Kerstin Gier: Unien ensimmäinen kirja; Lupaus

Täytyy sanoa, että Gierin aiempaan trilogiaan verrattuna tämä oli loppujen lopuksi köyhä esitys, ja en voinut olla harmittelematta sitä, ettei tämä oikein iskenyt minuun. En välttämättä jatka sarjan lukemista. Puolessa välissä oli sellainen kohta, jossa tuntui, että pakko jatkaa lukemista, mutta jotenkin kaikki vain lässähti.

Liv Silberin elämä mullistuu, kun hänen äitinsä uuden miehen takia  hän ja hänen siskonsa Mian täytyy muutta Lontooseen. Uusi koulu ja uudet ihmiset. Puhumattakaan komeista pojista. Kaikki ei menekkään suunnitelmien mukaan, kun Liv alkaa nähdä todentuntuisia unia ja jokaseen uneen ilmestyy vihreä ovi, josta hänen tekee mieli kulkea.

Teksti on sujuvaa ja soljuvaa ja sitä on todella nopea lukea, mutta jostain syystä koin kirjan hieman turhanpäiväiseksi. Jotenkin kaikki tapahtui liian helposti. Liv pääsi liian helposti uniin ja ensin kylmänkiskoinen poika onkin lääpällään Liviin. Liian helppoa sanon minä. Saattoihan se olla, että sen on tarkoituskin olla epäilyttävää, mutta se ei tarkoita, että minun pitäisi siitä pitää. Onko väärin haluta kirjalta jotain enemmän, kuin vain helppoja ratkaisuja.

Ideana aivan loistava! Liikkua toisten unissa ja saada selville heidän salaisimmat haaveensa ja pelkonsa. Kuitenkaan ideaa ei minusta lopulta käytetty tarpeeksi hyväksi. Vaikka unimaailmassa liikuttiin paljon tuntui kuin niillä ei loppujenlopuksi olisi merkitystä, mikä tuntui oudolta, sillä koko kirjahan käsittelee unienläpi matkustamista. Unien säännöt jäivät myös epäselviksi.

SPOILER - en pitänyt ollenkaan satanismin liittämisestä uniin. Jotenkin se tuntui ahdistavalta, oudolta ja mietin, että eikö keksinyt mitään muuta syytä oudoille unille... SPOILER LOPPUU.

Ah.. Ja tuo quote yhdistää kaksi asiaa. Sen että Henry sanoo päähenkilöä juustotytöksi ja tärkeimmän kysymyksen Mikä ei ole varmaa? ; )

"Eipä kestä, Juustotyttö. Kerrotko minulle nyt, mikä ei ole varmaa?" - Henry

Arvostelu: <3<3

Rick Riordan: Percy Jackson and the Olympians; The Sea Of Monsters

Eli Percy Jacksonien lukeminen englanniksi jatkuu. Edelleen pidän näistä kirjoista aivan hirvittävästi ja näihin uppoaa joka ikinen kerta. Tosin näin pari viikkoa myöhemmin painajaista tästä kirjasta. Siinä kirjassa oleva kyklooppi jahtasi minua ja yritin paeta majakkaan, mutta majakka oli niin korkea, että aina kun tuntui että pääsisin karkuun, niin portaat kiertyivät ikäänkuin itsensä ympäri ja meinasin tippua kykloopin kurotteleviin käsiin. Että sellaista. :D

The Sea Of Monster kertoo Percyn toisesta kesästä leirillä. Leiriä uhkaa vaara, sillä Thalian puu on myrkytetty. Leiriä suojaava taika heikkenee ja yhä hirmuisemmat monsterit pääsevät läpi Leirin puolustuksen. Ainoa asia, joka voisi pelastaa Thalian puun ja leirin on tuhansia vuosia kadoksissa ollut kultainen talja. Kaiken lisäksi Percy on nähnyt painajaisia koskien Groveria ja ne eivät lupaa hyvää.

Tämä on lyhin osa Olympians sarjaa 279 sivua. Kuitenkin tässä tapahtuu paljon ja tärkeitä juonenkäänteitä, joita ilman sarjan lukeminen olisi järjetöntä. On muutenkin ihanaa nähdä hahmojen kasvavan ja hahmokaartin lisääntyvän. Aikalailla keskitytään The Sea of Monsterin hirviöihin ja itse pidänkin todella paljon hirviö sisarusten Kharypdiksen ja Scyllan tarinoista. Ensimmäinen on jättimäinen pyörremyrsky, joka imee meren sisuksiinsa ja sylkee sen jälleen ulos. Jälkimmäinen on merimiehiä laivasta nappaava Scylla, joka hirviö päillään korkealta yläilmoista napsii merimiehen kerrallaan.

Annabeth antoi Percylle pusun poskelle! Ahhh näitä ihania pieniä lapsia, jotka eivät vielä ole ymmärtäneet omia tunteitaan ja törmäilevät toisiinsa pääkolmantena jalkana. Taaksepäin katsellessani muistan pienen minän, joka luki näitä kirjoja kiljuvan, kuinka aikaansaamattomia he olivat, mutta nykyään seuraan heidän suhteensa kehittymistä rauhallisesti ja ihailen heidän puhdasta suloista ihastumistaan.

"Then you're lucky. Hubris isn't your fatal flaw."

"What is?"

"I don't know, Percy, but every hero has one. 
If you don't find it and learn to control it . . . 
well, they don't call it 'fatal' for nothing." 
-Annabeth ja Percy

Arvostelu:<3<3<3<3

Tove Jansson: Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia

Joudun nolona myöntämään, etten ole lukenut Tove Janssonin kirjoja. Olen kuullut niistä paljon, ja oliko se viime vuonna, jolloin juhlitttiin hänen 100 vuotis juhlaansa. Muumi animaatioita olenkin sitten katsonut senkin edestä. Jokaisen jakson ja nekin monta kertaa. Suosikkejani on Aliisasta kertovat pätkät ja tietenkin Ninni. Tämän vuoksi päädyin ostamaan juuri kyseisen kirjan. Käsittelen eri tarinoita hieman eritavalla ja en tee juonikuvausta!

"Toivossa on hyvä elää." - Pikku Myy

Maalasin Ninnin!
Kuvan nimi: Tanssahdellen

Yllätyin kuinka paljon pidin Janssonin tyylistä. Pidin siitä, kuinka kaunista tekstiä välillä väritti kiroaminen tai jonkin ruman kuvaus kuten Kamalassa tarinassa kuvailtaessa pelottavia ihmissyöjä sieniä! Tekstiä myös valoittivat kuvat, joista pidän vahvoista varvoista ja hahmotelmallisuudesta.

Kirja kertoo monta pientä tarinaa muumien maailmasta ja kertoo kaunista tarinaa hyväksytyksitulemisesta ja siitä, mitä tapahtuu kun löytää itsensä. Löytää sen mitä haluaa olla. Se ei välttämättä aina ole juuri sitä mitä ensin on ajatellut, kuten tarinasta Hemulista joka rakasti hiljaisuutta. Hän yhä lopussakin rakasti hiljaisuutta, mutta hän ei rakastanut sitä yksinään. Hiljaisuus hälle ei tarkoittanutkaan hiljaisuutta ja yksin erakoitumista, vaan rauhallista oloa lastenkanssa ja pientä vipellystä.

Ninnistä kertovasta tarinasta pidin todella paljon. Vaikka se ei ollutkaan pitkä, siinä tuli paljon tärkeitä asioita esille. Oli myös mielenkiintoista seurata muumien päiden sisältä, miten he suhtautuvat tyttöön, jonka kasvoista ei näy mitään. Muumipeikkoa se karmi, koska hän ei nähnyt silmiä ja vain rusetti nauha heilui. Muumimamma taas mietti parasta tapaa parantaa Ninni. Toisaalta lähdin miettimään sitä, että onko hänen näkymättömyytensä asia, joka täytyy parantaa. Kukaan ei oikeastaan häneltä kysynyt haluaisiko tämä olla näkyvä.

Kevätlaulu oli mieleeni. Pidin siitä, kuinka alkuun Nuuskamuikkunen oli nuiva otusta kohtaan, ja silloin kun tämä olisi halunnut seuraa niin oli otuksella jo kiire elää elämäänsä, jota ennen tämän nimeämistä ei muka ollut. Antaako vasta nimi ihmiselle tai asialle persoonan ja elämän? Nuuskamuikkunen tosiaan nimesi pienen otuksen Ti-ti-uuksi.

"Nyt minä olen minä, ja kaikki mitä tapahtuu merkitsee jotain. Sillä mitään ei tapahdu noin vain ylimalkaan, kaikki tapahtuu minulle, Ti-ti-uulle. Ja Ti-ti-uu on asioista tätä tai tuota mieltä 

- ymmärräthän mitä tarkoitan?" - Ti-ti-uu 

Arvostelu: <3<3<3

Salla Simukka: Viimeiset

Näin kyseisen kirjan jonkun kirjabloggaajan arvostelemana ja hämmennyin. Olin jotenkin kuvitellu, että Simukalla on vain Lumikki-trilogia, joka ei minuun iske ja rakastamani Jäljellä ja Toisaalla, mutta paljastuikin että Simukalla on liuta kirjoja, kuten Viimeiset. Lainasin kirjastosta myös muita Simukan teoksia, niistä myöhemmin. ( •̀ω•́ )σ

Viimeiset kertoo Venlan, Miljan ja Rauhan sopimuksesta hankkiutua eroon neitsyydestään jouluun mennessä. Kolme hyvin erilaista ystävystä, joista jokainen kokee olevansa jotenkin myöhässä, ja että neitsyyden olisi pitänyt olla jo menetetty. Jokainen tyttö lähtee omille poluilleen ja nämä polut toisaalta erottavat tytöt toisistaan.

Venla on täydellinen kympin tyttö, joka ei koskaan ole poikennut kiltintytön polultaan. Hän on itsenäinen, vahva ja sosiaalinen. Hänen polkunsa lukeminen oli minulle vaikeaa. En halua moralisoida, sillä kaikki tekevät virheitä, mutta välillä on hieman naiivia nähdä asiat niin kuin niiden haluaa nähdä olevan. Toivossa on hyvä elää sanoisi pikku myy.

Milja on taiteilija sielu. Sanoja kutoen mielessään ja eläen omaa milikuvitusmaailmaansa. Ulkopuolisesti hieman ujo ja hiljainen. Hänen reittinsä oli minusta koskettava, ja kertoi siitä, ettei kaikki aina mene putkeen, mutta on tärkeää muistaa, ettei kaikkien muiden polku välttämättä ole oma polku, vaan oman polun on löydyttävä kokeilemalla.

Rauha on taas räväkkä pikku party girl. En itse ole Rauhan kaltainen, mutta minusta hänestä oli mukavinta lukea, ja tuntui että hän on loppujen lopuksi hyvin rehellinen itselleen. Rauhan polku oli myös ajatuksia herättävin. Joutuessaan miettimään omaa seksuallisuuttaan ja sitä, mitä neitsyyden menetys loppujen lopuksi on? Onko se, se kun immenkalvo puhkaistaan vai onko se henkinen? Onko henkinen koskemattomuus loppujenlopuksi se minkä kokee tärkeämmäksi?

Kirja kokonaisuudessaan oli loistavasti kirjoitettu. Valitettavasti pidin eniten Rauhan kerrontatyylistä, mikä siten korosti sitä, etten pitänyt joistan osista kirjaa niin paljon ja kirjan kokonaisuus ei siis miellyttänyt minua. Kuitenkin tärkeitä aiheita käsitellään, ja pidin kirjan vakavahenkisyydestä, mutta Rauhan eloisuus toi tarvittavaa komiikkaa.

