviä ^^

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Marissa Meyer: Cress

Cress on oman yksinäisen satelliittinsa vankina. Ainoana seuranaan pikku Cress, jonka hän nuorenpana on ohjelmoinut pitämään itselleen seuraa ja tietysti silloin tällöin, kun Sybil on tullut käymään ja määräämään hänelle tehtäviä. Seuratessaan Cinderin ja Thronen pakomatkaa hän saa heihin yhteyden. Ensimmäistä kertaa hänellä on toivoa pelastuksesta, mutta meneekö kaikki niin kuin pitää?

Toisaalla taas Cinder, Throne, Scarlet, Wolf ja Iko yrittävät miettiä keinoja estää kuninkaalliset häät. Ei sen vaikeanpaa!

 Kolmas osa The Lunar Chroniclesiin ei petä odotuksia, eikä jää muista jälkeen on jopa parempi kuin aiemmat! Kirjalla ei myöskään ole ongelmaa sen suhteen, että usein saagoissa väli osat ovat niin sanotusti tylsiä, tai eivät tuo mitään uutta sarjaan, mutta syy miksi pidän Lunar Chroniclesista niin paljon on se, että jokainen kirja on vähän niinkuin oma osansa, ja vaihtuvat päähenkilöt tuovat oman mausteensa joka kirjaan. On kuitenkin mukavaa, että vanhat hahmot jäävät ja saavat lisää ulottuvuutta. Tosin välillä tuntuu etteivät vanhat hahmoihin tule enää niin paljon uutta. Pidin myös siitä että mentiin suoraan tarinaan, eikä jääty selittelemään edellisien osien tapahtumia!

Pidin Cress:n hahmosta. Hän on hieman naiivi, mutta kuka nyt ei olisi asuttuaan yksin satelliitissa, ja luotuaan itselleen oman mielikuvitusmaailman. Oli ihanaa olla hänen näkökulmassaan, sillä se oli täynnä iloa ja surua ja tunteita, joita ei yritetty tukahduttaa. Pidin myös hänen yksipuolisesta Captain Thronen ihannoinnistaan. Se oli hyvin suloista ja mieltä lämmittävää.

Meyer taas kerran todistaa, että on olemassa hyviä fairytale retellingejä! Seurataan aivan alkuperäistä tarinaa, mutta silti sovitetaan se maailmaan, jossa alkuperäinen tarina kadottaa itsensä, ja ei ajatustasolla tule mieleenkään, mutta joka silti onnistuu noudattamaan sadun pääosia! Meyer tekee rohkeita valintoja suhteessa satuun ja asioihin, joita siitä ottaa kuten "prinssin" sokeutuminen.

Tässä osassa tutustutaan loppupuolella Prinsessa Winteriin. Hän on minusta jo nyt aivan ihastuttava hahmo. Voi kuulostaa oudolta, mutta hänessä on paljon hyvää. Vain muutamalla lauseella hän saa kylmät väreet kiirimään selkäpiissä. Hän on ehkä mielenkiintoisinpia hahmoja tähän astisesta kaartista. Cressin lisäksi. ironista on että luettuani Cressin ja aloitettuani Winterin olen löytänyt lempihahmoni näistä kahdesta, jotka tulevat sarjaan viimeisinä! (En pidä Jaycinistä).

Kolmas osa ei jää tylsäksi ja mielenkiintoisia paljastuksia tulee, jotka ovat omalla tapaansa tarpeettomia, mutta reaktiot niihin ovat aitoja ja faktahan on se, että emme voi rakastaa kun sitä meiltä pyydetään se tapahtuu omalla painollaan ja aina ei ole aikaa! Kunpa olisi enemmän aikaa onkin todennäkösesti jollain tasolla toiveemme. Lopetus on ihanan tajunnanräjäyttävä ja vauhdikas!

Mainitsen vielä, että aloitin tätä jo ennenkuin Winter oli ilmestynyt, mutta se keskeytyi kunnes sain Winterin käsiini. Luin Cressin alusta loppuun hujauksessa ja nyt odottelee 800 sivuinen Winter. Jotenkin en kykene lukemaan kirjoja, joista tiedän, että tulee jatko-osa, joka ei vielä ole saatavilla. Varsinkin silloin jos tiedän, että kirjailija pitää clifhangereistä!

"How are your eyes?" She asked
"Well, I've been told they're dreamy, but I'll let you decide for yourself." - Cress and Throne

Arvostelu:<3<3<3<3

maanantai 4. tammikuuta 2016

Andrzej Sapkowski: Kohtalon miekka

Kohtalon miekka vie jälleen Witcher Geraldin maailmaan. Kohtalon miekka koostuu yhä lyhyistä novelleista, jotka avaavat Witcherin maailmaa. Käyn läpi mieluisimmat novellit kirjasta. Pidin kyllä kaikista osista ja ei ollut yhtäkään, joka ei jollain tasolla olisi miellyttänyt, mutta jotkin olivat minusta vain ylitse muiden.

Mahdollisuuksien raja - Kertoo lohikäärme jahdista, ja kuinka Gerald liittyy siihen kuullessaan Yenneferinkin olevan mukana. Lohikäärme on kuvattu aivan ihastuttavasti! Se on viisas ja kuvauksen mukaan istuu kuin kissa! Kaikki kietoutuu novellin loppuun ihanasti ja omalla tavallaan lohikäärmeen lopulliset sanat ovat surulliset.

Jäänsiru - Gerald ja Yennefer ovat asettuneet kaupunkiin, joka ei vaeltelevaa Geraldia miellytä. Kaiken lisäksi kaupungissa on kilpakosija, joka johtaa välienselvittelyyn. Tässä tulee enemmän magiasta, sen rajoista ja rajattomuuksista. Myös Yenneferin luonteesta ja olemuksesta tulee enemmän, joka tekee tästä lähestyttävämmän. Toisaalta taas juuri tämän novellin takia vihaan Yenneferiä ja tämän päättämättömyyttään ja How do I say... the thing that she doesn't regret or feel shame. Oli ihanaa kuinka juuri tämä kappale sai myös minut tuntemaan sen petoksen ja kuitenkin päättäväisyyden pitää kiinni haluistaan!

Kirjassa esitellään Ciri nuori tytön kolttiainen, joka on yhteyksissä Geraldiin mitä erikoisimmalla tavalla. Vaikka Ciri on rääväsuu ja naiivi, niin hän silti onnistuu olemaan hahmo, johon kiintyy. Liikutuin kyyneliin asti viimeisen novellin lopussa.

Mainittakoon vielä, että oli hauskaa miten Pieni uhraus käsitteli pienen merenneidon tarinan, ja sen kuinka siitä on tullut kyseinen satu, kuinka Bardit värittävät totuutta. Totuutta väritetään, koska ihmiset eivät halua kuulla totuutta vaan kokea tunteita. Tuntea tuskaa, iloa ja surua. Niin on nykypäivänäkin esimerkkinä elokuvissa. Vaikea kertoa totuutta, koska yleensä arki on tylsä. Pitää kertoa asiat väritettyinä, jotta ne jaksavat kiinnostaa.

Tässä osassa kävi yhä selkeämmin esille, että liikutaan keskiaikaisessa Euroopan tyylisessä miljöössä, jossa pikkuhiljaa ihmiset ovat saaneet pysyvän jalansijan niin kaupungeissa kuin metsissä. Aletaan siirtyä taruolentojen ajasta ihmisten aikaan ja kaikki mikä ei pysty sulautumaan ihmisten joukkoon, on tuhoon tuomittu. Omalla tavallaan kertoo evoluutiosta eli vain vahvin ja sopeutumiskykyisin selviää. Kirjassa tulee myös enemmän esiin Geraldista ja hänen motiiveistaan ja omista säännöistään, joita hän itselleen asettaa.

"The Sword of destiny has two edges. You are one of them" -Sapkowski

Arvostelu: <3<3<3<3