perjantai 10. helmikuuta 2017

Arthur Golden: Memoirs of a Geisha

Pahoittelen, mutta tässä postauksessa tulee olemaan 120% ylistystä. ;) Laitan myös paljon hyviä quoteja kirjasta, sillä niitä tässä kirjassa on aivan liikaa. Olen pahoillani, että pistän niitä niin monta! Tässä on niin paljon hyviä ajatuksia elämästä ja siitä, kuinka elämää voi katsoa monella tavalla. Vintage kannet ovat upeat ja sopivat erinomaisesti kyseiseen kirjaan.

Sayuri oli ennen Chiyo niminen tyttö pienestä kylästä Japanissa. Hänellä on paljon vettä luonteessaan ja hän joutuu elämän mittaiselle matkalleen, kun hänet myydään geisha taloon geisha harjoittelijaksi. Kaikki ei mene kuitenkaan juuri niin kuin pitää ja tie Geishaksi on pitkä ja kivinen. Tuoko se onnen ja päämäärän pienelle Chiyolle?

"My arm passed through the air with great dignity of movement - not like a leaf fluttering from a tree, but like an ocean liner gliding through the water." -Sayuri

Ajatukseni ovat yhtä sotkua tämän kirjan jäljiltä. Rakastin tätä niin paljon. Rakastan sitä kuinka yksityiskohtainen tämä kirja on, kuinka kuvaa maalataan liike kerrallaan, kuin katsoisi hidasta tanssia. Kirjassa on upeita juonenkäänteitä ja epätoivoa, mutta elämä on mutkikasta ja rastakasta. Kaikki ei mene aina ensimmäisellä oikein. Jokaisen ihmisen kasvutarina on erilainen ja varsinkin tässä kirjassa. Ensin oli vaikea tottua ajatukseen, että tarinaa kertoo vanha nainen, joka muistelee menneisyyttä, mutta sen unohti nopeasti ja tarinaan uppoutui täysin.

Kauneinta mitä olen lukenut pitkiin aikoihin. Rakastuin totaalisesti kirjoitustyyliin, joka Memoirs of a Geishassa on. Golden onnistuu nappaamaan kauniisti kuvan Geishan arjesta 1900 luvun taitteessa. Pidän siitä, kuinka kaikki ei ole kaunista ja kuinka kauniskin voi olla pinnan alla rumaa. Siitä kuinka kuva Geishasta muuttuu kirjankuluessa. Rakastan Sayurin ajatusvirtaa, joka on täynnä luontovertauksia, ja kuinka asiat pohjautuvat luontosuhteeseen, ja luonnon kiertokulkuun ja toistoon.

"But now I know that our world is no more permanent than a wave rising on the ocean. 
Whatever our struggles and triumphs, 
however we may suffer them, 
all too soon they bleed into a wash, 
just like watery ink on paper." - Sayuri

Itse olen aina arvostanut Geishoja ajattelivat heistä muut mitä hyvänsä. Minusta on hianoa, kuinka Geishat ovat sensuelleja ja mitä he ovat he ovat taiteilijoita. Minusta oli myös huvittavaa, miten Sayuri vertaa itseään länsimaiseen naiseen, joka seurustelee rikkaan miehen kanssa. Sama asia. Minäkin näen asian näin. En voi ymmärtää miksi naista joka nauttii seksistä kutsutaan automaattisesti huoraksi. Tosin mikä kirjassa oli hyvin selitetty oli se, että nautinto riippuu paljon tunteesta toista ihmistä kohtaan.

"We none of us find as much kindness in this world as we should," - Chairman

Jos teillä vain koskaan on aikaa lukea tämä kirja. Lukekaa se, rakastakaa sitä ja pitäkää se sydämmissänne lopunelämää. Hieman erilainen satu, mutta yhtäkaikki koskettava. Suosittelen lukemaan alkuperäisellä kielellä eli englanniksi. <3

Arvostelu:<3<3<3<3<3

En omista videota enkä videosta mitään. 
I don't own anything from the film and I don't own the video itself.

Kyseessä on The chairman's waltz elokuvan soundtackista. Tämä on suosikkini. Olen saanut siis lahjaksi Memoirs of a geishan kirjana, elokuvana ja vielä cd-levynä ^.^


Tekeekö tekstini jälkeen mieli lukea kyseinen kirja?

maanantai 6. helmikuuta 2017

Geling Yan: Flowers of War

Olen selvittänyt syyn blogi taukouluun, ja se on yllättävää kyllä jokin pelko siitä, että on niin paljon rästissä, ja elämäni on opiskelun myötä täyttänyt niin monet hyvät kirjat, etten koe pystyväni kertomaan niistä tarpeeksi monin sanoin ja keinoin. Totesin myös, että koska tämä on oma blogi voin julkaista täällä mitä haluan, joten jatkossa tämä ei ainoastaan ole kirjablogi, vaan käsittelen myös pelejä joita pelaan, tv- sarjoja ja elokuvia. Kaikkea, mihin minulla on fiilis kirjoittaa. Olen pahoillani niille, joita kiinnostaa vain kirja aiheet, mutta kirjoista täällä kuitenkin enimmäkseeen kirjoittelen. Kertokaa mielipiteitä onko ajatukseni huono, vai pitäisikö minun laittaa erillinen blogi pystyyn?

Flowers of war kertoo toisenmaailman sodan aikaisesta Kiinasta, jossa länsimainen katolinen kirkko pitää yllä orpojen tyttöjen kotia ja koulua. Rauhan rikkoo kuitenkin turvaa hakevat Yangche joen kurtisaanit, jotka väkisin tulevat suojaan. Ongelmia kehkeytyy siveiden tyttöjen ja ilonaisten välillä, mutta mistä pitäisi olla huolissaan on japanilaisten armeija. Tytöt ovat saaneet kutsun juhliin.

Katsoin telkkarista yhtenä päivänä Flowers of warin elokuvasovituksen ja kun sain tietää siitä olevan kirja, halusin lukea senkin. Elokuva oli raaka ja joissain kohtia teki pahaa, mutta eri tavalla kuin kirjassa. Siinä missä elokuva mässäili enimmäkseen pikkutyttöjen raiskauksella ja paljolla määrällä verta, niin kirjan kuvaus fyysisestä kivusta oli vielä pahempi. Kun kertoja kuvaili kohtausta, jossa kiinalaisia sotilaita joukko teloitettiin ja kuinka hengissäselvinnyt esitti kuollutta huolimatta siitä, että häntä puukotettiin jalkaan oli jotain aivan käsittämättömän kuvottavaa.

Molemmat olivat omalla tavallaan hyviä. Mistä todella paljon pidin elokuvassa oli kohtaus, jossa kurtisaanit lauloivat koulutytöille. Se oli minusta kaunis kohtaus. Tämä ei tietenkään välity samalla tavalla kirjassa, jossa ei ole ääntä. Kirjassa taas pidin siitä, kuinka aikaa kuvattiin, ja kuinka silti tunne pysähtyneestä ajasta ei pidä paikkaansa. Jokainen tyttö aikuistuu omalla tavallaan omana aikanaan. Kirjassa pidin myös siitä, miten ihmiskohtaloita kuvattiin ja tottakai jokaisen kirjan mausteena toimii rakkaus. Tosin tässä kirjassa oli mukavaa vaihtelua, ettei rakkaus ollut se pää asia.

Mitä opin tämän kirjan avulla, niin sen että sodat ovat raakoja, ja on ymmärrettävää, että luottamus ulkomaalaisiin ei välttämättä ole mikään paras. Minusta oli tilanne mikä hyvänsä, esimerkiksi sota, niin raiskausta ei voi perustella vain olankohautuksella ja sanoa, että tämä on sotaa ja ihmiset eivät käyttäydy rationaalisesti. Teki siis pahaa.

