Pidin paljon Elisabetistä. Hän oli mielenkiintoinen hahmo ja hänellä oli mielenkiintoisia mielenliikkeitä, mitä oli hauska seurata. Hän otti suuren riskin lähtiessään kuninkaan vaimoksi, mutta silti halusi uskoa tulevaisuuden olevan valoinen. Elisabetin hahmon kehtitys oli mielenkiintoinen, mutta aikaa myöten hänestä alkoi minusta tulla itsekäs ja liian vallan haluinen. Samoin kuin hänen tyttärensä alkoi kyseenalaistamaan äitinsä toimia aloin itsekkin pohtia, mitä tästä naisesta on oikein tulossa, ja mikä häntä enää tässä maailmassa eteenpäin ajaa. Suurienkin surujen jälkeen hän jotenkin pystyi jatkamaan ja hän todella oli minusta vahva nais hahmo.
Historiallisestikkin hieno teos, sillä kirja perustuu tosi tapahtumiin, tosin kirjailijan kynän värittämänä. Teos sai myös vienoja fantasianpiirteitä noituudella. Kuningatar Elisabethiahan oikeastikkin syytettiin noituudesta, mutta kirjassa sitä todella on. Tosin se on vain pientä, eikä ole hallitseva osa tarinaa, mitä pidän tärkeänä. Onhan taikuudella roolinsa, mutta se on pitemminkin ennustamista tai taikuus lopulta kääntyi käyttäjäänsä vastaan.
Kirjassa välillä oli hankalaa seurata kenestä puhuttiin, sillä kaikki olivat Gerogeja, Rickhardeja, Elisabethejä tai Edvartteja. Eli vaikea pysyä milloin puhutaan kenestäkin. Kielellisesti kirja toimi ja meni nopeasti 470 sivuiseksi kirjaksi. Pidin myös siitä, kuinka kerrottiin joen jumalatar Melusinan tarinaa.
"Hän on nainen. Aivan erilainen eläjä kuin mies. Ritari näki kalanaisen, mutta sieluaan myöten hänet säikäytti nimenomaan nainen."
Tätä kirjaa oli jotenkin vaikea arvostella. Pidin kirjasta, mutta se ei kuitenkaan ollut ehkä mukavuus alueellani. Kuitenkin oli mahtavaa lukea oikeasti vahvan naisen tarina.
Arvostelu: <3<3<3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti