Lasinkirkas prinsessa Sadeia hallitsee Sidrineijan valtakuntaansa rautaisin ottein. Hän pitää kaikki narut käsissään, ja kenenkään ei ole vastaan sanomista. Hän saa aina haluamansa ja nyt hän tahtoo kultakauriin, joka kertoisi tulevaisuuden hälle.Uli on viisi vuotias poika, jonka kuusi vuotis syntymäpäivä lähestyy. Surukauriin saarilla jokainen kuusi vuotta täyttävä menee surukaurisniitylle, jossa surukauris ilmestyy ja kertoo lapselle hänen elämänsä aikana kohtaaman surunmäärän, surutaakan. Kohtalo on hassu asia, joka saattaa yhteen mitä mielenkiintoisimmin tavoin erilaiset ihmiset.
Ensiksikkin kirja oli loistavasti kirjoitettu ja pidin siitä, mutta se ei kuitenkaan vienyt minua täysin mukaansa. Jotenkin kirja tuntui raskaalta ja jaksoi lukea vain muutaman kappaleen kerrallaan kunnes piti hengähtää. Kirjassa käsitellään myös niin montaa eri aihetta ja henkilöä, että meinaa ihan hengästyä.
Kirjassa mieleenpainuvinta itselleni oli se, että valehtelemalla itsellemme voimme varmasti päätyä kohtaloon, joka ei meitä miellytä.
Myös kirjassa omalla tavallaan otetaan kantaa ihmis arvoon. Sidrineiassa miehet ovat yhtä arvottomia kuin nainen 1800- luvulla, eli kelpaa vain siitos oriiksi tai keittiöön. myös puhuttaessa miehistöstä puhutaan naisistosta ja isänmaa onkin äidinmaa. Tällä Enoranta on kiinnittänyt huomionsa omalla tapaansa sanastoon nykypäivänä, ja kuinka naisen ja miehen epätasa-arvo edelleen näkyy niissä.
Kirja on omalla tapaansa traaginen kertoessaan eri ihmisten kohtaloista. Omalla tapaansa traagisetkin kohtalot ovat hyviä ja kauniita kirjassa. Esimerkkinä Asporin ja prinsessan suhde, sen päätös ja se kuinka joskus vain hetki toisen elämästä on parempi kuin koko loppuelämä.
Rakkas ja halu ja oman mielihyvän tavoittelu on aika lailla pää osassa. Jokainen haluaa jotain ja toinen haluaa toista. Tulee halun kierto, jossa jokainen tavoittelee joko eri asiaa tai samaa asiaa ja riippuen siitä tulee yhteentörmäyksiä ja kohtalon kolhuja. Jälleen Enoranta kirjoittaa tekstiä, jossa sukupuolella ei ole väliä vaan sillä mitä tuntee ja mitä tarvitsee.
Suloista oli myös kuinka katsottiin pienen pojan silmin maailmaa, joka hänelle ennalta sanottiin olevan hälle surullinen ja kuinka Uli oppii olemaan pelkäämättä. Hitaasti mutta varmasti jokainen voi muuttua ja jokainen kokemus jota koemme muuttaa meitä pikkuhiljaa.
Jälleen kerran lumoava teos, joka sanoillaan saa ihmisen kuvittelemaan ja tiedostamaan asioita, joita ei ehkä ymmärrä tai pohdi ilman tätä teosta.
"Se ettet näe sitä ei tarkoita, etteikö se olisi läsnä" -Aspor
Arvostelu: <3<3<3<3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti