keskiviikko 23. lokakuuta 2013

2/20 Joanne Harris: Pieni Suklaapuoti

Tehtävä 2. 

Kirjoita epilogi kirjalle


Lopulta tuuli lähti ilman meitä. Se jatkoi matkaansa yli vuorien yli jokien. Se kulki omia polkujaan ilman meitä. Sitä minä toivoinkin, mutta vuosien alkaessa vieriä ja Anoukin, ja hänen pikkusiskonsa Sislian kasvaessa, mieleni alkoi vaeltaa. Tuo tuuli vietteli kutsuillaan. Minä kieltäydyin niistä ja kieltäydyn yhä.  Kaivatessani tuulen mukaan ainut asia, joka piti minut paikoillaan, on tulevaisuus. Tahdon luoda tulevaisuuden heille. Itse kyllä nautin kulkemisesta pienenä, mutta silti haluaisin Anoukille ja Sislialle kodin, jota he voivat muistella kotina. Paikkana jonne voi palata, jonne voi käpertyä peittojen alle lämpimään kaakaon kera ja saada rakkautta. Sitä minä toivoisin heille. Ehkä vielä joku päivä minä lähden. Ehkä minä lähden tuulen mukaan ja annan sen viedä kuten ennenkin. Vielä ei ole sen aika. Kortit saattavat sen kertoa, mutta vieläkin ne kertovat tarinaa. Tarinaa joka seisoo paikoillaan. Tarinaa jonka aika ei ole vielä liikkua, vaan pysyä paikoillaan hiljakseen odotellen hetkeä, jona lähteä eteen päin.
        Olen jo tottunut elämän menoon kylässä. Ihmiset ovat vähitellen hyväksyneet meidän ja olemme kasvaneet osaksi yhteisöä. Kukaan ei ole kyennyt vastustamaan puotini herkkuja niin paljon ettei olisi tullut käymään puodissani. Puotiin tullessaan vähitellen tunnustellen opitaan tuntemaan toisemme. 
        Ylimääräistä aikaa minulle on kertynyt, vaikkei voi puhua ylimääräisestä. Aikaa on lopulta aina liian vähän. Aikaa ei voi pysäyttää sijoilleen, jos sitä yrittää huomaa kuluttaneensa kaiken tuon ajan pois, yrittäen mahdottomuuksia, mutta jos siihen uskoo niin ehkä mahdottomastakin tulee joskus mahdollista. Jäinhän minäkin tänne. Uskoin sen olevan mahdotonta minulle jäädä, mutta täällä minä elän. Teen suklaata ja leivon herkkuja. Olen lisännyt valikoimaani macaron leivoksia. Monissa eri mauissa. Macaronsit ovat keveitä kun pilvi, kun niitä haukkaa ja ne sulavat suussa pilviksi, jotka maistuvat taivaallisilta. Uudet koristeetkin ovat vaihtuneet näyteikkunassani. Tällä hetkellä sitä koristaa satu tuhkimosta. Kaunis sokerista tehty lasikenkä ja pieni marsipaani kurpitsavaunu sekä tietysti Tuhkimo. Olen jo sopinut päivän, jona lapset saavat tulla syömään koristeet, kuinka hauskaa siitä tuleekaan.
       Tuuli puhaltaa. Puhaltaa pahan ilman pois tuoden hyvää ilmaa. Annan tuulen hyväillä kasvojani, mutta päästän sen pois. Päästän sen vielä monesti pois luotani ennen kuin lähden sen mukaan. Tuuli tulee ja menee. Ei minulla ole kiirettä. Tuuli voi mennä ja tulla, mutta jos lähden en voi enää tulla, ainoastaan mennä. Joten menköön tuuli vielä yksin ehkä se kaappaa minut mukaansa toisen kerran mutta ei vielä.

3 kommenttia:

  1. Uuu, vähänkö hieno epilogi! Osaisinpa määkin kirjottaa noin hyvin! :))

    VastaaPoista
  2. Kiitttää tuttavallisesti hän (>.<)*

    VastaaPoista
  3. :''33 Tää oli tosi kiwa <3 Ja nätisti tehty ~

    VastaaPoista