tiistai 3. toukokuuta 2016

Marissa Meyer: Fairest Levana's story

Lunar Chroniclesiin kuuluva Fairest kertoo tarinan pääantagonistista, Levanasta. Suosittelen lukeamaan vasta viimeisenä, vaikka tämä onkin niin sanotusti 3.5 osa. Eli Cress:n jälkeen tulisi lukea, mutta minusta tämä kirja paljastaa liikaa.


Yleensä kun luen antagonistista opin ymmärtämään tämän mielenmaailmaa, ja jopa säälimään kyseistä hahmoa. Tässä ei kuitenkaan tapahtunut niin. Pidin todella paljon Fairest:stä, ja pidin Levanan mielenmaailman lukemisesta, mutta en osannut oikeuttaa tämän tekoja millään. En voi ymmärtää miltä tuntuu kasvaa isonsiskonsa varjossa, joten en sen vuoksi osannut sanoa kuinka hyvä motivaatio kyseinen syy on,

Voisin sanoa Levanan puolustukseksi, että hänen isosikonsa Canaryn jatkuvan manipuloinnin armoilla oleminen lapsena on voinut vaikuttaa tämän aivotoimintaan. Canary piti Levanan manipuloimisesta ja varsinkin siitä, kuinka saada Levana uskomaan olevansa rakastettu ja hänen oma pikku kulta ja SPOILER heti putkeen työntää tämä liekkeihin.

Ihanaa oli että Winterin ja Jaycinin lapsuutta avattiin, ja heidän kasvunsa nähtiin Levanan silmin. Moni kysymys sai tässä kirjassa lopullisen vastauksensa, ja erityisesti pidin siitä, kuinka kävi ilmi mistä Levana on saanut Glamouriinsa idean. Levanan nuoruus "näkymättömänä" tyttönä ja silloin kun vielä hänen mielensä vaikutti terveeltä oli ihanaa luettavaa, mutta mitä pidemmälle ajassa mentiin sitä pelottavammalta hän vaikutti sekä arvaamattomalta.

Alun perin tämän Quoten sanoi Chanary, mutta jota myöhemmin Levana alkoi uskomaan.

"Love is a conquest. Love is a War.
Here is what I think of love." - Levana

Arovstelu:<3<3<3<3
Yhä edelleen kirja sarja johon aijon palata ihan vain sen ihastuttavan kielen ja maailman vuoksi!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti