keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Toni Morrison: Armonlahja

Täytyy myöntää, että en ole aiemmin Morrisonia lukenut ja viime vuonna tuli lintsattua Jazz, joka olisi ollut kurssilukemisena. En osaa sanoa varmasti jääkö viimeiseksi teokseksi Morrisonilta, mutta ei ainakaan minua saanut koukkuun tai heti lainaamaan toista teosta.

Vaikea tiivistää tätä kirjaa monen kertojaäänen vuoksi, mutta periaatteessa kertoo hieman idealistisen pariskunnan elämää ja taloutta, jossa eri yksilöt, jotka kukin ovat tavallansa päätyneet taloon kertovat tarinansa. Päähenkilönä on Florens nuori orjatyttö.

Morrisonin teksti on tarkkaa ja menee asian ytimeen, ja kun tottuu kerronnantyyliin ja siihen kuka kertoo ja mitä, niin saa irti tarinasta paljon enemmän. Tähän kuitenkin itsellä meni hyvin kauan oppia tuntemaan kuka tarinassa on kukakin, sillä kertoja vaihtuu koko ajan. Lopulta tajusin, että ahaa tässä on punainen lanka, ja se on Florens, jonka matka rakkaansa luo toimii kertomuksen selkärankana, johon muut kertoja äänet tuovat lisä sävyä ja informaatiota. En pitänyt Florensen henkilöhahmosta. En oikein pitänyt kenenkään kertojan henkilöhahmosta, joten oli hirveän vaikea pitää kirjasta, mutta pidin talon emännän kertomuksesta laivamatkastaan amerikkaan ja laivan paheellisista naisista. Jotenkin he tuntuivat eläviltä ja aidoilta. Toisaalta kaikki kirjan henkilöhahmot olivat jollain tapaa hyvin inhimillisiä, mikä vetosi minuun.

Pidin kirjan elävästä kuvailusta ja siitä, kuinka kuvailutapa vaihtui riippuen hahmosta. Eri hahmot myös kiinnittivät eri asioihin huomiota, mikä toi lisä syvyyttä ja erilaisia tapoja nähdä kirjan tapahtumat ja sen sisältämät teemat. Näkökulmien vaihdoksessa on teoksen rikkaus.

Mitä teos sai minut ymmärtämään, niin voi olla monella tapaa orja. Voi olla orjuutettu, mutta omalla tapaansa tunteelle voi itse itsensä orjuuttaa. Voiko ihminen koskaan olla vapaa silloin kun on kahlinnut itsensä? Sydämmelleen voi olla orja, mutta jos haluaa olla ja seurata sydäntään onko se sitten itsensä orjuuttamista, jos se ei ole vastentahtoista, mutta jolle tunteelle ei voi mitään?

"On raskasta saada valta toisen yli, on väärin kaapata valta toisen yli, 
on katalaa antaa toiselle valta itsesi yli." -Morrison

Arvostelu: <3<3<3<

tiistai 2. tammikuuta 2018

Star Wars: The Last Jedi

Kävin katsomassa tämän with a special someboy ^.^ Ei kumpikaan olla oikein Star Wars faneja, mutta molemmat olivat käyneet katsomassa Force Awakensin ja se oli ollut minusta sen verran viihdyttävä, että mentiin tätäkin katsomaan.

En ole välttämättä nähnyt kaikkia Star Warseja, ja ne mitä olen katsonut ovat olleet kuolettavan (no ei ehkä ihan kuolettavan), mutta tylsiä. Ei ole sitä lapsuuden nostalgiaa tai fanitusta taustalla, joten ne ovat elokuvia muiden joukossa. Toisekseen tuntuu, että Star Warsin fanikulttuuri on pelottava paikka, johon ei kannata astua edes puolittain, ennen kuin sinulle ilmoitetaan, että mielipiteesi on paska. Tuossa vähän yleistä elokuva sarjasta.

The Last Jedi jatkuu siitä, mihin Force Awakens loppuu ja jatkaa kertomusta seikkailijoistamme.

SPOILERS INCOMING (ノ。≧◇≦)ノ

Elokuvan ongelmana on se, että se ei ole kokonainen kokonaisuus, vain oikeastaan pienistä lyhytelokuvista koottu pätkä, jotka eivät tunnu kuuluvan yhteen. Esimerkiksi lopputaistelu ei ole oikeastaan eeppinen, sen set up on nopeasti heitetty ja jännitys, mikä siitä pitäisi muodostua ei oikeastaan synny. Luken ja Kylo Renin taistelu on kyllä siisti, ja huijaus, mikä siinä tapahtuu on minusta aivan loistava.

Noh minun shippaukseni saa paljon tuulta alleen tässä elokuvassa. Paritan siis Kylo Reniä ja Reytä. Olisivat niin loistava pari >:3 Onhan Rey nähnyt jo Benin paidatta.... Koko elokuvan vaan ajattelin, että now kiss ;3 Benin ongelma on, että hän on vasta lapsi ja antaa vihan sokaista itsensä niin, että todennäköisesti lopulta hänen kaikki suunnitelmansa tulevat pettämään. Toinen on, että hän ei ole vielä kunnolla koulutettu, eikä tiedä paljoakaan mitään voimasta. Samoin Rey. Reyn vahvuus minusta on se, että hän ei pelkää pimeää puolta. Hän menee sinne suoraan toteaa, että meh ei täällä ole minulle mitään ja poistuu.

Rose ja Finn olivat minusta hyvä pari, vaikka heillä ei ollutkaan mitään virkaa elokuvassa. Rosen sanat siitä, että emme voita mitän sillä, että tapamme vastustajiamme, vaan sillä että suojelemme rakkaitamme oli kaunis. Mutta näitä kahta idioottia ei saa laittaa enää ikinä samalle missionille huoh...

General gender studies XD en voi olla repeämättä tuolle nimitykselle. Tuosta nimityksestä kyllä tunnistaa yhden hahmon, ja nimitys onnistuu minusta nappiin. Ja valitan vielä prinsessa Leian selviämisestä... Se oli mahdotonta ja typerästi tehty, vaikka kohtaus olikin hieno.

SPOILERS END HERE

Luulenkin, että Jedien suurin heikkous on pimeän puolen pelkääminen, ja hullujen sääntöjen tekeminen, jottei kukaan nyt varmasti mene pahalle puolelle. Nämä säännöt kyllä luulen, että ainakin nuoret ajaa lujempaa pahalle puolelle kuin mikään muu. Jedit sanovat olevansa keskitie, mutta itse he nimittävät itseään pimeän puolen vastakohdaksi, missä heidän "keskitiensä" kusee jo omille nilkoille. Minusta siellä, missä on suurin valo on myös suurin varjo ja missä on suurin pimeys loistaa sisältä suurin valo. Mikä elokuvassa oli hyvää oli se, että kaikki ei ollutkaan niin mustavalkoista, mutta sitten sekin romutettiin. Huoh... Ja sanonko vaan, että typerin sääntö varmaan ikinä on se, että jedi ei saa rakastua tai rakastaa. Onko varmempaa tapaa saada porukkaa pahalle puolelle, jossa tällaista ei ole kielletty. Tervemenoa vaan valo, täältä tullaan pimeys... Wouldn't be able to live without love. Sitä paitsi eikö mietitä voiman periytymistä ja lisääntymistä. Totta helvetissä Jedit vähenee ja meinaa kuolla sukupuuttoon, kun ei sitä linjaa jatketa. (olen kyllä tietoinen siitä, että voima ei niinkään ole periytyvää, mutta kyllä se Kylo Renissä näkyy)

Siinä vähän mielipidettä. (ja ehkä George Lucas ei itse osannut kirjoittaa rakkaudesta...)

Arvostelu:<3<3<3 (kyllä se vikakin pitää käydä katsomassa)