Haruki Murakami: Sputnik- rakastettuni

Yay. Lukublokkini taitaa olla lopullisesti loppunut. Ahmin kirjoja kuin olisi viimeinen päiväni ja nautin jokaisesta luetusta sanasta. Samalla yliopiston kurssit alkavat pikkuhiljaa painaa päälle, mutta juuri sellaisella mukavalla tavalla. Olen kohdannut elämässäni ihmisen, joka on opettanut minulle paljon, vaikkei sitä itse vielä ole tajunnut. Mitä opin häneltä opin että voi yrittää, vaikka ei asiasta niin pitäisikään. Itsestään kaiken antaminen vaatii kuitenkin motivaatiota ja motivaatioon tarvitaan päämäärä. Olen löytänyt itselleni päämäärän ja sitä kohti mennään. Aijon siis yrittää kaikkeni, vaikka lopulta siitä ei mitään tulisikaan. Mutta nyt itse teokseen.


Kirja kertoo Sumiresta nuoresta kirjailijaksi haluavasta tytöstä, joka rakastuu itseään vanhempaan naiseen palavasti. Kertomus kerrotaan Sumirea rakastavan miehen näkökulmasta, jonka pohdinnoista saamme nauttia.

"Miksi ihmisten täytyy olla näin yksinäisiä? Onko tällä kaikella jokin tarkoitus? 

Miljoonat ihmiset tässä maailmassa kaipaavat toista lähelleen mutta eristäytyvät silti. 

Miksi? Syntyikö maailma tänne vain ylläpitämän ihmisten yksinäisyyttä." - Murakami

Ei vahvinta Murakamia, mutta silti kirjassa on jotain, joka pitää otteessaan ja halua kuulla lisää on hurja. Murakamin teoksissa voi kuitenkin huomata tietynlaiset toistuvat elementit, jotka liittyvät pettämiseen, ihmissuhteisiin ja siihen kuinka ihminen on lopulta hyvin yksinäinen. Pidin teoksen surrealistisista piirteistä, jotka rikkoivat järkeä. Kuvaukset ja kielikuvat olivat niin eläviä ja yksityiskohdat hallitsevia. Täytyy mainita että toivon, etten kuole ja kissoistani tule ihmissyöjäkissoja. Kissat ovat myös teoksissa toistuva elementti. Murakami taitaa pitää kissoista.

"Ne ovat yksinäisiä metallisieluja avaruuden läpitunkemattomassa pimeydessä: 

ne kohtaavat, eroavat ja lähtevät kukin omaan suuntaansa eivätkä enää koskaa tapaa. 

Sanaakaan ei niiden kesken vaihdeta. Ei anneta lupauksia." -Murakami

Kertoja jää hieman hauraaksi hahmoksi, sillä hän toimii vain kertojana suhteessa Sumireen, joka on päähenkilömme, ja josta kerrotaan. Sumire on nuori ja minusta suloisen naiivi. Haluaisin tutustua häneen jos voisin. Hänen kokemansa muutos on mielenkiintoinen ja toisaalta se kertoo vaan rakkauden hulluudesta ja mitä se ihmiselle tekee.

Teoksessa käsiteltävä asia siitä, mikä on täällä ja mikä on toisaalla on minusta mielenkiintoinen. Mikä meidän osastamme menee toiselle puolen. Onko tämä osa jotain, jonka haluamme jättää jälkeen unohtaaksemme? Menevätkö jotkut meistä omasta tahdostaan, vai onko kyse vähän niin kuin kuolemasta, että kukaan ei halua sitä, ellei se ole viimeinen tie pakoon? En voinut olla miettimättä sitä, olenko minä jättänyt jotain toiselle puolen?

Kirja haastaa mieltä pohtimaan asioita. Se antaa ajatuksia pureskeltavaksi, ja omalla tapaansa se saa minut itkemään. Itkemään kuinka epäreiluja kysymyksiä teos herättää elämästä ja halusta.

"Meillä jokaisella on jotakin erityistä, jonka tavoitamme vain kerran elämässä. 

Kuin pieni lepattava liekki. Vain harvat onnistuvat varjelemaan tuota liekkiä, 

pitämään sen hengissä, niin että se valaisee heidän tietään. 

Kun tuo liekki kerran sammuu, se katoaa iäksi. " -Murakami

Arvostelu:<3<3<3<