Vieläkin suuremman kokonaisuuden, jonka opin, josta ei hiiskuta sanaakaa historian kirjoissa varsinkaan kouluissa tiedä sitten miksi, niin on Lohtunaiset. Kilisteleekö kelloja tämä nimi, titteli tahikka haukkumasana? Harvalla tekee ja en ennen tätä kirjaa ollut sitä tiedostanut ja vasta kirjan avulla lähdin selvittämään lisää. Japanin armeija piti toisenmaailmansodan aikaan lohtunaisia eli seksiorjia, joita he ottivat valloittamistaan maista. Suurin osa Kiinasta, Koresta ja Philippiineistä. Määrä pyörii 20 000-230 000 naista/lasta riippuen siitä kuka arvion on tehnyt. Ikä haarukaltaan ihan lapsesta ylöspäin. Näitä naisia raiskattiin monta kertaa päivässä. Tästä ei puhuta edes lukion historiassa. Meillä ei puhuta Aasian historiasta, sillä se ei tunnu koskevan meitä, vaikka sielläkin olisi niin paljon opittavaa. Ainoa asia mistä puhutaan on Hiroshiman pommitus. Minusta pitäisi puhua myös muusta. Minusta on väärin että näin isoon asiaan suhtaudutaan länsimaissa miltei olankohautuksella.

Arvio:<3<3<3<

keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Mari Manninen: Yhden lapsen kansa ~ Kiinan salavauvat, pikkukeisarit ja hylätyt tyttäret

Olen kiinnostunut Aasian maista ja kyseinen tieto Finlandia ehdokas sattui kirjastosta käteen. Yhden lapsen politiikasta on paljon puhetta, mutta usein ne ovat värittyneet ihmisten uskomuksilla ja varsinkin länsimaisessa mediassa korostettu ainoastaan pakko abortteja. Päätin siis lukea teoksen ja katosa, jos se kertoisi muistakin näkökulmista.

Kirjassa pidin siitä, että kanta todellakin on monipuolinen. Kyseessä on oikeastaan kokoelma yksittäisistä kiinalaisista ja heidän kokemuksestaan yhden lapsen politiikasta, ja miten he ovat siitä selviytyneet, ja miten se on vaikuttanút heidän elämäänsä. Tämä on mielenkiintoista, mutta ei anna välttämättä kunnollista kokonaiskuvaa, mikä sinänsä on sääli, sillä aihe on erittäin mielenkiintoinen. Toisaalta on tämä parempi kuin Kiinan valtion tekemät omat tilastot.

Itseasiassa henkilökohtaisesti pidin tärkeänä vain alku tekstiä jossa annettiin faktat. kerrottiin tiedot siitä, mistä oikein on kyse tässä 35 mittaisesta kokeilusta ja lyhyesti annettiin kuvausta tulevista haastatteluista. Ongelmana ehkä oli se, että tämä oli massalle kirjoitettua, ja lähteiden käyttö olisi saanut minun mielestäni olla runsaampaa.

Pidin erityisesti Kurittomat kappaleesta, jossa kerrotaan hemmotelluista Kiinalaislapsista. Totuushan on aina vähän eri asia. Länsimaissa on uutisoitu röyhkeä käytöksisistä ainokaisista, mutta se ei ole enemmistö. Se että Kiinassa on ainut lapsi tarkoittaa myös sitä, että kaikki paineet kasautuvat yhdelle lapselle. Koulua käydään aamusta iltaan ja arvosanat ratkaisevat tulevaisuuden.

Mahtavaa oli myös saada kuulla suuresta määrästä naimattomia naisia. Länsimaisessa mediassa puhutaan paljolti vain naimattomista miehistä. Kuitenkin Kiinalla on myös se ongelma, että korkeasti koulutetut naiset eivät löydä miehiä, ja tämä on ongelma varsinkin pääkaupunki seudulla. Miehet jotka eivät löydä naisia ovat usein alhaisesti koulutettuja ja maaseudulla asuvia. Sinkkuelämä on uusi termi Kiinassa, mutta se on yhä useammalle (varsinkin naiselle) oma valinta. Tosin raskas sellaine, sillä

Oli myös mukava tietää Kiinalaisista tavoista!

En pitänyt siitä, että kirja referoi itseensä. Esimerkiksi katso tämä kohta tällä sivulla tai tästä puhuttiin jo tällä sivulla mene ja katso. Koin sen turhaksi ja ne olisi voinut jättää huoletta pois.

Onneksi olkoon Kiina! Olette siirtyneet yhden lapsen politiikasta kahden lapsen politiikkaan.
PS. Toivottavasti vanhustenhoito ja eläkkeet ovat kunnossa.


maanantai 17. lokakuuta 2016

Siiri Enoranta: Gisellen kuolema

Pitkä blogi tauko on ollut! Johtuen ihan vain siitä, että sopeutuminen uuteen kouluun ja kaupunkiin on vienyt oman aikansa. Puhumattakaan oman elämän sisäisestä draamasta. Elämä myrskyää ja välillä on ihana katsoa myrskyä sen silmästä.

Gisellen kuolema kertoo Linneasta, joka oli tuleva prima ballerina. Hän olisi se joka loistaa, se josta ollaan ylpeitä, mutta elämä on julmaa. Kun Linnea loukkaa jalkansa ei hänestä enää koskaan voi tulla sitä tanssijaa, joksi hän on itsensä aina kuvitellut. Kuinka luopua unelmistaan ja haaveistaan? Miltä tuntuu katsoa miltei täydellistä tyttöä sivusta ja nähdä vain kuori.

Kävin Turun kirjamessuilla ja sieltä tarttui viimeinen puuttuva Enorannan kirja hyllystäni. (En aijo hankkia Nokkosvallankumousta, sillä se oli minulle liian masentavan toivoton kirja.) Mutta itse kirjaan. Enoranta kirjoittaa edelleen kaunista tekstiä ja jotenkin hän onnistuu pienillä yksityiskohdilla tekemään todentuntuisin kuvauksen suomalaisesta kodista ja lukiolaisen elämästä. Hän maalaa muutamalla sanalla maiseman, joka on täysin uskottava.

Tässä kirjassa liikuttiin minulle ehkä hieman ahdistavilla aihe alueilla, kuten huumausaineet ja hmm.. sanotaanko, että kielletty rakkaus. Pidin siitä, kuinka päähenkilömme ei niinkään ollut päähenkilö, vaan enemmän kerrottiin hänen näkökulmastaan tämän siskosta, josta muodostui kirjan päähenkilö. Miten sen sanoisi. Tämä vain korostaa sitä, ettei Joel ole mitään ilman Linneaa ja Joelin omin sanoin:

"Minä olen Joel vain suhteessa Linneaan." -Joel

Jokaisella on tapansa selvitä. Usein me unohdamme katsoa itse ihmiseen tai sitten me vain suljemme silmämme toisen kivulta, vaikka pitäisi katsoa suoraan ja ottaa kädestä kiinni. On itse uskottava siihen että kaikki tulee olemaan hyvin, ennen kuin voit sanoa sen toiselle. Jos sanoo toiselle, että kaikki on hyvin, on se lupaus siitä, että jos ei ole nyt hyvin tulee olemaan, ja jos ei siihen usko itse niin voi jättää sanomatta. Tätä minä mietin kirjan aikana. 

Tästä kirjasta on vaikea puhua. Tämä on vahvaa Enorantaa ja jos pitää Enorannan kielestä tulee pitämään tästäkin, mutta aihe on aika rankka, ja vaikuttaa kirjan viihdyttävyyteen ja voi olla jopa vaikea nauttia kirjan tekstistä. Suosittelen silti lukaisemaan, sillä kirja ei ole paksu ja tuntui loppuvan liian nopeasti.

"Me emme sanoneet paljon koska kaikki sanat rikkoivat sitä harmoniaa, 
joka oli rakentunut niin helposti mutta 
jonka perustuksina oli hämähäkinseittiä ja aamukastetta." -Joel

Arvostelu:<3<3<3

maanantai 22. elokuuta 2016

Jojo Moyes: Kerro minulle jotain hyvää

Kirjaimellisesti yöllä tämän luettuani puoli neljältä menin alakertaan otin kolme post it lappua. Laitoin ensimmäiseen tekstin "lue tämä", jonka liimasin kanteen. Toiseen laitoin "A..aaa. Ei yritetä spoilata!" ja liimasin sen takakansi tekstin päälle. Kolmanteen kirjoitin isona "EI!" ja liimasin sen toisen tekstin alle. Jätin kirjan äidin pöydälle. Seuraavana iltana löysin äidin lukemassa kirjaa itku kurkussa niin kuin minä aamuyöllä. Äiti piti kirjasta myös. Suosittelen.

Kerro minulle jotain hyvää kertoo Louisasta, joka viihtyy erinomaisesti pikkukylänsä pienessä kahvilassa töissä. Kun hän yhtäkkiä menettää työnsä ja toimeentulonsa, on hänen löydettävä uusi työ. Se ei kuitenkaan ole mikään helpoin, sillä hänellä ei ole koulutusta eikä muuta työkokemusta kuin kahvilatyötä. Kuitenkin kuin ihmeen kaupalla hän saa paikan neliraajahalvaantuneen henkilökohtaisena avustajana.

