torstai 8. kesäkuuta 2017

Haruki Murakami: Norwegian Wood

Minun kai pitäisi antaa kirjan hautua pitenpään ja vasta sitten kirjoittaa siitä, mutta oi että minä pidin tästä kirjasta. Tätä on syytetty vaikka ja mistä ja moni on sanonut ettei pidä kyseisestä teoksesta sen kyynisyyden ja loputtoman murheen vuoksi. Minusta asia ei ole näin. Kyse on elämästä. Erilaisten ihmisten elämistä ja siitä miten he sen elävät.

Norwegian Wood kertoo Torusta, joka muistelee mennyttä aikaa ja vaikeita aikoja elämässään. Hänen nuoruuttaan. Sitä miltä tuntui rakastaa, ja mikä siinä oli niin riipaisevaa. Hänen elämänsä naisista, ihmisistä ja koulusta. Vuoteen mahtuu paljon.

Murakami kuvaa edelleen terävillä huomioilla ihmistä. Pienet huomiot luovat kokonaisuuden. On ilmiömäistä kuinka hän löytää juuri ne täydelliset sanat kuvaamaan jotain niin, että se tuntuu luonnolliselta. Oikealta siihen hetkeen ja persoonaan. Murakami menee suoraan on the point kiertelemättä tosia asioita. Välillä se on hätkähdyttävää, mutta toisaalta se on Murakamille tyypillistä ja nautin siitä suunnattomasti. Pidin erilaisista hahmoista. Pidin Midorista ja Kamikazesta. Pidin jopa Nagasakista.

 Välillä ajattelin kuinka pikkuvanhaa tekstiä se oli, kun tajusin että päähenkilö on kaksikymmentä, kunnes tajuan että olen itsekkin sen ikäinen. Kun mietin kuinka melodramaattista kaikki on, niin totean, että itsekkin olen melodramaattinen. Omassa elämässäni on hetkiä, joiden vuoksi pystyin samaistumaan tuohon toivottomuuden tunteeseen. Siihen suohon mistä on vaikea nousta. En puhu nyt masennuksesta, vaan siitä toivottomuudesta. Samaistuihn myös siinä päähenkilöön, että hän on lopulta positiivinen. Hän menee lopulta eteen päin, vaikka olisi kuinka pohjamudissa.

"Suhde voi onnistua tai sitten se voi epäonnistua. 
Mutta sellaista rakkaus on. 
Silloinkun rakastuu, on luonnollista antautua rakkaudelle." -Reiko

Ymmärrän sen, että tätä pidetään masentavana kirjana. Minusta tässä on kuitenkin onnellinen loppu. Se on erilainen ja kirjaan mahtuvat onnen hetket tuntuvat niin paljon enemmän elämisen arvoisilta juurikin niiden synkkien hetkien vuoksi. Se on niin lähellä elämää, että henkeä salpaa. Pidän siitä, että olen löytänyt jotain niin aitoa kirjallisuuden parista.

Pidin mielenkiintoisena itsemurhan konseptia Japanilaisessa kulttuurista. Tämän teoksen pohjalta pystyisi varmasti kirjoittamaan esseen. Japanissa itsemurha on miltei tavanomaista. Se on melko yleistä. Ymmärtäähän sen yhteiskunnassa, jossa pyritään koko ajan eteenpäin ja kaikki on vahvasti suorituspainoitteista ja ulkoaoppimista. Kuitenkin se yllättää ja laittaa miettimään, kuinka yleistä se on. Kuinka yleistä se on muualla maailmalla ja Suomessa. Ihminen sulkee silmät asioilta, joita ei halua nähdä. Tuli pohdittua sitä mitä tiedän Japanilaisista itsemurhista yleisellä tasolla. Noh heillä on harakiri, joka on samuraiden itsemurha, jotta heitä ei voi kiduttaa. Kamikaze lentäjät toisessa maailmansodassa eli itsemurha lentäjät. Myös kunnian puolesta kuoleminen. Historiassa nämä ovat olleet syitä, ja nykyään se on muuttanut muotoaan maailman ympärillä muuttuessa. Nykyään se on myös kunnian menetystä, mutta epätoivoa ja ahdistusta. Kokemus siitä, että ei ole tyytyväinen elämäänsä, ettei elämälle löydy tarkoitusta.

"kun rakas ihminen kuolee, mikään viisaus ei voi parantaa surua. 
Sitä surua ei paranna viisaus, ei rehellisyys, ei vahvuus eikä hyvyys. 
Voimme vain surra loppuun asti ja oppia siitä jotain, mutta opimmepa siitä mitä tahansa, 
se ei auta meitä kohtaamaan seuraavaa odottamatonta surua." -Murakami

Arvostelu:<3<3<3<3<3
ps. en osaa yhdistää Beatlesin kappaletta Naokon ajatuksiin siitä.

4 kommenttia:

  1. Murakami <3 Luin tämän kirjan muutama vuosi sitten. Mulla ei muistaakseni jäänyt siitä kovin synkkää kuvaa mutta toisaalta jollakin tavalla pidän melankolisista ja makaabereista asioista. Mutta aivan upea kirja, rakastan Murakamin kirjotustyyliä. 1Q84:n olen myös lukenut.

    Apua kun en muista mitä Naoko ajatteli tosta kappaleesta... Voisin muuten valaista yhteyttä... Kappaleella on tietty taustatarina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hän ajatteli että hän kulkee yksin yksinäisen synkän metsän sydämmessä ilman poispääsyä :)

      Poista
    2. Hmm en tohon osaa sanoa sitten mitään :D

      Poista
  2. Minustakin Norwegian Wood oli aivan ihana :) Muusta Murakamin tuotannosta en ole niinkään pitänyt, mutta tätmä löytyy minulta omasta hyllystä. Minuun tuo teoksen melankolia iski, samoin kuin sen sisältämien tarinoiden arvoituksellisuus (erityisesti pidin Naokon kertomasta tarinasta jossakin päin niittyä sijaitsevasta kuilusta vai olikohan se kaivosta).

    VastaaPoista