Lauren Oliver: Delirium

Luin Lauren Oliverin Derilium sarjan ensimmäisen osan Delirium nimeltään. Luin sen engalnniksi, sillä halusin säilyttää kirjan alkuperäisen tunnelman.

Kirja kertoo yhteiskunnasta, jossa rakkaus on julistettu sairaudeksi. Amor delirium nervosa eli rakkaus on mitä vaarallisin, ja kaiken pahan alku ja juuri on tämä sairaus. Siksi U.S.A:ssa on päätetty poistaa tuo tauti kokonaan. Jokainen täytettyään kahdeksantoista menee menetelmän läpi, mikä poistaa riskin altistua deliriumille. (eli estetään rakkaus ja sen synty aivoissa.) Ei aikaisemmin, sillä se voisi vaikuttaa vaarallisella tavalla aivoihin. Avioliitot järjestetään ja niissä ei ole tunnesiteitä. Näin vain varmistetaan parhaat geeniyhditelmät ja ihmissuvun jatkuminen. Avioliittoon astuttaessa sydän lyö tasaisesti. Julkinen tai edes yksityinen hellyys ei ole sallittua.

Päähenkilömme Lena on ujo tyttö, joka ei malta odottaa menetelmään pääsyään. Laskee jo päiviä siihen, että on turvassa. Lena on viettämässä viimeistä kesäänsä ennen menetelmää, avioliittoa ja yliopistoa. Tosin yliopisto lykkää avioliittoon astumista, mutta se ei estä parinvalintaa. Kaikki alkaa arviointi päivästä, jolloin Lena pisteytetään ulkonäön ja luonteen mukaan, jotta löydetään sopivin kumppani. Jotain kuitenkin menee vikaan ja ainut mitä Lena näkee kaaoksen keskellä ovat silmät. Silmät eivät lähde hänen mielestään. Myöhemmin hän löytää silmän omistajat ja tutustuu. Lena säikähtää pahiten, kun paljastuu, että poika Alex ei olekkaan käynyt menetelmässä ja voisi tartuttaa deliriumin Lenaan. Tästä lopulta kuitenkin syntyy romanssi ja delirium on tarkoitettu.

Deliriumissa rakastin sen kappaleen alussa olevia pätkiä, jotka antoivat palasia yhteiskunnasta ja loivat mielikuvaa yhä enemmän ja enemmän. Pidin niistä todella. Muutenkin yhteiskunta oli mielenkiintoisesti rakennettu, ja se oli tasapainoinen ja kaikelle löytyi syy, mikä loi uskottavuutta.

Kuitenkin kirjaan oli vaikea rakastua, sillä en pitänyt Lenan hahmosta. Lena oli niin pelokas ja pelkäsi suunnilleen omaa varjoaan. Oli hänellä siihen hyvä syy, mutta silti. Minua ihmetytti kovasti, kun yhtäkkiä suudelman jälkeen Lenan koko olemus ja asenne muuttui. Kuin salamaniskusta. Eli hahmon kehitys oli minusta liian nopea, vaikka siihen olikin annettu runsaasti vihjauksia. Minusta Lena uskoi liian sokeasti asioihin, ja jos hänen käsityksiään muutettiin ne kaikki muuttuivat kertaheitolla.

Alex jäi minulle jotenkin pinnaliseksi hahmoksi. Kuitenkin rakastin hänen tyyliään elää ja arvostin uhrausta, jonka hän teki. En tosiaan kirjan jälkeenkään oikein tajunnut, miten kaikki meni niin päin seinää kirjaimellisesti.

Kirjaa lukiessa rupesi miettimään, että tajuaako edes kukaan (ulkopuolisia lukuunottamatta), että he ovat kuin vankeja ja heiltä on ryöstetty vapaa tahto tehdä niin kuin itse parhaaksi näkee. Kirjassa tuli minusta myös hienosti esiin se, että mitä jää kun rakkaus ihmisestä poistetaan. Mitään tunnesiteitä ei ole. Ratsiat menivät ja kohtelivat ihmisiä kuin roskaa. Koiratkin siinä sivussa tapetaa, jos ne yhtään rakastettavilta näyttävät. Ihmiselle jäi vain eläimen kiihko ja raivo.

"all I can think is: It will kill me, it will kill me, it will kill me. And I don't care."

                                                                                               -Lena

Vapaa suomennos: Ainoa asia jota voin ajatella: Se tappaa minut, se tappaa minut, se tappaa minut. Enkä välitä siitä.

Kirja oli tunnelmaltaan rikas ja pidin kirjasta. Kuitenkin kirja tuntui lopulta vaisulta ja ei iskenyt minuun. Positiivisena oli, ettei kirjassa ollut nykyajan muoti-ilmiötä eli: kolmiodraamaa (kuulemma kakkos osassa on, I'll pass that :D)

Arvostelu: <3<3<