Arthur Golden: Memoirs of a Geisha

Pahoittelen, mutta tässä postauksessa tulee olemaan 120% ylistystä. ;) Laitan myös paljon hyviä quoteja kirjasta, sillä niitä tässä kirjassa on aivan liikaa. Olen pahoillani, että pistän niitä niin monta! Tässä on niin paljon hyviä ajatuksia elämästä ja siitä, kuinka elämää voi katsoa monella tavalla. Vintage kannet ovat upeat ja sopivat erinomaisesti kyseiseen kirjaan.

Sayuri oli ennen Chiyo niminen tyttö pienestä kylästä Japanissa. Hänellä on paljon vettä luonteessaan ja hän joutuu elämän mittaiselle matkalleen, kun hänet myydään geisha taloon geisha harjoittelijaksi. Kaikki ei mene kuitenkaan juuri niin kuin pitää ja tie Geishaksi on pitkä ja kivinen. Tuoko se onnen ja päämäärän pienelle Chiyolle?

"My arm passed through the air with great dignity of movement - not like a leaf fluttering from a tree, but like an ocean liner gliding through the water." -Sayuri

Ajatukseni ovat yhtä sotkua tämän kirjan jäljiltä. Rakastin tätä niin paljon. Rakastan sitä kuinka yksityiskohtainen tämä kirja on, kuinka kuvaa maalataan liike kerrallaan, kuin katsoisi hidasta tanssia. Kirjassa on upeita juonenkäänteitä ja epätoivoa, mutta elämä on mutkikasta ja rastakasta. Kaikki ei mene aina ensimmäisellä oikein. Jokaisen ihmisen kasvutarina on erilainen ja varsinkin tässä kirjassa. Ensin oli vaikea tottua ajatukseen, että tarinaa kertoo vanha nainen, joka muistelee menneisyyttä, mutta sen unohti nopeasti ja tarinaan uppoutui täysin.

Kauneinta mitä olen lukenut pitkiin aikoihin. Rakastuin totaalisesti kirjoitustyyliin, joka Memoirs of a Geishassa on. Golden onnistuu nappaamaan kauniisti kuvan Geishan arjesta 1900 luvun taitteessa. Pidän siitä, kuinka kaikki ei ole kaunista ja kuinka kauniskin voi olla pinnan alla rumaa. Siitä kuinka kuva Geishasta muuttuu kirjankuluessa. Rakastan Sayurin ajatusvirtaa, joka on täynnä luontovertauksia, ja kuinka asiat pohjautuvat luontosuhteeseen, ja luonnon kiertokulkuun ja toistoon.

"But now I know that our world is no more permanent than a wave rising on the ocean. 

Whatever our struggles and triumphs, 

however we may suffer them, 

all too soon they bleed into a wash, 

just like watery ink on paper." - Sayuri

Itse olen aina arvostanut Geishoja ajattelivat heistä muut mitä hyvänsä. Minusta on hianoa, kuinka Geishat ovat sensuelleja ja mitä he ovat he ovat taiteilijoita. Minusta oli myös huvittavaa, miten Sayuri vertaa itseään länsimaiseen naiseen, joka seurustelee rikkaan miehen kanssa. Sama asia. Minäkin näen asian näin. En voi ymmärtää miksi naista joka nauttii seksistä kutsutaan automaattisesti huoraksi. Tosin mikä kirjassa oli hyvin selitetty oli se, että nautinto riippuu paljon tunteesta toista ihmistä kohtaan.

"We none of us find as much kindness in this world as we should," - Chairman

Jos teillä vain koskaan on aikaa lukea tämä kirja. Lukekaa se, rakastakaa sitä ja pitäkää se sydämmissänne lopunelämää. Hieman erilainen satu, mutta yhtäkaikki koskettava. Suosittelen lukemaan alkuperäisellä kielellä eli englanniksi. <3

Arvostelu:<3<3<3<3<3

En omista videota enkä videosta mitään. 

I don't own anything from the film and I don't own the video itself.

Kyseessä on The chairman's waltz elokuvan soundtackista. Tämä on suosikkini. Olen saanut siis lahjaksi Memoirs of a geishan kirjana, elokuvana ja vielä cd-levynä ^.^

Tekeekö tekstini jälkeen mieli lukea kyseinen kirja?

Geling Yan: Flowers of War

Olen selvittänyt syyn blogi taukouluun, ja se on yllättävää kyllä jokin pelko siitä, että on niin paljon rästissä, ja elämäni on opiskelun myötä täyttänyt niin monet hyvät kirjat, etten koe pystyväni kertomaan niistä tarpeeksi monin sanoin ja keinoin. Totesin myös, että koska tämä on oma blogi voin julkaista täällä mitä haluan, joten jatkossa tämä ei ainoastaan ole kirjablogi, vaan käsittelen myös pelejä joita pelaan, tv- sarjoja ja elokuvia. Kaikkea, mihin minulla on fiilis kirjoittaa. Olen pahoillani niille, joita kiinnostaa vain kirja aiheet, mutta kirjoista täällä kuitenkin enimmäkseeen kirjoittelen. Kertokaa mielipiteitä onko ajatukseni huono, vai pitäisikö minun laittaa erillinen blogi pystyyn?

Flowers of war kertoo toisenmaailman sodan aikaisesta Kiinasta, jossa länsimainen katolinen kirkko pitää yllä orpojen tyttöjen kotia ja koulua. Rauhan rikkoo kuitenkin turvaa hakevat Yangche joen kurtisaanit, jotka väkisin tulevat suojaan. Ongelmia kehkeytyy siveiden tyttöjen ja ilonaisten välillä, mutta mistä pitäisi olla huolissaan on japanilaisten armeija. Tytöt ovat saaneet kutsun juhliin.

Katsoin telkkarista yhtenä päivänä Flowers of warin elokuvasovituksen ja kun sain tietää siitä olevan kirja, halusin lukea senkin. Elokuva oli raaka ja joissain kohtia teki pahaa, mutta eri tavalla kuin kirjassa. Siinä missä elokuva mässäili enimmäkseen pikkutyttöjen raiskauksella ja paljolla määrällä verta, niin kirjan kuvaus fyysisestä kivusta oli vielä pahempi. Kun kertoja kuvaili kohtausta, jossa kiinalaisia sotilaita joukko teloitettiin ja kuinka hengissäselvinnyt esitti kuollutta huolimatta siitä, että häntä puukotettiin jalkaan oli jotain aivan käsittämättömän kuvottavaa.

Molemmat olivat omalla tavallaan hyviä. Mistä todella paljon pidin elokuvassa oli kohtaus, jossa kurtisaanit lauloivat koulutytöille. Se oli minusta kaunis kohtaus. Tämä ei tietenkään välity samalla tavalla kirjassa, jossa ei ole ääntä. Kirjassa taas pidin siitä, kuinka aikaa kuvattiin, ja kuinka silti tunne pysähtyneestä ajasta ei pidä paikkaansa. Jokainen tyttö aikuistuu omalla tavallaan omana aikanaan. Kirjassa pidin myös siitä, miten ihmiskohtaloita kuvattiin ja tottakai jokaisen kirjan mausteena toimii rakkaus. Tosin tässä kirjassa oli mukavaa vaihtelua, ettei rakkaus ollut se pää asia.

Mitä opin tämän kirjan avulla, niin sen että sodat ovat raakoja, ja on ymmärrettävää, että luottamus ulkomaalaisiin ei välttämättä ole mikään paras. Minusta oli tilanne mikä hyvänsä, esimerkiksi sota, niin raiskausta ei voi perustella vain olankohautuksella ja sanoa, että tämä on sotaa ja ihmiset eivät käyttäydy rationaalisesti. Teki siis pahaa.

Vieläkin suuremman kokonaisuuden, jonka opin, josta ei hiiskuta sanaakaa historian kirjoissa varsinkaan kouluissa tiedä sitten miksi, niin on Lohtunaiset. Kilisteleekö kelloja tämä nimi, titteli tahikka haukkumasana? Harvalla tekee ja en ennen tätä kirjaa ollut sitä tiedostanut ja vasta kirjan avulla lähdin selvittämään lisää. Japanin armeija piti toisenmaailmansodan aikaan lohtunaisia eli seksiorjia, joita he ottivat valloittamistaan maista. Suurin osa Kiinasta, Koresta ja Philippiineistä. Määrä pyörii 20 000-230 000 naista/lasta riippuen siitä kuka arvion on tehnyt. Ikä haarukaltaan ihan lapsesta ylöspäin. Näitä naisia raiskattiin monta kertaa päivässä. Tästä ei puhuta edes lukion historiassa. Meillä ei puhuta Aasian historiasta, sillä se ei tunnu koskevan meitä, vaikka sielläkin olisi niin paljon opittavaa. Ainoa asia mistä puhutaan on Hiroshiman pommitus. Minusta pitäisi puhua myös muusta. Minusta on väärin että näin isoon asiaan suhtaudutaan länsimaissa miltei olankohautuksella.

Arvio:<3<3<3<