Milja Kaunisto: Luxus

Milja Kauniston Luxus oli kevään uutuus, joka muiden joukosta pisti silmään. Luen aina silloin tällöin historiallisia romaaneja, ja pidän niistä, mutta ne eivät ole suuri intohimoni. Pidän tavasta, jolla ne kuvaavat toista aikaa, jota emme aivan voi käsittää, kun emme itse ole olleet paikalla. Lukijana saan sellaisen palan historian tuntua, kuin kirjoittaja haluaa antaa.

Probleemanahan on, että jokainen kirjailija voi antaa oman kuvannoksensa tapahtumista ja miljööstä. Usein kuvataan historia karskisti mitään peittelemättä, ja aika rujona kuvauksena elämästä. Tällä kerralla saadaan juuri sitä, mitä ennenkin. Tosin kerrotaan Marie-constance de Boucardista, aatelisesta, jonka aviomies teloitetaan ja omaisuus takavarikoidaan ja luxukseen eli ylellisyyteen tottunut Marie yrittää selvitä kirppujen ja nälän maailmassa.

Kirjassa seurataan Marien lisäksi Isidore Borrealia, pyövelin kisälliä, johon huorakaan ei koske kuin säälistä. Isidore pelastaa kyseisen naisen ja seuraamalla näitä kahdesta eri maailmassa eläneitä ihmisiä kohdataan raja eri luokkien välillä ja mitä siitä seuraa.

"Kyllä, minulla on keino palauttaa teidät takaisin pehmeään luksuksen pesään, josta teidän kaltaisenne paratiisilinnun ei olisi koskaan pitänyt pudota." - Markiisi de Sade

Aloin pitää kirjasta oikeastaan vasta kolmannessa osassa kirjaa Maison de Luxe:ssa. Jolloin häpeä on heitetty syrjään ja kunnia lokaan. Ei se oikeastaan huono asia ole, sillä silloin himolle annetaan valta. Toisaalta himon ei saisi vaikuttaa päätöksen tekoon, sillä se voi huijata ja huumata, kuten kirjassakin omalla tapaansa tapahtuu.

Mukavaa vaihtelua toi, ettei kerrottukkaan Marie Antoinetesta, tai jostakusta hyvn tunnetusta aatelisesta tai paljon käytetyistä. Oli heistäkin mainintoja, mutta oikeastaan vain, jotta henkilöhahmot saataisiin jotenkin sijoitettua menneessä olevaan todellisuuteen, vaikka kyse on fiktiosta. Samoin tehtiin paikan nimillä, mutta niillä oli myös toinen tehtävä kuvaamassa muutosta vallan "vaihtuessa" kansalle... Noh eihän siinä niin käynyt.

Jotenkin surullista, että historia tuntuu toistavan itseään, ja koskaan ei tunnuta oppivan menneestä. Kuinka monta kertaa meidän täytyy sotia, että ymmärrämme ettei siinä ole mitään mieltä? Noh ihmistä ajasta ja paikasta riippumatta tuntuu hallitsevan himo ja kateus. Kaksi hyvin mielenkiintoista ja toisiinsa liittyvää kuolemansyntiä.

"Ilman nautintoa teillä ei ole mitään syytä elää." -Markiisi de Sade

Arvostelu:<3<3<3