Pidin myös siitä, kuinka Simukka käytti laulujen sanoja tukemassa tarinaa. Kirjan kannen kuvitus on myös mielenkiintoinen. Piirrustuksen kolme osaa, jotka käyvät järjeen vasta yhdessä.

 Naurahdin tälle pätkälle kirjassa tuon kevytsiiderin vuoksi.

"Joo, totta kai mä tiedän, että on ihan out miettiä onko lepso vai hetsku vai bisse vai vaikka kevytsiideri. Ne on vaan määritelmiä ja lokerointia ja kahlehtimista ja blaablaa." -Rauha

Arvostelu:<3<3<3<

Magdalena Hai: Gigi ja Henry 1; Kerjäläisprinsessa

Kävin kirjastossa hakemassa hirveän kasan kirjoja ja pidinkin tuossa yksi päivä lukumaratonin. Kolme kirjaa sain luettua, ja nyt olisi tarkoitus niistä kolmesta krijoittaa. Tosin arvostelut tulevat osissa.

Prinsessa Gigi kuningasperheineen on maanpaossa vallan siirtyessä kapinallisjoukoille. Vauhdikkaan tapahtumaketjun laukaisee kirje, josta Gigi saa selville kapinallisten olevan hänen perheensä jäljillä. Onnistuuko Gigi pelastamaan perheensä ystävänsä Henryn avulla, jonka taustoista ei ole tietoa. Kehen tämä prinsessanalku voi luottaa?

Olin saanut käsityksen, että tämä olisi steampunk henkinen kirja, mutta en saanut vahvaa steampunk tuntumaa kirjasta. Kyllä oli muutama ilmalaiva ja suloisia automatoneja ja ei niin suloisia automatoneita. Muuten tunnelma tuntui hieman keskiajan jälkeiselt, johon oli sotkettu meriteemaa. Ollaanhan Grönlannissa. Ei vain tuntunut, että siellä oli kylmä.

Ongelmana oli minusta päähenkilön lapsellisuus. Onhan hän toki lapsi, mutta välillä tuntui, että Gigillä oli matkassaan liikaa onnea. En ymmärrä kuinka hän eräässäkin paikassa täynnä vihollisia huutaa täysiä äitinsä perään paniikissa, muttei kukaan kuullut tätä! Vaikka ns. pahiksillakin oli ihmissusia puolellaan. Ongelmana oli myös se, että oli selkeästi geneeriset pahikset ja hyvikset asetelma. Jotenkin olen liikaa oppinut arvostamaan sitä, että tulee nähdä harmaa alua. Kirjassa selitettiin kyllä, miksi pahis tekee mitä tekee, mutta minulle ei oikeastaan kelpaa selitys, että hän on läpeensä paha. Miksi hän on läpeensä paha? Mikä on johtanut tähän?

Aijon kuitenkin lukea sarjan loppuun, sillä teksti on nopealukuista, ja miellyttävää ei ihmeellistä mutta sulavaa ja riittävän kuvaavaa. Toisekseen haluan tietää, mitä Gigille tapahtuu. Ongelmana on ehkä kuitenkin tarinan loppu... Ihan hyvä kyllä, mutta se mitä eräs henkilö teki ärsytti minua ja minusta vaarantaa tarpeettomasti Gigin. Paljon kysymyksiä jäi ilman vastausta ja haluan niihin vastaukset! Siksi en voi olla lukematta seuraavaa osaa. Haluan myös tietää kuningasperheen sekä ihmissutten suhteesta lisää.

"Kuulasta oli kuoriutunut kammottava hämähäkkimäinen mekanismi, jonka ulokkeet alkoivat 

meidän katsoessamme surista, naksua ja pyöriä kauhistuttavalla nopeudella."

Arvostelu:<3<3<