tiistai 6. helmikuuta 2018

Haruki Murakami: Rajasta etelään, Auringosta länteen

Tästä on jo hetki, kun olen lukenut kirjan. Edelleen pidän Murakamin tyylistä, mutta huomiona voin ottaa sen, että teemat toistuvat kirjoista toiseen, kuten tässä aviorikos.

Hajime on keski-ikäinen melko menestyvä mies, jolla on kunnollinen vaimo ja kaksi tytärtä. Hänen elämäänsä kuitenkin varjostaa ajatus menneisyyden tytöstä, johon tämä oli ihastunut, ja ajatus siitä mitä jos. Tämä tyttö oli ainut joka hänellä herätti sen tunteen. Kun tämä kyseinen Shimamoto palaa Hajimen elämään, hän tulee valintojen eteen.

Jälleen Murakamin teoksessa on hyvin salaperäinen naishahmo, joka kuvataan ainoastaan miespäähenkilön silmin. Salaperäiset naishahmot ovat ihania, koska ne kutkuttavat mielikuvitusta. Mikä on Shimamoton tarina? Onko hän naimisissa? Mitä hän tekee työkseen? Mikä hänen on? Mutta ehkei niin kiinnostava (johtuen ehkäpä miespäähenkilöiden ajatusten valossa tarkastelusta) vaimokin oli minusta kiinnostava. Hänen päätöksensä ja miten he tapasivat. Pidin lopulta enemmän vaimosta ja kyseenalaistan jälleen sen, miksi ihminen hakee niin voimakkaasti hetken nautintoa?

Rakastan Murakamin pohtivaa tyyliä ja sitä, että elämässä on monta arvoitusta johon emme saa vastausta. Jotenkin hänen filosofiansa uppoaa minuun ja auttaa minua eteenpäin jokaisessa päivässä. Norweigian wood nähdään todella negatiivisena ja masentavana,mutta se käsittelee tärkeitä asioita, kuten Rajasta etelään, Auringosta länteen. Minua se jotenkin auttaa.

"Jossain vaiheessa, suurin piirtein niiden tapahtumien aikaan, 
jokin sisälläni napsahti poikki ja lakkasi olemasta. 
Ääneti ja peruuttamattomasti." - Murakami

Vielä haluan sanoa, että yksityiskohdat ovat tärkeitä, ja minusta niissä piilee kauneus. Olen huomannut tämän myös aasialaisia draamoja katsoessa, että usein juuri yksityiskohdat ovat niitä tärkeimpiä, ja pidän siitä, että verrattuna länsimaiseenkirjallisuuteen tai taiteeseen aasialaisessa taiteessa yksityiskohdilla on enemmän merkitystä, ja ne nivotaan juoneen kiinni ilman, että se on ilmiselvää.

"Shimamoto, suurin ongelmani on se, että minulta puuttuu jotain. 
Tästä elämästä ja minusta ihmisenä puuttuu pala. 
Olen hukannut sen palan. 
Ja se osa minua on aina nälissään ja janoissaan." - Murakami

Arvostelu:<3<3<3<3

keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Toni Morrison: Armonlahja

Täytyy myöntää, että en ole aiemmin Morrisonia lukenut ja viime vuonna tuli lintsattua Jazz, joka olisi ollut kurssilukemisena. En osaa sanoa varmasti jääkö viimeiseksi teokseksi Morrisonilta, mutta ei ainakaan minua saanut koukkuun tai heti lainaamaan toista teosta.

Vaikea tiivistää tätä kirjaa monen kertojaäänen vuoksi, mutta periaatteessa kertoo hieman idealistisen pariskunnan elämää ja taloutta, jossa eri yksilöt, jotka kukin ovat tavallansa päätyneet taloon kertovat tarinansa. Päähenkilönä on Florens nuori orjatyttö.

Morrisonin teksti on tarkkaa ja menee asian ytimeen, ja kun tottuu kerronnantyyliin ja siihen kuka kertoo ja mitä, niin saa irti tarinasta paljon enemmän. Tähän kuitenkin itsellä meni hyvin kauan oppia tuntemaan kuka tarinassa on kukakin, sillä kertoja vaihtuu koko ajan. Lopulta tajusin, että ahaa tässä on punainen lanka, ja se on Florens, jonka matka rakkaansa luo toimii kertomuksen selkärankana, johon muut kertoja äänet tuovat lisä sävyä ja informaatiota. En pitänyt Florensen henkilöhahmosta. En oikein pitänyt kenenkään kertojan henkilöhahmosta, joten oli hirveän vaikea pitää kirjasta, mutta pidin talon emännän kertomuksesta laivamatkastaan amerikkaan ja laivan paheellisista naisista. Jotenkin he tuntuivat eläviltä ja aidoilta. Toisaalta kaikki kirjan henkilöhahmot olivat jollain tapaa hyvin inhimillisiä, mikä vetosi minuun.

Pidin kirjan elävästä kuvailusta ja siitä, kuinka kuvailutapa vaihtui riippuen hahmosta. Eri hahmot myös kiinnittivät eri asioihin huomiota, mikä toi lisä syvyyttä ja erilaisia tapoja nähdä kirjan tapahtumat ja sen sisältämät teemat. Näkökulmien vaihdoksessa on teoksen rikkaus.

Mitä teos sai minut ymmärtämään, niin voi olla monella tapaa orja. Voi olla orjuutettu, mutta omalla tapaansa tunteelle voi itse itsensä orjuuttaa. Voiko ihminen koskaan olla vapaa silloin kun on kahlinnut itsensä? Sydämmelleen voi olla orja, mutta jos haluaa olla ja seurata sydäntään onko se sitten itsensä orjuuttamista, jos se ei ole vastentahtoista, mutta jolle tunteelle ei voi mitään?

"On raskasta saada valta toisen yli, on väärin kaapata valta toisen yli, 
on katalaa antaa toiselle valta itsesi yli." -Morrison

Arvostelu: <3<3<3<

tiistai 2. tammikuuta 2018

Star Wars: The Last Jedi

Kävin katsomassa tämän with a special someboy ^.^ Ei kumpikaan olla oikein Star Wars faneja, mutta molemmat olivat käyneet katsomassa Force Awakensin ja se oli ollut minusta sen verran viihdyttävä, että mentiin tätäkin katsomaan.

En ole välttämättä nähnyt kaikkia Star Warseja, ja ne mitä olen katsonut ovat olleet kuolettavan (no ei ehkä ihan kuolettavan), mutta tylsiä. Ei ole sitä lapsuuden nostalgiaa tai fanitusta taustalla, joten ne ovat elokuvia muiden joukossa. Toisekseen tuntuu, että Star Warsin fanikulttuuri on pelottava paikka, johon ei kannata astua edes puolittain, ennen kuin sinulle ilmoitetaan, että mielipiteesi on paska. Tuossa vähän yleistä elokuva sarjasta.

The Last Jedi jatkuu siitä, mihin Force Awakens loppuu ja jatkaa kertomusta seikkailijoistamme.

SPOILERS INCOMING (ノ。≧◇≦)ノ

Elokuvan ongelmana on se, että se ei ole kokonainen kokonaisuus, vain oikeastaan pienistä lyhytelokuvista koottu pätkä, jotka eivät tunnu kuuluvan yhteen. Esimerkiksi lopputaistelu ei ole oikeastaan eeppinen, sen set up on nopeasti heitetty ja jännitys, mikä siitä pitäisi muodostua ei oikeastaan synny. Luken ja Kylo Renin taistelu on kyllä siisti, ja huijaus, mikä siinä tapahtuu on minusta aivan loistava.

Noh minun shippaukseni saa paljon tuulta alleen tässä elokuvassa. Paritan siis Kylo Reniä ja Reytä. Olisivat niin loistava pari >:3 Onhan Rey nähnyt jo Benin paidatta.... Koko elokuvan vaan ajattelin, että now kiss ;3 Benin ongelma on, että hän on vasta lapsi ja antaa vihan sokaista itsensä niin, että todennäköisesti lopulta hänen kaikki suunnitelmansa tulevat pettämään. Toinen on, että hän ei ole vielä kunnolla koulutettu, eikä tiedä paljoakaan mitään voimasta. Samoin Rey. Reyn vahvuus minusta on se, että hän ei pelkää pimeää puolta. Hän menee sinne suoraan toteaa, että meh ei täällä ole minulle mitään ja poistuu.

Rose ja Finn olivat minusta hyvä pari, vaikka heillä ei ollutkaan mitään virkaa elokuvassa. Rosen sanat siitä, että emme voita mitän sillä, että tapamme vastustajiamme, vaan sillä että suojelemme rakkaitamme oli kaunis. Mutta näitä kahta idioottia ei saa laittaa enää ikinä samalle missionille huoh...

General gender studies XD en voi olla repeämättä tuolle nimitykselle. Tuosta nimityksestä kyllä tunnistaa yhden hahmon, ja nimitys onnistuu minusta nappiin. Ja valitan vielä prinsessa Leian selviämisestä... Se oli mahdotonta ja typerästi tehty, vaikka kohtaus olikin hieno.

SPOILERS END HERE

Luulenkin, että Jedien suurin heikkous on pimeän puolen pelkääminen, ja hullujen sääntöjen tekeminen, jottei kukaan nyt varmasti mene pahalle puolelle. Nämä säännöt kyllä luulen, että ainakin nuoret ajaa lujempaa pahalle puolelle kuin mikään muu. Jedit sanovat olevansa keskitie, mutta itse he nimittävät itseään pimeän puolen vastakohdaksi, missä heidän "keskitiensä" kusee jo omille nilkoille. Minusta siellä, missä on suurin valo on myös suurin varjo ja missä on suurin pimeys loistaa sisältä suurin valo. Mikä elokuvassa oli hyvää oli se, että kaikki ei ollutkaan niin mustavalkoista, mutta sitten sekin romutettiin. Huoh... Ja sanonko vaan, että typerin sääntö varmaan ikinä on se, että jedi ei saa rakastua tai rakastaa. Onko varmempaa tapaa saada porukkaa pahalle puolelle, jossa tällaista ei ole kielletty. Tervemenoa vaan valo, täältä tullaan pimeys... Wouldn't be able to live without love. Sitä paitsi eikö mietitä voiman periytymistä ja lisääntymistä. Totta helvetissä Jedit vähenee ja meinaa kuolla sukupuuttoon, kun ei sitä linjaa jatketa. (olen kyllä tietoinen siitä, että voima ei niinkään ole periytyvää, mutta kyllä se Kylo Renissä näkyy)

Siinä vähän mielipidettä. (ja ehkä George Lucas ei itse osannut kirjoittaa rakkaudesta...)

Arvostelu:<3<3<3 (kyllä se vikakin pitää käydä katsomassa)

maanantai 18. joulukuuta 2017

Marie Lu: Warcross

Ensimmäinen teos Marie Lulta, jonka luen, mutta kävin jo katsomassa muita hänen sarjojaan, mutta jostain syystä ne eivät iske minuun. En pidä kannesta ollenkaan, eikä se houkutellut minua lukemaan, mutta luin erään blogin arvostelun ja innostuin!

Emika on boyntyhunter ja kaulaansamyöten veloissa. Kun mahdollisuus helppoon rahaan tulee hän ei voi vastustaa mahdollisuutta. Ongelmana on se, että jotain menee pieleen, ja Emika häkkää itsensä suoraan Warcross pelin opening seremoniaan. Yllätyksekseen häntä ei odota vankila vaan työpaikka.

Pidin kirjasta todella paljon. Luin sen yhdeltä istumalta, vaikka se onkin yli 300 sivua pitkä. Huomaan kyllä kirjassa puutteita, mutta kokonaisuutena se on hyvä ja viihdyttävä enkä tiedä, miten selviän seuraavan vuoden syksyyn, että saan käsiini toisen osan, sillä kirja jää clifhangeriin.

"Everyone pays lip service to world peace," Hideo says. 
"They use it as a pretty answer to pointless questions, 
to make themselves sound good." -Hideo

SPOILERS AHOI ->
Äääh siis oon varmaan tosi outo mutta paritan Emikaa ja Zeroa, vaikka heillä ei oikein vielä ole mitään kontaktia ollut. Hideo vain tuntui minulle koko ajan uhkaavalta ja juuri sellaisilta ongelmilta, joita ei halua omaksi osakseen. Kyllä tottakai minulla varpaat oli ihan kippurassa kun luin kohtauksia missä oli Emika ja Hideo. Välillä kyllä tuli mieleen, että täysi-ikäinen tyttö ja 21 vuotias poika samassa onsenissa (japanilaisessa kuumassa lähteessä), että tämä kontakti jäisi pelkälle suutelu asteelle on kyllä sellaista BullS***tiä, että huh... Anteeksi, mutta vaikea uskoa, koska teoksessa viitattiin, että Emika on aiemminkin tuonut miehiä kotiin... ;3
SPOILERS END.

Kirjassa negatiivisia puolia oli se, että välillä asioista kerrottiin liian vähän, kuten itse warcrossista. Samalla tavalla loppu oli tosi kiirehditty ja kirja välillä hyppi niin, että en pystynyt uppoutumaan kirjan maailmaan. Jotenkin kirja tuntui selkeästi pätkityltä. Siinä oli selkeät osat, että nyt tapahtuu näin ja nyt näin, mikä helpotti kyllä kirjan seuraamista, mutta ei tehnyt lukukokemusta niin miellyttävää.

Emika on kiva päähenkilö, mutta ehkä enemmänkin teoksessa pidin sen käsittelystä, että mikä on oikein ja mikä väärin, ja kuinka teos asettaa omat näkemykset kyseenalaisiksi ja itsekkin joutuu miettimään samoja kysymyksiä kuin Emika. Pelaajana teoksessa oli paljon tuttua ja viitattiin esimerkiksi League of Legendsiin, jota itsekkin pelaan.

"Every locked door has a key." -Emika

Arvostelu: <3<3<3< 
(vaikka pidinkin kirjasta ja innostuin siitä hirmuisesti ei se lopulta ollut kokonaisuutena niin hyvä, että olisi ansainnut enemmän sydämmiä. Hyvät kohdat olivat hyviä, mutta ne eivät tee kokonaisuutta.)

perjantai 8. syyskuuta 2017

Haruki Murakami: Sputnik- rakastettuni

Yay. Lukublokkini taitaa olla lopullisesti loppunut. Ahmin kirjoja kuin olisi viimeinen päiväni ja nautin jokaisesta luetusta sanasta. Samalla yliopiston kurssit alkavat pikkuhiljaa painaa päälle, mutta juuri sellaisella mukavalla tavalla. Olen kohdannut elämässäni ihmisen, joka on opettanut minulle paljon, vaikkei sitä itse vielä ole tajunnut. Mitä opin häneltä opin että voi yrittää, vaikka ei asiasta niin pitäisikään. Itsestään kaiken antaminen vaatii kuitenkin motivaatiota ja motivaatioon tarvitaan päämäärä. Olen löytänyt itselleni päämäärän ja sitä kohti mennään. Aijon siis yrittää kaikkeni, vaikka lopulta siitä ei mitään tulisikaan. Mutta nyt itse teokseen.


Kirja kertoo Sumiresta nuoresta kirjailijaksi haluavasta tytöstä, joka rakastuu itseään vanhempaan naiseen palavasti. Kertomus kerrotaan Sumirea rakastavan miehen näkökulmasta, jonka pohdinnoista saamme nauttia.

"Miksi ihmisten täytyy olla näin yksinäisiä? Onko tällä kaikella jokin tarkoitus? 
Miljoonat ihmiset tässä maailmassa kaipaavat toista lähelleen mutta eristäytyvät silti. 
Miksi? Syntyikö maailma tänne vain ylläpitämän ihmisten yksinäisyyttä." - Murakami

Ei vahvinta Murakamia, mutta silti kirjassa on jotain, joka pitää otteessaan ja halua kuulla lisää on hurja. Murakamin teoksissa voi kuitenkin huomata tietynlaiset toistuvat elementit, jotka liittyvät pettämiseen, ihmissuhteisiin ja siihen kuinka ihminen on lopulta hyvin yksinäinen. Pidin teoksen surrealistisista piirteistä, jotka rikkoivat järkeä. Kuvaukset ja kielikuvat olivat niin eläviä ja yksityiskohdat hallitsevia. Täytyy mainita että toivon, etten kuole ja kissoistani tule ihmissyöjäkissoja. Kissat ovat myös teoksissa toistuva elementti. Murakami taitaa pitää kissoista.

"Ne ovat yksinäisiä metallisieluja avaruuden läpitunkemattomassa pimeydessä: 
ne kohtaavat, eroavat ja lähtevät kukin omaan suuntaansa eivätkä enää koskaa tapaa. 
Sanaakaan ei niiden kesken vaihdeta. Ei anneta lupauksia." -Murakami

Kertoja jää hieman hauraaksi hahmoksi, sillä hän toimii vain kertojana suhteessa Sumireen, joka on päähenkilömme, ja josta kerrotaan. Sumire on nuori ja minusta suloisen naiivi. Haluaisin tutustua häneen jos voisin. Hänen kokemansa muutos on mielenkiintoinen ja toisaalta se kertoo vaan rakkauden hulluudesta ja mitä se ihmiselle tekee.

Teoksessa käsiteltävä asia siitä, mikä on täällä ja mikä on toisaalla on minusta mielenkiintoinen. Mikä meidän osastamme menee toiselle puolen. Onko tämä osa jotain, jonka haluamme jättää jälkeen unohtaaksemme? Menevätkö jotkut meistä omasta tahdostaan, vai onko kyse vähän niin kuin kuolemasta, että kukaan ei halua sitä, ellei se ole viimeinen tie pakoon? En voinut olla miettimättä sitä, olenko minä jättänyt jotain toiselle puolen?

Kirja haastaa mieltä pohtimaan asioita. Se antaa ajatuksia pureskeltavaksi, ja omalla tapaansa se saa minut itkemään. Itkemään kuinka epäreiluja kysymyksiä teos herättää elämästä ja halusta.

"Meillä jokaisella on jotakin erityistä, jonka tavoitamme vain kerran elämässä. 
Kuin pieni lepattava liekki. Vain harvat onnistuvat varjelemaan tuota liekkiä, 
pitämään sen hengissä, niin että se valaisee heidän tietään. 
Kun tuo liekki kerran sammuu, se katoaa iäksi. " -Murakami

Arvostelu:<3<3<3<

perjantai 11. elokuuta 2017

Taas hetki elämästä

Ihminen törmää elämässään mitä ihmeellisimpiin asioihin, silloin kun niitä vähiten odottaa. Ne voivat olla iloisia, surullisia tai neutraaleja. Mitä niistä seuraa on se mysteeri, mutta ei kannata pelätä. Pää pystyssä mennään ja silmät auki.

 Tällaisia mietin roikkuessani Air jooga tunnilla. Kannattaa kokeilla. Se on yllättävän mukavaa ja tunti on todella rauhallinen ja saa olla omien ajatusten kanssa. Niille on niin sanotusti tilaa. Ei ole kiire mihinkään. Hassu juttu miten olen löytänyt jostain vähän oudosta lajista jotain itselleni. Toisaalta toinen alkava harrastukseni on kansantanssi, johon hurahdin Europead tapahtumassa, joka järjestettiin pari viikkoa sitten Turussa. Nyt olen laittanut sähköpostia ja odottelen tietoa, mahdunko ryhmään ja alkaako miulla sellainenkin harrastus.

Olen itse asiassa kerennyt lukeakkin, mutta enemmän olen lukenut runoutta. Postauksia on tulossa muun muassa lisää Murakamia ja Lang Leavin kaksi runokokoelmaa.

Mitä projekteja omassa elämässä on, niin noh töiden lisäksi koulunalku ja uudet sivuaineet, joiden kokeisiin pitäisi tälläkin hetkellä lukea, mutta lintsaan kirjoittamalla blogiini. Kirjoitan runoja ja hengitän.

Tässä yksi runoistani.

                                         Lupaus

 Teenkö sinulle lupauksen?
Yrittää sanoa sinulle
joka päivä
mitä merkitset minulle?

Tänään merkitset 
sydämmen sykettä

Eilen merkitsit 
synapsieni signaaleja

Huomisen merkitys
selviää silloin

Mutta merkitset 
yhtä kaikki.


sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Elämän mittainen vaellus

Löydän polun
     kuljen sen viertä.
En sitä pitkin
     pehmoisempi kävellä,
siinä missä ei ole
     tampattua uraa
          kulunutta tietä.
Valoa pitkin on kevyt astella.


Pahoittelen, että olen laittanut vain runopostauksia! Ei ole oikein aikaa lukea kirjoja, mutta yritän ryhdistäytyä. :)