sunnuntai 27. lokakuuta 2013

3/20 Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras

Tehtävä.1 Arvostelu


Aluksikkin vähän alustusta, jotta voitte ymmärtää arvosteluani. Pitää kertoa vähän juonta. : )
Kvanttivaras kertoo Jean le Flambeurista mestarivarkaasta, joka lusii kakkuaan vankilassa, jossa sovelletaan vankien keskuudessa vangin dilemma peliä. Vankilaan hän on päätynyt mönkään menneen keikan vuoksi. Mieli niminen nainen vapauttaa varkaan tuntemattoman työnanatajan toimesta. Varkaan ja Mielen täytyy löytyää varkaan muistot, jotka tämä on kätkenyt. Ne täytyy löytää, jotta varas saa saatettua loppuun sen minkä aloitti... mestarivarkauden. Kirjassa kerrotaan myös rikosetsivästä. Lopulta näiden kahden tarinat punoutuvat yhteen. Kirja jättää paljon auki seuraavaa osaa varten. En varmaankaan tuohon opukseen tartu, joka on siis Fraktaaliruhtinas

Tämä kirja oli minulle suorasanainen haaste. En ole ennen lukenut skifiä, ja mentiin siis mukavuusalueeni ulkopuolella. Kirja ei sinänsä käsittänyt romantiikkaa, vaikka ensimmäisellä 20 sivulla puhutaankin jo erektiosta. Parisuhde draamaa oli, mutta sekin jotenkin olematonta ja en ymmärtänyt sen ideaa juonellisesti. Kirja oli outo sekoitus skifiä, dekkaria ja joitain jolle en tiedä edes sanaa. Kerronta oli mielestäni sekavaa, koska henkilöstä pompittiin toiseen ilman varoitusta. Sama päti aikaan. Yhtäkkiä puhutaan nykyhetkessä ja seuraava kappale olikin menneisyydessä. Mielenkiintoista oli lukea miehen/miehien näkökulmasta. Jotenkin en ole lukenut paljoakaan kirjoja joidenka päähenkilö olisi mies. Kirjan henkilöhahmot ovat minusta liian kieroja. Yksi jos toinenkin henkilö oli enemmän tai vähemmän kiero. Kaikki loppupelissä ajoivat vain omaa etuaan, ja minä en nähnyt siinä järkeäkään. Ehkä sanomana oli, että olemme tulevaisuudessa tapojemme ja halujemme orjia ja ajattelemme lopulta vain itseämme.

Olisin todella toivonut sanastoa. Kirjassa oli mitä ihmeellisimpiä sanoja, jotka eivät kilisyttäneet kellojani. Minulle ei sanonut mitään antimateriaali tai kvanttipiste ase. Elikkä oman mielikuvituksen varassa mennään. Onhan se mukavaa, mutta itse pidän kirjoista, joissa kuvaillaan asiat ja paikat tarkasti. Haluan niistä kuvan päähäni, jotta voin kuvitella kohtauksen päässäni täydellisesti. Rajaniemi kyllä kuvailee, mutta se on liian pintapuolista ja mielikuvia ei jää päähän. Hän vain raapaisee pintaa, mutta ei anna kokonaisuutta. Olisi myös ollut hienoa tietää, miltä näyttää kvanttipiste ase. Jokin pieni yksityiskohta saatetaan kuvata tarkasti, mutta kokonaisuus unohdetaan. Joskus myös kirjassa tuli kohtia, joissa ajatus oli: "Mitäs minä juuri äsken luin."

Mistä pidin kirjassa oli Rajaniemen lennokas tapa kirjoittaa. Vauhtia ja huimapäisyyttä ei jäänyt uupumaan. Kirjassa oli myös hyvää se, että tapahtumia ei jääty vatvomaan tuntikausiksi, vaan mentiin eteenpäin tarinaa.

Arvio: <3<3< 
           kaksi ja puoli sydäntä. Lennokas mutta jäi pintaraapaisuksi ja liian asioista toiseen pomppiva.Mutta ensimmäiseksi scifikirjakseni teki vaikutuksen, vaikken ymmärtänyt läheskään kaikkia sanoja. Ehkä se on tarkoituskin?







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti