6/20 Salla Simukka: Jäljellä

Tehtävä 15. 
kirjoita pohtiva teksti


Jäljellä kertoo tytöstä nimeltä Emmi. Hän on yhä potentiaali eli mahdollisuus. Mahdollisuus moneen asiaan, mutta vieläkään ei ole löytynyt sitä, mikä hän on. Hän ei siis vielä ole mitään, kun kaikki muut ovat jo jotain niin Emmi päättää, että hänestä tulee jotain. Hän karkaa kotoa, jotta hänestä tulisi edes se kadonnut. Palatessaan takaisin kaikki ihmiset ovat kadonneet.

Kirja kertoo upeasti tarinaa, jossa ihmiset yhtäkkiä vain katoavat. Siitä kuinka elämä alkaa mennä eteen päin, kuinka lopulta mennään sekoamispisteeseen, kun on vain yksin. Lopulta päähenkilön lähtiessä liikkeelle ja törmätessään toiseen kalataiseensa syntyy ystävyys. Upeasti luotu kasvava ystävyys, johon syntyy vivahteita ja värejä, joista voi päätellä mitä kykenee. Tämän ystävän kuvittellessa, että tämä tyhjä maailma, jossa he ovat, on helvetti tai taivas. Rupeaa itsekkin pohtimaan, mikä se paikka oikein on.  Kolmannen henkilön astuessa näyttamölle saadaankin jo kehiin romanssia, josta kehittyy pieni muotoinen draama, joka jotenkin jää taka-alalle ja unohtuu. 

Kirja ei ala järin positiivisesti, sillä ensimmäinen lause kuuluu:

"Emmi sulki silmänsä ja mietti, millaista olisi kuolla"

En siis lähtenyt lukemaan kirjaa täysin varauksetta, sen alkaessa tällä lauseella. Kuitenkin rakastuin kirjaan heti seuraavien kappaleiden vuoksi, sillä niissä oli H.C Andersenin sadusta Pieni merenneito pätkiä. Nämä pienet sadusta poimitut lauseet ja kappaleet tarinan lomassa punottuina, loivat ihanaa satumaista tunnetta. Sadun pätkiä myös pohdittiin hyvin eri näkökulmasta, kuin itse olen tottunut tuota minulle rakasta satua tulkitsemaan.

Aivan kirjan lopussa on pätkä Pienestä merenneidosta:

"Hän kumartui prinssin puoleen ja suuteli hänen otsaansa, näki aamuruskon värjäävän yhä voimakkaammin taivaan, kääntyi vavisten, meni laivan partaalle ja heitti vetsen mereen."

Niin kuin luulisi, että tämäkirja toistaisikin tämän sadun katkelman, se tekeekin päinvastoin. Se ei tapa, se ei uhraudu vaan se kulkee omaa tietään tietäen, että näin se pitää tehdä. Luottaen vaistoon, luottaen itseensä ja apuun. Kirjakin kulkee omaa tietään poiketen muista lukemistani teoksista. Se ei yritä olla mikään toinen kirja se on oman tiensä kulkija. Tarina on myös siitä, että ei alistuta omaan kohtaloonsa, vaan luodaan se itse.

Kirja laittoi minut spekuloimaan. Kehitin, mitä mielikuvituksellisimpia eri tapoja ja syitä mihin ja miksi ihmiset katosivat. Yksi "upeista" teorioistani oli, että kaikki ihmiset olivat pakanneet kimpsunsa ja kamsunsa ja muuttaneet kuuhun tai Suomen valtio oli maksanut kaikiklle matkan Hawaille ja päähenkilö ja pari muuta oli jäänyt jälkeen. Lopulta spekuloin niin paljon, että kyseenalaistin omia järjenhiveniänikin. Kaikista mahtavin fiilis kuitenkin oli kun olin lopulta päässyt teroriian johon olin tyytyväinen ja uskoin siihen ja yllättäen se sattui olemaan juuri se oikea. Tämä kirja suorastaan vaatii spekulaatiota!

Minusta tähän kirjaan sopii laulu Cinderella- by:Tata Young, laulussa lauletaan siitä, että mieluummin pelastaa itse itsensä, kuin odottaa jotakuta pelastamaan.