Välillä iskee eksistentiaalinen kriisipäälle. Miksi olen minä. Miksi olen täällä. Välillä on raskasta kokea se kaikki. Välillä ei jaksaisi kokea kaikkea, välillä miettii pitääkö tämäkin kaikki käydä läpi. Mutta, mutta kun kokee elää. Ei se tuntuisi missään se onnellisuus, jos aina on onnellinen. En ole ihminen, joka pystyisi elämään päivästä päivään pumpulissa ja minua ruokittaisiin lusikallisella onnea. Ei se ei ole minua varten. Miksi elää pienellä liekillä joka vain jatkuu ja jatkuu. Mieluummin antaa elämän roihuta ja liekehtiä. Hiilloskin on kaunis ja niissä on edelleen muisto liekistä. Hiillokseen voi puhaltaa uuden elämän. Tuhkastakin syntyy vielä feeniks lintu.
Esitin kerran kysymyksen: Mikä on asia, jonka poistaisitte tästä maailmasta?
Minulle vastattiin: Pahuus.
Minua suorastaan suututti. Jos poistaisi pahuuden niin myös hyvä lakkaisi olemasta, koska hyvää ei voida tunnistaa ilman pahaa. On myös paljon pahempi vaihtoehto. Se että jäisi jäljelle vain niin sanottu normaali ja hyvä. Pian normaali alettaisiin nähdä huonompana kun hyvä, ja kaikki jotka olisivat vain normaaleita toimintoja saisivat huonon sävyn. Vastakohdat tekevät kaikesta kokemisen arvoista. Ehkä tämä selittää ajatustani siitä, että en halua sitä tasaista annosta onnea. Ei se silloin ole sitä. Ei se ole puhdasta onnea. Jos ei koe sitä surua, epätoivoa ja menetystä. Tragedia antaa tunteen elämästä.
Joten jatkan matkaani eteen päin. En katso taakse kuin muistoissani. En takerru niihin muistoihin vaan luon uusia niiden tilalle, jotka haihtuvat unoholaan, koska aika unohtaa meidänkin puolesta. Jos ei luo uusia niin kohta huomaa ettei niitä ole ollenkaan.
Ihana kesänalkua kaikille,
PS. Toivossa on hyvä elää ja kuolla ^.^
Hianoa pohiskelua ja tekstiä. Hyvien ja hankalien, tärkeitten asioiden äärellä.
VastaaPoistaKiitos Rasse ^^ Välillä on vaikeaa, mutta eteen päin on mentävä.
Poista