maanantai 22. elokuuta 2016

Jojo Moyes: Kerro minulle jotain hyvää

Kirjaimellisesti yöllä tämän luettuani puoli neljältä menin alakertaan otin kolme post it lappua. Laitoin ensimmäiseen tekstin "lue tämä", jonka liimasin kanteen. Toiseen laitoin "A..aaa. Ei yritetä spoilata!" ja liimasin sen takakansi tekstin päälle. Kolmanteen kirjoitin isona "EI!" ja liimasin sen toisen tekstin alle. Jätin kirjan äidin pöydälle. Seuraavana iltana löysin äidin lukemassa kirjaa itku kurkussa niin kuin minä aamuyöllä. Äiti piti kirjasta myös. Suosittelen.

Kerro minulle jotain hyvää kertoo Louisasta, joka viihtyy erinomaisesti pikkukylänsä pienessä kahvilassa töissä. Kun hän yhtäkkiä menettää työnsä ja toimeentulonsa, on hänen löydettävä uusi työ. Se ei kuitenkaan ole mikään helpoin, sillä hänellä ei ole koulutusta eikä muuta työkokemusta kuin kahvilatyötä. Kuitenkin kuin ihmeen kaupalla hän saa paikan neliraajahalvaantuneen henkilökohtaisena avustajana.

Louisa on ihanan pirteä hahmo. Ehkä hieman höhlä niin sanotusti, mutta siitä minä hänessä pidänkin. Pidin myös todella paljon hänen vaatemaustaan. Will taas on täysi vastakohta Louisan eloisuudelle. Osittain tämä johtuu siitä ettei Will pysty liikkumaan, mutta Willin mieli on todella musta ja hän on syvässä masennuksen tilassa.

En oikeastaan voi tästä paljoa kertoa, sillä en halua spoilata mitään. Pidin todella paljon tunnelmasta, mutta hieman minua ärsytti se, että rahalla ratkaistiin monta asiaa.

Täytyy myöntää, etten varmastikkaan olisi lukenut tätä kannen tai edes takakannen perusteella, mutta tästä tuli elokuva, jonka traileriin ihastuin ja sain siitä selville, että kyseinen elokuva pohjautuu kirjaan ja olen kyllä niin iloinen, että löysin tämän. Ehkä hieman hömppäromaanin vikaa, mutta niin tunnetta täynnä, että ei meinaa henkeä saada.

"Clark hyvä,
tässä sinulle todiste etten sittenkään ole täysin itsekäs idiootti.
Arvostan vaivannäköäsi suuresti.
Kiitos.
Will." -Will kirjeessä Clarkille

Arvostelu:<3<3<3<


2 kommenttia:

  1. Mä niin rakastuin tähän kirjaan <3
    Oletko katsonut elokuvan?

    VastaaPoista
  2. En ole uskaltanut, koska pelkään sen olevan huononpi kuin kirja, mutta on ihanaa että Louisaa näyttelee Emilie Clark <3
    Pitäisi varmaankin nähdä tämä!

    VastaaPoista