Louisa on ihanan pirteä hahmo. Ehkä hieman höhlä niin sanotusti, mutta siitä minä hänessä pidänkin. Pidin myös todella paljon hänen vaatemaustaan. Will taas on täysi vastakohta Louisan eloisuudelle. Osittain tämä johtuu siitä ettei Will pysty liikkumaan, mutta Willin mieli on todella musta ja hän on syvässä masennuksen tilassa.

En oikeastaan voi tästä paljoa kertoa, sillä en halua spoilata mitään. Pidin todella paljon tunnelmasta, mutta hieman minua ärsytti se, että rahalla ratkaistiin monta asiaa.

Täytyy myöntää, etten varmastikkaan olisi lukenut tätä kannen tai edes takakannen perusteella, mutta tästä tuli elokuva, jonka traileriin ihastuin ja sain siitä selville, että kyseinen elokuva pohjautuu kirjaan ja olen kyllä niin iloinen, että löysin tämän. Ehkä hieman hömppäromaanin vikaa, mutta niin tunnetta täynnä, että ei meinaa henkeä saada.

"Clark hyvä,
tässä sinulle todiste etten sittenkään ole täysin itsekäs idiootti.
Arvostan vaivannäköäsi suuresti.
Kiitos.
Will." -Will kirjeessä Clarkille

Arvostelu:<3<3<3<


maanantai 15. elokuuta 2016

Unpopular bookish opinions

Sain tämän haasteen Hennalta kiitos (/^▽^)/ (hänen bloginsa 

Säännöt ovat seuraavat:
- Linkitä haasteen antaja blogipostaukseesi
- Vastaa kysymyksiin
- Lähetä vähintään 3:lle, joiden blogit linkität postaukseen
- Ilmoita heille ja linkitä oma postauksesi heille, jotta hekin tietävät mitä tehdä

Kysymykset:

1. Kirja/kirjasarja josta muut pitävät mutta sinä et?
Harry Potter - J. K Rowling Elkää tappako! Ei vain iskenyt pienenä ja aina jäivät kirjat kesken. Nyt olen aloittanut näiden kirjojen läpi kahlaamisen vanhemmalla iällä, ja kyllä pidän kielestä, mutta en ole vielä ymmärtänyt hypeä.

2. Kirja/kirjasarja josta muut eivät pidä mutta sinä pidät?
The Host - Stephenie Meyer Yllättävää kyllä pidän tästä todella paljon. Olen lukenut tämän seitsemän sataa sivuisen järkäleen kolmesti, mutta jostain syystä tämä kirja ei ole saanut ansaitsemaansa huomiota, tai tästä ei vain pidetä. (kirjailija?)

3.Kolmiodraama, jossa päähenkilö päätyy yhteen sen kanssa, jonka et olisi halunnut?
Splintered - A.G Howard, Just nuuuuuuu. Aivan väärin. Ei miulla muuta.

4. Suosittu kirjagenre josta et pidä/ josta haluaisit mutta et vain pidä?
Itseasiassa kaksikin. Toinen on kauhu. Näen liian herkästi painajaisia ja toinen on Hardcore scifi, mutta se on miulle jotenkin liian vaikea seurata.

5. Pidetty, suosittu tai rakastettu hahmo josta et vain pidä?
Groover Percy Jackson sarjassa. En vain kestä häntä. En tiedä miksi mutta kestän paremmin mr D kettuilua kuin satyyrin toilailuja.

6. Kirjailija josta monet pitävät mutta sinä et?
Fjodor Dostojevski hänen tyylinsä on minulle liian hidastenpoista ja politiikan kommentointia.

7. Suosittu sarja jonka lukemiseen sinulla ei ole mielenkiintoa?
A Song of Ice and Fire - George R. R Martin. Hassu juttu omistan kyllä kaikki kirjat, mutta satasivua olen saanut luettua. Ehkä pitäisi innostua lukemaan?

8. Kirja joka on huonompi kuin siitä tehty elokuva?
Liikkuva linna (Diana Wynne Jones kirja) ja (Studio Chibli elokuva) Elokuva sovitus poikkeaa paljon kirjasta, mutta kuitenkin herättää kirjan linnan eloon, ja minusta kirja olisi vaatinut leffan kaltaisesti toteutetun romanssin.

Haastan Kirjaneidon, Jamien ja Lintusen :)
- http://kirjaneidontornihuone.blogspot.fi/
- http://skippingpages.blogspot.fi/
- http://lintusenkirjablogi.blogspot.fi/

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Rick Riordan: The Trials Of Apollo; The Hidden Oracle

Niin jäljessä ovat nämä blogipäivitykset mutta ei voe mittään! Pitää vain yrittää parhaansa ja olla ottamatta ressiä. En ole lukenut Heroes of Olympus sarjaa, joten en suosittele lukemaan tätä kirjaa, koska tämä kirja kertoo tiivistäen kaikki nuo vanhat tapahtumat... Tekstini ei sisällä spoilereita ellei toisin lue. Ensi viikolla orientaatiota d(´∀`)b

Kun Zeus tiputtaa Apollon kuolevaistenmaailmaan kuolevaisena niin jo riemuratkeaa Apollonin vihollisilla. Apollonin täytyy  selvitä hänelle asetetuista koetuksista, jotta hän saisi takaisin kaipaamansa voimat ja kuolemattomuutensa. Ongelmana tosin on, että Apollo ei tiedä, mitä kyseiset koetukset tällä kertaa mahtavat olla.

Kokonaisuutena hyvä, ja katsotaan mitä tästä tulee, mutta Apollo on hieman ärsyttävä päähenkilö hänen asenteensa vuoksi, mutta sinänsä hyvä kuvaus jumalasta ja millaista olisi muuttua miltei kaikkivoivasta tavalliseksi ihmiseksi. Siitä quotekin kertoo. Hieman liian ennalta arvattavaa Riordanilta Jälleen.

Riordan on aina vahva valinta. Osittain se johtunee siitä, että hänen teoksissaan on mytologiaa, jota minä elän ja hengitän. Myytit ja legendat jaksavat aina kiinnostaa minua, ja siksi onkin helppo upota Riordanin teoksiin, jotka ottavat suurimman osan tarinan pohjaa niistä.

On ollut mielenkiintoista seurata sitä, kuinka kokoajan tulee uusia myyttejä ja ne elävät rinnakkain. Toisaalta olisin ehkä halunnut pitää ne erillään sen vuoksi, että myyttien sotkeminen vie sen viimeisenkin häilyvän rajan pois mytologioiden välillä, mikä niillä on ollut. Liikaa ristitilanteita ja ne on selitetty liian helposti.

( •̀ω•́ )σ SPOILER.... Warned you!
Elikkä siis tämä on jatkoa Heroes of Olympus sarjaan, joten tämä osa tekstistäni ehkä voi spoileroida, joten ällös lue. Pitää sanoa, että pidän todella paljon Apollonin pojan Willin ja Haadeksen pojan Nicon suhteesta. Sopivasti naljaileva ja kuitenkin tasapainoinen toisiaan tukeva suhde. JA iiip kuinka söpöjä oli Tykhen ja Nemesiksen lapsien orastava ihastus. Pidin vastakkainasettelusta Onnetar ja Kostaja. SPOILER loppuu ♥(ˆ⌣ˆԅ)

Riordan on selkeästi kehittynyt romantiikan kuvaamisessa. Oli niin tuskaista lukea Percy Jacksoneita, joissa romantiikassa meni viisi kirjaa ja saatiin mitä kaksi pusua? Come on... Mutta on aivan ihastuttavaa että Riordan kehittyy romantiikan ja ihmissuhteiden kuvaamisessa. Hän on aina ollut hyvä kuvaamaan taisteluja ja luomaan myyteistä omiaan, mutta hänen vahvinta alaansa ei ole ollut tuntevat ihmiset. Ei tämäkään ihan kympin suoritus ollut mutta todella paljon parempaa kuin aiemmin.

"Where are my eight-pack abs? I always have eight-pack abs. I never have love handels. 
Never in four thousand years!" -Apollo


Arvostelu: <3<3<3<

ps. En pitänyt jokaisen kappaleen alun Haikuista...