torstai 11. toukokuuta 2017

Hei näin pitkän tauon jälkeen!

Olen hirveän pelokas. Ajattelen paljon sitä mitä muut ajattelevat. Olen päättänyt ajatella että miksi? Miksi aina pelkään. Ei se ole tarkoitettua pelätä muita ihmisiä. Haluan oppia olemaan vahvempi.

Tämä blogi on minulle tärkeä. Mieleni on tehnyt kirjoittaa niin paljon. Muistakin asioista kuin kirjoista. En ole uskaltanut. Olen ajatellut, että jos kirjablogi ei ole vain kirjoille ei kukan välittäisi lukea. Noh päätän olla itsekäs. Kirjoitan siitä mitä haluan. Kirjoitan kirjoista, mutta haluan myös jakaa runouttani. Tykkään siis kirjoittaa runoja, mutta olen arka näyttämään niitä. Muutaman olen laittanutkin tänne. Haluan puhua kokemuksistani. Haluan että ihmisillä on hyvä mieli, silloinkin kun elämä tuntuu raskaalta ja aihe on painava. Haluan silti ryöstää hymyn. Nappaista kiinni siitä pienestä pilkkeestä silmäkulmassa.

Olen viettänyt sinkkuelämää kolmisen kuukautta, ja olen oppinut paljon itsestäni. Siitä mitä haluan ja mitä toivon saavuttavani. Vielä on paljon matkaa ja paljon asioita, joita en tiedä, mutta on tervettä huomata, että olen hyvä juuri näin. Olen itseni ja se on ok. Ei minun tarvitse pelätä yksin jäämistä. Minulla on kavereita. Yritän pitää yhteyttä, mutta ensimmäinen ajatus on että he ovat minulle vihaisia, kun en ole pitänyt yhteyttä. Monimutkaista.

Haluan vain sanoa Hei! te kaikki ihanat ihmiset ^.^ Muistakaa että ootte mahtavia ja ottakaa virtuaalihaleja vastaan, kun en fyysisiä voi antaa!

2 kommenttia:

  1. Heii kirjoita tänne ihan rauhassa kaikesta mahdollisesta :) itse ainakin tykkäisin lueskella, ja runot ovat ihania. Mukava nähdä täällä taas jotain tauon jälkeen, oma blogini vähän jäi nyt kun en jaksanut enää pitää sitä mutta ehkä jonakin päivänä vielä... we'll see

    Miten sulla on mennyt eka opintovuosi? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eka opinto vuosi meni vauhdilla. Paljon tapahtunut elämässä, joten nyt kevään vähän sluibin XD Mutta olen saanut suuntaa opinnoilleni :)

      Poista