Kirja kertoo entisestä lapsinerosta, jolla on pienoinen kriisi. Hän haluaa merkitä jotain. Ei vain olla joku, vaan oikeasti merkitä. Ei sekään varmaan tilannetta auta, että hänen yhdeksästoista Katherine jättää hänet, ja jotenkin juuri tämän kertainen kirpaisee syvältä ja jättää tyhjän kolon vatsaan. Maatessaan lattiallaan itsessäälissä kierien tulee ystävä Hassan hätiin ja lähdetään road tripille keräämään sydämmen sirpaleita. Kaverukset päätyvät Gutshot nimiseen kylään Tenneseehän ja sille tielle sitten jäädäänkin.Kirjan päähenkilöllä Colinilla on yksinkertaiset asiat, mitä elämältään tahtoo. Hän haluaa parhaan kaverin, tutkimuksensa valmiiksi ja Katherinen. Muut onkin, mutta Katherine puuttuu. Onhan hänellä ollut Katherine, nimittäin yhdeksäntoista kappaletta. Kaikki erilaisia ja kaikki ovat hänet jättäneet. Hän yrittääkin saada muokattua matemaattisen kaavan, jolla voisi ennustaa kahden ihmisen välisen suhteen pituuden, ja kumpi jättää kumman. Muuttaa siis rakkaus numeroiksi ja viivoiksi paperille ja selventääkseen sillä itselleen rakkauden.
Omalla tapaansa kirja on Colinin kasvukertomus siitä, kuinka on opittava jatkamaan eteen päin ja opittava, että sillä ei ole väliä merkitseekö vaiko eikö. Colin myös ymmärsi kirjan aikana, että tulevaisuutta on turha yrittää ennustaa matemaattisin kaavoin. Tulevaisuus on ja pysyy mysteerinä ja se tuo mitä tuo. Se täytyy vain kestää pää pystyssä tuli sitten mitä tahansa.
Kirjan muut hahmot olivat eläväisiä ja todella inhimillisiä. Heihin pystyi samaistumaan, ja pystyi hyvin uskomaan, että he olisivat oikeasti olemassa olevia ihmisiä. Välillä tuli kirjassa mieleen, että ottaako kirjailija suoraa kontaktia lukijaan Colinin kautta, sillä jotkin kohdat jäivät häiritsemään, sillä tuntui kuin kirjailija olisikin puhunut sinulle, mutta se ei haitannut yhtään. Tästä esimerkkinä kun Collin kertoi siitä, kun jonkun kirjailijan kirjassa oli käytetty F sanaa ja kirjailijan oli täytynyt
muuttaa jok'ikinen F sana fugging sanaksi. Tässä kirjassa F sanasta on käytetty myös fugging, mikä laittoi pohtimaan, valittiko kirjailija asiasta.
Termi kameleonttiointi (chameleoning) oli mielenkiintoinen, mutta tosiasiassa on paljon ihmisiä, jotka ovat kameleontteja. Vaihdetaan nahan väriä, äänen sävyä ja olemusta eri seuroissa tavoiteltaessa mahdollisimman miellyttävää olemusta muiden silmissä. Ei näytetä oikeita kasvoja. Minusta joissain tapauksissa se on ymmärrettävää. Itse olen oppinut käyttämään "maskia" ihmisten seurassa joihin en luota. Muuten olen itse avoin ihminen, mutta jos joku on pettänyt luottamukseni en voi olla heidän seurassaan enää luonnollisesti, jolloin kameleonntioidaan. Kuinka hauska sana onkaan kameleonnttiointi!
Kirjan huumori oli loistavaa, ja sainkin siitä herssyvät naurut. Kaikille John Greeniä lukeneille ehdoton valinta ja vaikka uusillekkin lukijoille. Tosin teksti sisältää paljon vaikeita sanoja, mikä oli hieman häiritsevää. Kuitenkaan An Abudance of Katherines ei yltänyt John Greenin Tähtiin kirjoitettuun virheeseen. Ei ei lähellekkään, mutta eihän kirjoja saisi vertailla eihän ; ) Mutta kyllä suosittelen tätä kirjaa vähän kuin välipalaksi.
Kirjan juoni oli hyvä, mutta hieman ennalta-arvattava, ja olisi saanut olla hieman yllättävämpi. Kuitenkin olemalla liian yllättävä kirja onnistui olemaan ihmisläheinen ja todenmukainen. Mielenkiintoista faktatietoakin sai kirjasta.
"I don't think you can ever fill the empty space with the thing you lost...I don't think your missing pieces ever fit inside you again once they go missing" -Colin
Arvostelu: <3<3<3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti