Sonja Kinnunen: Jääsielu

Kirjamessukirjoja edelleen lueskelen.

Kuvitus:M-L Muukka

Rakastin jokaisen kappaleen alussa olevaa runoa. Ihastuin jok'ikiseen niistä. En ymmärrä, edes kuinka se tapahtui, mutta niiden sanat ovat samaan aikaan kauniita mutta kylmiä ja yksinäisiä. Haluan laittaa minusta ihanimmat tänne blogiin! Eli runot joita väliköissä on ovat kirjasta! Kaikki runot eivät ole Sonja Kinnusen. Osa on Ossi Kinnusen.

Sebastian on salamurhaaja. Kuningas pelkää henkensä edestä, ja Sebastian lähetetään tappamaan tuntematon murhaaja, Jääsielu. Sebastianin on toivottava, että löytää tämän ennenkuin tämä löytää hänet. Matkassa on luotetuin ystävä Fabian ja salapoliisi työ voi alkaa. Tehtävä kuulostaa miltei mahdottomalta, sillä tiedossa on vain Jääsielun ikä, mutta tehtävän vaikeus kalpenee palkkion rinnalla.

"Maailmassa on 

kaksi suurta vääryyttä: 

rakkaus, joka ei syty, 

ja rakkaus, 

joka on syttymisestään lähtien 

tuomittu kuolemaan."

Teos ei todellakaan vaikuttanut viisitoistavuotiaan kirjoittamalta synkän päähenkilömme takia. Sebastian on salamurhaaja ja palkkatappaja. On ihmeellistä, kuinka niin nuori kirjoittaja on kyennyt sulekutumaan niin synkkään mielenmaailmaan, kuvailemaan sitä, kuinka Sebastiania lopulta rauhoittaa vasta kun veri virtaa. Minun ongelmani kuitenkin aina kirjoissa, joissa on jokin mysteeri on se, että epäilen kaikkia ja kaikkea. Se omalla tavallaan häiritsee lukukokemustani!

Sanotaanko, että kirjassa tehtävät valinnat ovat minusta kammottavia, ja kirjan loppu ei todellakaan ole sitä mitä olisin kuvitellut. Se oli järkyttävä ja äärimmäisen surullinen. Ei uskokaa pois tuo ei spoilannut. Juonenkäänteet ovat ilmiömäisia, ehkä jopa liian epätodennäköisiä, ja liian myöhään lukijana tajuaa mihin tarina on menossa, ja kirjalijan nuori ikä ei tarkota, että halutaan kirjoittaa onnellinen loppu. Omalla tapaansa kertoo kirjailijan kypsyydestä.

"Tuleeko yö, 

jotta ihmiset voisivat

tehdä hirmutekojaan, 

vai kääntääkö päivä 

mustan viittansa 

tekojen tähden?"

Ehkä ainoana kritiikkinä keksin juuri sen, että juonenkäänteet ovat korostetun absurdeja. Kirjailijan nuoruus ehkä näkyy myös siinä, että ehkei Sebastianin ajatukset niin puhtoisia ole Viennaa kohtaan, kuin kirjassa on. Tai  no onhan Sebastian hyvin erilainen, mutta loppujen lopuksi aikuisuuden korvilla oleva mies. Muuten Kinnunen on onnistunut uppoutumaan miehen rooliin!

Täytyy vielä mainita, että sain muutaman kerran hyvät naurut Momosta. Momo on kissa, ja Sebastian vihaa kissoja, joten voitte uskoa, kuinka ihanaa naljailua tästä syntyy!

"Kuvitelmat ovat lasten leikkikenttä, 

harhat ovat aikuisten tuho."

Arvostelu: <3<3<3<