Jenna Kostet: Lautturi

Kirjamessuilla viikko sitten käyty, ja sen satoa käyn arvioimaan. Ostin yhdeksän kirjaa, joten niissä menee pieni hetki lueskella. Pienkustantamoja eniten kävin tukemassa, ja tänä vuonna heillä oli oikein hieno standi, koska he olivat yhdistäneet voimansa! Päädyin ostamaan heiltä Tulen tyttäriä, Lautturin, Steampunk koneita ja korsetteja, sekä Jääsielun. Ensimmäisenä tartuin Lautturiin.

Kuva: Johanna Lumme

Lautturi kertoo kahdesta lukioikäisestä nuoresta. Toinen heistä on Kai, lautturi. Maailma on hänelle tuntematon paikka ja kaikki tuntuu uudelta ja pelottavalta, kuinka selvitä tässä uudessa paikassa. Lukiossa nopeasti oppii ketä saa katsoa silmiin ja kenelle avata suunsa. Silti vaikka Iraa ei saisi katsoa, vetää tämä Kain katseen puoleensa. Ira on suosittu tyttö ja hänellä on suosittu poikaystävä ja hän tietää kuinka pysyä suosittuna. Ei ainakaan kertomalla runoistaan tai sanoistaan jotka hän haluaa kirjoittaa. Kai pistää hänen silmäänäsä, koska Kai:llakin on sanoja, sellaisia sanoja joita hänkin haluaisi sanoa.

Kirjassa on moninaisia aihepiirejä kuten koulukiusaaminen, perheväkivalta, oma kasvaminen ja yhteiskunta. Iran mielessä oli ihan hauska liikkua, kun pikkuhiljaa tulee omaa tuntoa, ja sitä että ei tässä välttämättä olla lauman jäseniä, vaan on omatkin ajatukset ja aina ei tarvitse myötäillä sitä, mitä muut ajattelevat. Kuitenkin kiinnostavampi hahmo oli Kai, joka halusi olla vahva ja kestää tämän maailman, mutta joka jokaisessä käänteessä tuntui olevan tätä vastaan.

Suorastaan nerokkaasti Kostet on pystynyt liikkumaan nii pojan kuin tytönkin päässä ja mikä tärkeintä, jonkin toisenlaisen kuin ihmisen päässä. Kirjoitustyyli on kuin vettä, joka valuu viileänä ja raikkaana kieleltä nieluun. Kaikki on sulavaa ja jotenkin tarina vain keinuttaa sinua kevyesti ja pitää sinut lempeästi otteessaan. Rakastuin Kostetin tyyliin kirjoittaa.

Pidän Kostetin tyylistä kirjoittaa. Sitä on kevyttä lukea, mutta jokaisella sanalla on kaunista paino arvoa, ja kirjailija ei pelkää sanoa ääneen yhteiskuntamme outouksista, joita jäädessään miettimään syntyy ajatus, että mikä järki tässä on ja olemmeko unohtaneet miksi olemme täällä. Esimerkkinä Kai:n todetessa, että ihmisillä on outo tapa antaa niin paljon henkistä arvoa rahalle, joka kuuluu fyysiseen maailmaan, ja siitä kuinka ihmisillä on hierarkia, jossa ihmiset tietävät oman sosiaalisen paikkansa.

Tulipa pitkä ylistysteksti Kostetille! Ja iso kiitos Robustosille, kun kustantaa kauniita kirjoja.

Kirjan lopetus oli lumoava ja saatuani kirjan loppuun jouduin vain laittamaan kirjan alas ja itkin. Itkin elämän epäoikeudenmukaisuutta. Kuinka virta vie ihmisiä toisistaan pois päin. Kuinka eläminen kuluttaa meitä jokaista. Oli siis aika lohduton olo, mutta se että kirja sai aikaan niin voimakkaan ja ihanan tunnereaktion, on minusta onnistunut teos.

"Minä luen nopeasti ja muurahaiset marssivat edessäni ryhdikkäinä. 

Ne ovat sanoja, joilla on jalat ja jotka astuvat." 

-Kain pohdintaa lukemisesta

Arvostelu:<3<3<3<3< (Upeaa kieltä ja ajaituksia herättävä teos olematta liian raskas)