Victoria Aveyard: Red Queen

Taas uusi nuorille aikuisille suunnattu trilogia, eihän se ole ollut muodissa kuin viimeiset viisi vuotta... Periaatteessa dystopinen, toisaalta fantasiaa ja toisaalta valtapeliä. Erilaisten osasten sekoitus, joka toimii ja ei toimi. Kirja nappasi mukaansa, mutta jälkimaku ei ollut mitenkään hämmästynyt, tai että haluaisin lukea kirjan uudestaan ja jatko-osankin hankkiminen on epävarmalla pohjalla. Oli kuitenkin asioita joista pidin ja joidenka vuoksi kirja on lukemisen arvoinen.

Kansikuva on aivan tajuttoman ihana! Ja nimi on upea olisi ollut ihana jos sisältö olisi yhtä mahtava.

Yhteiskunta jossa ihmiset on jaettu punaisiin ja hopeisiin heidän verensä sävyn mukaan. Tosin hopeat voimineen ovat ihan toisesta maailmasta ja hallitsevat melkeinpä orjina olevia punaisia. Mare Barrow on punaverinen ja ei oikein muussa hyvä kuin näpistelyssä.. Häntä odottaa sotaan ja aikaiseen kuolemaan lähtö, mutta kohtalolla on omat tarkoituksensa.

No positiivista sinänsä kirjassa oli se ettei kirja sisältänyt kolmiodraamaa vaan oikein neliödraaman. Päähenkilöämme jahtaa niin lapsuudenystävä, kuin toinen toistaan komeammat prinssi veljekset. Ehkä vähän liioittelua?

Kirjan juonen käänteet olivat ennalta arvattavia, ja niiden ennakointi oli tehty hyvin voimakkaasti, mikä osaltaan johti siihen ettei minua oikein tuntunut yllättävän mikään. Maven oli minusta ihana, ja oli hieman ärsyttävää, kuinka luonteet vaihtuvat. Cal taas hänkin tuntui hieaman oudolta, kun taas on toisenlainen ja sitten toisenlainen, joten on vaikea kuvailla näitä prinssejä. Päähenkilömmekin on omalla tapaansa niin täydellinen ja niin epätäydellinen. Kirjaan on vain ehkä yritetty saada liian monta elementtiä, kun on prinssiä ja kapinaa ja poikkeuksen poikkeusta ainiin sanomattakaan kilpailusta kuka saa olla prinssin vaimo oh lalaa.

Kuitenkin oli mielenkiintoista mitä kykyjä silvereillä oli ja kuinka niihin kuitenkin päti se, että ei voinut tehdä mitään olematonta, esimerkiksi vettä ei voi liikutella jos sitä ei ole tai valoa ei voi muokata jos on pimeää. Kirjailija kuitenkin kompastuu omaan erinomaisuuteensa kyvyissä, sillä on poikkeuksia, jotka rikkovat hänen oi niin tarkasti määriteltyjä kykyjä ja niiden rajoituksia. Esimerkkinä itsensä kopioija, joka kykeni luomaan itsestään monta kopiota, ja silti kykeni pitämään kaikki kopionsa fyysisinä ja ne eivät olleet vain kangastuksia. Eli kyvyt olivat kivoja, mutta saisivat olla omien määritelmänsä mukaisia.

Luettava kirja jopa viihdyttävä, mutta ihan kuin olisin lukenut kirjan jo aiemmin? Niin samanlaisia piirteitä kuin muissa kirjoissa. Pidin kuitenkin valtapelistä ja pohdinnasta onnellisuudesta.

quote myöhemmin <3

Arvostelu:<3<3