Vettä elefanteille kertoo yli yhdeksänkymmentä vuotiaasta Jacobsta, joka elää tylsistynyttä elämää vanhainkodissa. Sirkus on tulossa kaupunkiin ja Jacob muistelee nuoruuden päiviään. Tuolloin vielä nuorena hän rakastui eläintenkesyttäjän vaimoon Marlenaan.Siinä nopeasti tiivistettynä juoni, mutta kertomatta mitään ylimääräistä. Kerronta on hyvin sujuvaa, eikä päähenkilön muistelu tunnu muistelulta, koska tarinaa kerrotaan, kuin se tapahtuisi nyt. Tavallaan kirjailija kelaa menneisyyteen kuin vanhus muistiaan ja käy tapahtumat läpi niin kuin ne muistaa. Kerronta on sulavaa, jota kuitenkin rikkoo sopiva määrä kielenkäyttöä ja ihmisen omaa brutaaliutta niin, ettei kirja käy tylsäksi tai kuva sirkuksen kovasta elämästä näy.
Vettä elefanteille ei ole kertomus loistokkaasta sirkuselämästä, vaan sen todellisuudesta. Joskus jäädään ilman palkkaa, joskus heitetään ihmisiä pois liikkuvasta sirkusjunasta, joskus menetetään ne meille läheisimmät.
Omalla tapaa päähenkilömme Jacob on itse oikea sirkus. Hän näyttää ulospäin toisenlaiselta. Hän estää tunteitaan näkymästä ja ajatuksiaan ääneen sanomasta. Päänsisällä oikea hullun mylly. Välillä Jacobin päätökset arveluttivat, mutta lopulta ne olivat ymmärrettäviä. Aika sisukas hän on, vaikka tuntuu että liian monta kertää hän työntää päänsä pusikkoon ja yrittää olla näkemättä totuutta.
Juoni kantaa alusta loppuun hyvin, vaikkakin alun takauma voi olla hyvinkin epäselvä ja se selkenee lopullisesti vasta kirjan lopussa. Omalla tapaansa kirja on selviytymis tarina, sekä samalla rinnakkaisen nykyajan vuoksi se, että vanhuus ei välttämättä tee ihmisestä heikkoa, vaan se että mieli on heikko.
Pidin kirjasta ja se teki vaikutuksen. Jäin hieman sanattomaksi ja siksi tuntuu, ettei kirjasta ole paljon sanottavaa. Niin moniulotteinen kirja on. Kuitenkin lopulta melko kevyttä lukemista ja meni aika hujauksessa.
"Eilen sinä sanoit että tarvitset minua. Et maininnut sanaa rakkaus,
joten tiedän vain mitä minä itse tunnen." -Jacob
Arvostelu:<3<3<3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti