sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Kirjakrapulasta.

Ei herranjumala. Onko teille käynyt sitä, että saatte kirjan luettua loppuun puoli neljältä aamuyöstä ja päätätte mennä nukkumaan. Eihän siinä mikään uni tule, kun kirja pyörii päässä ja vieläkin hiukka itkettää, tuntuu epäreilulta ja satutetulta. Tämä on merkki tulevasta liskojenyöstä. Sitä vain kääntyilee ja vääntyilee, mutta uni ei vain ota tullakseen.

Aamulla/päivällä sitten herätessä on hirvittävä jysäri ja silmät ovat turvoksissa. Peilistä katsoo hirmuinen mörökölli silmäpussit kuin parhaalla vampyyrilla. Tässä vaiheessa peiliin katsoessa tulee vaihe, ettei ikinä enää näin myöhään, tai ettei hetkeen näin tunnepitoista ja koukuttavaa kirjaa.

Vältetään tragediat kuin se olisi ainoa asia, joka pitää meidät hengissä. Luetaan turhanpäiväistä hömppää, joka ei loppujenlopuksi liikuta meitä mihinkään suuntaan ja jälleen alamme kaivata jotain tunnetta. Edes vaikka vihantunteita kirjaa kohtaan, koska mikä ei olisi pahempaa kuin kirja joka ei herätä tunteita. Kuin olisi pakotettuna katsomaan maalinkuivumista. Odottaen teoksen herättävän tunteita, joita se ei koskaan lopulta herätä. Kuten maali joka kuivuu, josta ei silmämääräisesti voi koskaan olla varma, milloinka se on kokonaan kuiva, ja näin odotetaan iäisyys kyllästytään ja palataan jälleen pahoille poluille.

Kiinnostutaan jostain kirjasta, joka vaikuttaa mielenkiintoiselta. Luetaan takakansi ja todetaan, ettei tässä ole ihan onnelliset lähtökohdat, eikä välttämättä onnellista loppua, mutta ei voida vastustaa kirjan lumoa. Otetaan se hyllystä ja viedään kotiin. Ensin vähän arkaillaan, mutta kun ensimmäinen sivu on korkattu, niin sivut kääntyilevät jo itsestään. Taas huomataan, että lukeminen menee pikkutunneille, eikä tässä ole enää kuin pohjat jäljellä kirjasta.

Silmät valuvat kyyneliä, niin että teksti on muuttunut suttuiseksi. Lukeminen on hidasta ja vaivalloista, mutta jokainen muisto kirjasta ja jatkuva teksti kohti tragediaa, aiheuttaa uuden tulvan kyyneliä silmiin ja niitä ei pääse pakoon. Kyynelet virtaavat ja kuivettuvat poskille, nenä vuotaa. Ja lopulta päästään alkuun. Siihen, että lopetat kirjan puoli neljältä aamuyöstä.


Vinkkejä kirjakrapulan ehkäisyyn!:
-Juo paljon nestettä -> pahempi olo aamulla, jos ei edellisenä päivänä ole juonut moneen tuntiin
-Aloita lukeminen aikaisemmin kuin illalla, jos kirja on paksu

Vinkkejä kirjakrapulasta selviämiseen!:
-Juo vettä
-Laita turvonneille silmille kylmä kostea liina
-Kerro kirjasta ja ajatuksistasi kirjaa koskien ystävälle.
-Älä jää puimaan asiaa yksin!


Kertokaa kommenteissa omista kirjakrapula kokemuksista ; ))

torstai 21. heinäkuuta 2016

Andrzej Sapkowski: Haltiain verta

Tarkoitukseni on siis lukea kaikki osat. Näiden kirjojen tunnelma on ihanan synkän harmaa sumu, joka ei vain haihdu. Se ei sinänsä haittaa, sillä sumu piirittää jokapuolelta, eikä päästä otettaan ennen viimeistä sivua. Nautin Sapkowskin tyylistä ja siitä, miten se omalla tapaansa voidaan nähdä ottavan kantaa nykyaikaan ja siihen miten jokaisella ajalla on päätöksensä.

Ciri on kaksitoista vuotias noiturikoulutuksessa oleva tyttö. Eihän siinä muuta ongelmaa ole, kuin että hän on tyttö, ja koskaan aikaisemmin ei ole koulutettu noituri tyttöä. Tämä tarkoittaa vain sitä, että vanhat noturit eivät aivan ymmärrä, että naisenaluilla on omat tarpeensa ja lisäksi tytön maagiset kyvyt huolestuttavat. Gerald kutsuu hätiin Triss Merigoldin, jotta tyttö saisi naisen seuraa.

Haltian veressä kuvataan kauniisti julmaa sotaa, ja kun sanon kauniisti en tarkoita kaunistellusti vaan juuri niin kuin se on. Raakaa, veristä ja julmaa sotaa jonka kuvaus on toteutettu täydellisesti. Sopivasti kauhua, toimintaa ja mikä tärkeintä hengissä selviytymistä. Kirjassa pidän magiasta ja kuinka se toimii. Tarvitaan jokin lähde, josta saadaan voimia toteuttaa magiaa.

Pidin kirjassa paljon siitä, kuinka kirjailija puhuu naiseudesta, ja kuinka se on täydellisen luonnollinen osa meitä, naisia. Pidin erityisesti kirjassa vaiheesta, joka puhuu Cirin ja Jenneferin suhteesta, ja kuinka se kehityy. Cirin reaktiot on kuvattu hyvin, ja on ymmärrettävää, että Ciri tahtoisi, että hänenkin mielipidettä kysyttäisiin, mutta välillä ei ole vaihtoehtoja.

Olin Finnconissa Heraldiikkaluennolla, mistä itseasiassa oli hyötyä tätä kirjaa lukiessa, sillä Sapkowski hyödyntää heraldiikkaa vahvasti niin vihollisen tunnistamisessa, kuin toverinkin. Luennolla mielenkiintoisinta oli se, ettei metallivärejä(valkea ja keltainen) saa olla päällekkäin keskenään, eikä normaaleja värejä eli punaista, sinistä, vihreää, mustaa ja purppuraa päällekkäin. Eli siis metallivärejä normaalivärien päälle ja toisinpäin, mutta samaa sarjaa olevia värejä ei saa laittaa päällekkäin. Näin minä ymmärsin asian. (Olipas epäselvä selitys tälle aiheelle)

ps. Tilasin Kohtalon miekan ja Viimeisen toivomuksen.
pss. Muutto ja Yliopiston alku jännittävät aivan hirmuisesti! ja siitä syystä en paljoa kerkiä kirjoitella!

keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Rick Riordan: Percy Jackson and the Olympians; The Titans Curse

Tämän osan kanssa minulla on muutamia ongelmia, mutta muuten pidän kirjan kokonaisuudesta. Näistä vähän myöhemmin. Pidän kirjan kannen pegasoksesta! Ja muutenkin Black Jack on yksi ihanimmista hahmoista kirjaa.

Talvipäivänseisaus lähestyy. Se on aika jolloin kaikki Jumalat kokoontuvat päättämään lähdetäänkö toimimaan vai rullataanko laakereilla. Mutta mitä silloin tehdään, kun Artemis on kadonnut etsiessään voimakasta hirviötä? Kaiken lisäksi myös Annabeth on kadoksissa ja Percyn on tehtävä päätös kumman hän haluaa löytää.

Heti valitusvirteen. Itseäni harmitti aivan kauheasti se, että Annabeth ei ollut mailla ei halmeilla. (hän hän on kadoksissa) Percyn ja tämän sanaharkan puuttuessa kirjasta, jäi teoksesta uupumaan jotain oleellista. Muutenkin kirjan ilmapiiri oli aika toivoton.

Pidin todella paljon Zoe Nightingalen vanhahtavasta puheenparresta. Pidin myös siitä, kuinka hän liittyy Percyn Anakulosmuksen tarinaan, ja miksi miekalla (vuorovedellä) on niin surullinen menneisyys. Edelleenkin miekkaa peittoaa mysteerin verkko, sillä vain sen alkuperä saatiin selville.

Percyn Fatal flaw myös kerrottiin! Ja noh minusta se on jalo. Ehkä vähän liiankin jalo fatal flaw.

Tämä on tähänastisista osista ollut ainut, jossa olen itkenyt. Kaunista mutta niin niin surullista, vaikka sinänsä ymmärtää sen, että aina ei ole aikaa, vaikka aika olisikin sinunkohdallasi pysäytetty. Kuulostipa hianolta...

Tämä on siis kolmas osa ja mutta ei oikeastaan ns. Filling vaan minusta ihan kunnon kirja. Sinänsä mukavaa vaihtelua uusista hahmoista, mutta valitettavasti tässä vaiheessa sarjaa rupeaa olemaan ennalta-arvattava. Aivan loistavaa tarinankerrontaa, mutta ennalta-arvattavaa.

"Five shall go west to the goddess in chains,
One shall be lost in the land without rain,
The bane of Olympos shows the trail,
Campers and Hunters combined prevail,
The Titan's cursr must one withstand,
And one shall perish by a parent's hand."

Arvio:<3<3<3


maanantai 4. heinäkuuta 2016

Kristiina Vuori: Näkijän tytär

Wohooo sarja löydetty, jota haluan jatkaa. Pitkään on ollut ongelmia löytää kirjasarjaa, puhumattakaan kirjailijaa, jonka tuotantoa haluaisi lukea lisää. (Johtunee Lunar Chroniclesin fanituksesta). Mutta olen lähiaikoina lukenut paljon historiallisia romaaneja ja tällä hetkellä kesken on Gabaldonin Muukalainen, mutta eiköhän mennä itse asiaan.

Eira on 1200- luvun suomessa varakkaan Starkin perheen äpärä. Äpärän asema ei ole kaikkein helpoin, mutta asiaa pahentaa entuudestaan Eiran pakanalliset taipumukset etiäisiin ja parantamiseen. Kaiken päälle Eiran sydän on kielletyillä poluilla.

Tätä on vaikeasti lyhyesti kuvata, sillä tämä kertoo Eiran tarinan vauvasta aikuiseksi ja vähän lisää. Oli hyvin virkistävää lukea hahmon miltei koko elämä. Oppia tuntemaan tämä ja tämän itseppäisyys. Lisäksi kiintyi myös muihin hahmoihin, sillä kertoja poikkeaa aina eri aivoissa kuvaamassa heidän näkökulmastaan. Alkuun kesti hieman tottua hyppelyyn, mutta sitä oppi arvostamaan virkistävänä piirteenä, ja lopulta sitä seurasi helposti. (Nimien oppiminen auttoi)

"Älä perkele väitä, että se oli naaraskissa itse!" -Sigsten

Pidin erityisesti tavallisen arjen kuvauksesta ja Eiran yrteistä. Se vain jotenkin kiehtoo. Pidin myös kirjan tavasta ottaa kantaa uskontoon ja siihen kuka on oikeassa ja kuka ei. Myös siihen miksi on niin toisille on niin tärkeää olla vallassa. Se että uskoo johonkin ei sulje pois muita vaihtoehtoja. En ole aiemmin perehtynyt Suomen vanhoihin pakanauskontoihin, mutta kirja herätti mielenkiinnon niihin.

Täytyy vielä mainita, että kirjan niin sanottu rouvasporno on hyvin kirjoitettua ja suoraan sanottuna pidin sen tyylistä, ja siitä kuinka ei liikaa lähdetty kaunistelemaan, mutta saatiin seksistä esteettisesti kaunismielikuva.

Kirjan pieni maaginen vivahde toi tarvittavaa syvyyttä ja mielenkiintoa kirjaan. Katsotaan miten pärjään Siipirikon ja Disa Hannuntyttären kanssa, joissa ei esiinny magiaa. 

 "Aivan koivikon laidassa seisoi vaaleanharmaa, lähes valkoinen ilves. Sen kolmionmuotoinen pää oli painunut alas, isot etutassut sojottivat leveässä haara-asennossa ja selkävillat olivat pörhöllä."
 -Eiran silmin

Tässävaiheessa itkin silmiä päästäni. Kirja onnistui siis vaikuttamaan myös emotionaalisesti, mitä kirjalta arvostan!

Arvostelu:<3<3<3<3