Gena Showalter: Alice in zombieland

Minulla taitaa olla jokin ongelma O.o jos vain näenkään jossain nimen Alice tai tiedän asian liittyvän jotenkin Alice in wonderlandiin, niin minun on aivan pakko saada lukea teos. Ostin jopa alkuperäisen Alice in wonderlandin. Kaikki alkoi Splinteredistä. Rakastuin jälleen kansikuvaan. En oikeastaan tyttöön siinä, vaan siihen, että se on pelikortti ja jokainen maa on kuvattuna. Minusta kansi on vain nerokas. No mutta asiaan.

Kirja kertoo Alicesta, jonka isä on vainoharhainen ja pelkää hirviöitä. Heillä on tarkka sääntö, että ulos ei saa mennä koskaan pimeän jälkeen ja kukaan ei enää poistu pimeäntultua talosta. Kuitenkin Alice saa suostuteltua koko perheen lähtemään katsomaan siskonsa Emmin baletti esitystä. Kaikki ei kuitenkaan pääty hyvin. Seuraavana aamuna Alice herää ja sairaalasta. Hänellä ei ole enää perhettä. Hänen täytyy muuttaa isovanhempiensa luokse ja vaihtaa koulua.

Ensimmäisenä päivänä koulussa kesän jälkeen. Alicen ja Colen katseet kohtaavat, ja intohimoinen suudelma kohtaus alkaa. Olo oli hieman kuin puulla päähän lyödyllä, mutta paljastui, että se oli vain näky. Mutta tästä komppaan siihen, että kirjan romantiikka oli ailahtelevaa. Suudelmakohtaukset olivat hieman oudoissa paikoissa, ja jotenkin, vaikka ne olivat näkyjä niin ne olivat siihen kirjan vaiheeseen usein liian intohimoisia. Ymmärrän, että ne olivat näkyjä, ja että sen vuoksi Colen ja Alicen suhde lähti niin nopeaan nousuun, mutta kuin seinään se sitten pitkäksi aikaa meni sivuun. Tällekkin löytyy kyllä myöhemmin selitys.

Alussa oli tunne etten voinut laske kirjaa käsistäni. 200 sivua meni hujauksessa, mutta tämän jälkeen alkoi jo tulla vaikeuksia, ja kirja lakkasi minun miellyttämiseni. Jotenkin kirjasta tuli vain zombeja zombeja zombeja... Ja niiden tappamista. Naah. Pidin enemmän lukea kaikkien sanailusta, ja minusta alku oli hyvin kirjoitettu. Menetys ja katumus ovat käsin kosketeltavina ja paksuna sumuna ympärillä ja vie mukanaan. Kuin yrittäen hukuttaa lukijan.

Zombit olivat mielenkiintoisia, sillä kyllä he olivat eläviäkuolleita, mutta he olivat henkiä, joihin ei voi ruumiillisesti vaikuttaa, vaan niiden tappamiseksi pitää itsekkin olla henkimuodossa. Kaikki eivät pysty nähdä niitä, mutta jotkut pystyvät syntymästään lähtien ja jotkut vasta traumaattisten tapahtumien jälkeen. Nämä jotka näkevät ja tappavat zombeja ovat eri vahvuisia.

Alice oli hauska sarkastinen hahmo, jolla oli paha suu. Hän välillä sanoi asioita, joita ei oikeasti tarkoittanut sanoa, mutta minkäs sitä voi. Traumaattinen kokemus muutti Alicea, mutta eiköhän se muuttaisi ketä vain ja siksi hahmo tuntuikin aidolta. Pidin hänen asenteestaan muihin ihmisiin. Se ei ollut ylimielinen, vaan muut huomioon ottava.

Kirja on nuorten kirja, mutta en siltikään pitänyt siitä, että heidän lähettäessään tekstiviestejä seassa oli U eli you ja C eli see ja muutenkin lyhenteitä, joita nuoret käyttävät. En myöskään pitänyt siitä, että se suoraan liitettiin nykymaailmaan sanomalla, Alicen lukevan Iron fay serietä. Pidin siitä, että lopussa oli biisejä, joita löytyy Alicen Ipodista.

Tämä on kirjoja, joissa ei kannata kiintyä liikaa henkilöhahmoihin, Koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu.

Kokonaisuudessaan hyvä, mutta jostain syystä ei kuitenkaan iskenyt minuun niin lujaa, että haluaisin lukea seuraavat osat. Myöskään Alice in wonderland ei näkynyt kirjassa paljoakaan, ja ei mitenkään näkynyt kirjan juonessa, mikä sinänsä oli hyvä. Ainoa, minkä itse huomasin yhteydeksi alkuperäiseen oli maininta valkoisesta kanista.

"Every day the clock ticked ---- or not. The end could come in a heartbeat. 

A blink, a breath, a second. Gone, gone, gone."

Arvostelu: <3<3<