Pirjo Hassinen: Joel

Äidinkielen opettajani blogista löysin tämän kirjan, joka kuului teoksiin, jotka ovat ilmestyessään heräättäneet jonkinsorttista pahennusta. Valitettavasti niin vanha kirja, ettei kuvaa löydy, mutta kannessa lihaksikkaan miehen torso.

Maria ei oikein tiedä mitä tekee. Ei ole tutkintokaan valmis ja kaikki on kesken. Hän opettaa venäjää aikuisopistolla ja haaveilee lihaksikkaasta urheilijasta Joelista. Maria päätyy äidinsä pyynnostä töihin äidin alustvaateliikkeeseen ja huomaa pitävänsä siitä työstä. Hänellä alkaa olemaan vakituinen suhde aivan tavallisen kunnolisen miehen kanssa, mutta ei voi ollaa fantasioimatta Joelista ja tämän lihaksikkaasta varresta.

Päähenkilömme Maria on aika tavallinen. Ei tiedä oikein mihin menisi elämässä ja mitä haluaisi sillä tehdä. Ainoata huvia tuo miesystävä ja ilmeisesti joko seksi ei ole hyvää, tai miesystävä ei vain riitä ainaisen fantasioinnin ja halun vuoksi Joelia kohtaan. Joel on loppujen lopuksi aika yksinkertainen. Mariakin tuntuu tajuavan tämän, ettei Joelilla oikein lihaksien lisäksi ole muuta, mutta ei kuulemma muuta tarvitsekkaan olla.

Kirjoitustyyli on mukaansatempaavaa, ja vaikka tajuaa, ettei mitään maailmaa mullistavaa tapahdu niin kirjaa on kuitenkin sujuvaa lukea. Vähän ehkä kerkisin tylsistyä, mutta asioiden eloisa kuvailu oli ihan mielenkiintoista. Eniten kyllä pidin siitä kun alusvaatteita kuvailtiin tiedä häntä miksi?

Seuraavat kaksi kappaletta ovat pohdintaa :):

Kirja kertoo miehestä seksiobjektina ja fantasian kohteena. Ja tämä omalla tapaansa laittoi miettimään. Jos Joel kertoo entisajan miehen sekusalisoinnista ja miehen näkemisestä seksiobjektina, niin on kumma, että minusta kirjan kuvaillessas Joelia ei se poikennut nykyajan nuortenkirjallisuudesta. Mitä se taas kertoo ajastamme? Pidän todella paljon Armentroutin teoksista, mutta kuvaus tyyli miehistä on hyvin samanlainen kuin Joel:ssa ihan näin esimerkkinä.

Onko niin, että yhteiskuntamme on jo täysin normeissa niin naisen, kuin miehen seksualisoinnissa? Olemmeko lopulta vain seksiobjekteja muiden silmissä? Miten me oikeastaan katsomme toista ihmistä. Katsommeko tätä vain kauniina kasvona tai kehona vai yritämmekö nähdä millainen hän on sisältä. Tunnistaa eleistä ja ilmeistä mikä on tämän tunnetila? Ei useimmiten ei ole näin vain katsomme vain pinnalle. Jos satumme näkemään jonkin tunnetilan voi olla, että heijastamme vain omia tunteitamme.

"Joku sydämmetön olisi saattanut epäillä että se mikä oli ylimääräistä pohkeessa oli poissa jostain muusta, jne." -Marian ajatus Joelista

Arvostelu: <3<3 (Ihan mielenkiintoinen, mutta ei minusta mitenkään merkittävä.)

Maria Carole: Tulen tyttäriä

2. Kirja kirjamessuilta tälläkertaa pienkustantamo Osuuskummalta. Tässä kirjassa minulle uutta oli naisten välinen rakkaus. En siis aiemmin ole lukenut kirjoja, joissa sitä olisi. Kirja oli mukavaa luettavaa ja jatkoinkin sitä yömyöhälle, kunnes tajusin että pakko lopettaa ja jatkaa aamulla. Eli aika lailla putkeen luin kirjan pienellä tauolla siinä välissä.

Maailmassa, jossa jumalat kävelevät maan päällä ja heidän jälkeläisensä knameirat kykenevät hallitsemaan vettä, tulta, maata, ilmaa tai parantamaan. Naarni on knameira, soturi ja odottaa oman palvelusaikansa loppumista. Ei hänellä tosin ole mitään soturin elämän jälkeen, mutta tavattuaan Emmin hän saa syyn. Emmi on erakkoluonne ja elää yksin kylän reunalla poikansa kanssa. Emmi on aina halunnut pois, mutta moni asia pitää hänet paikoillaan. Liv taas on altameira 3/8 jumalain verta ja siis ei kovin arvokas. Nyt hänet ollaan naittamassa miehelle, jota tämä ei kestä, ja sehän ei tulisieluiselle Liville käy.

Minua suorastaan ärsytti kuinka vähän loppujen lopuksi näistä voimista oli puhetta. Niistä ei suorastaan kerrottu mitään. Oli sinänsä ihan hianoa, kuinka varovaisesti voimista kerrottiin, ja kuinka niistä ei tehty suurta haloota, mutta tuntui kuin ideaa ei olisi haluttu käyttää sen täydellä potentiaalilla, mikä minusta oli sääli! Tuulen taitajista ei kerrottu yhtikäs mitään, veden lapsista vain sen verran, että he saattavat ruostuttaa raudan puhki ja maasta sen verran, että ruusupuska kukki komeasti.

"Emma tuoksui ihmiseltä, mutta huumaavalla tavalla ihmiseltä. Valolta ja halulta."

 - Naarnin ajatus Emmasta

Ymmärrän, että ennen kaikkea tässä ei ole kyse fantasiakirjasta, vaan romanttisesta kirjasta, joka kertoo upeasti eri henkilöiden näkökulmista ja tunteista, jotka ohjaavat heidän motiiveitaan. Sota on taustalla, ja vastustajasta ei oikein kerrota mitään. Toisaalta tuntuu että kaikki tarpeellinen kerrotaan, vaikka välillä oma tiedonhalu antaakin aihetta ärtymykselle, kun sitä tiedonjanoa ei sammuteta.

Kirjan henkilöhahmot ovat hyvin tarkasti luotuja, ja he ovat jokainen omanlaisiaan olematta stereotyyppisiä tai yliampuvia. Naarni on sisäänpäin kääntynyt ja jääräpäinen. Välillä itselle se oli ongelma, kun ei pystynyt samaistumaan tämän käytökseen, mutta silti Naarnin aivoissa oli mielenkiintoista, vaikka ei välillä ymmärtänyt tämän syy-seuraus näkemystä tapahtumista. Pidin jostain syystä erityisenpaljon Vanjasta, joka on hieman naistenmies, mutta kuitenkin loppujen lopuksi hyvin lemepeä ihminen ja kuin lämmin peitto johon takertuu aamuisin. En oikein tiedä miksi hänestä sai sellaisen vaikutelman, mutta kertoo hyvästä kirjasta kun henkilöistä tulee omiakin assosiaatioita.

Maailma on hyvin tasa-arvoinen, mutta sitten taas lapsella ei ole mitään valtaa itsestään ei pojilla ei tytöillä, ja omalla tavallaan he uskovat että mitä heille tapahtuu on heille kohtalon sanelemaa, mikä loppujen lopuksi on totta, mutta he eivät saisi jättää tekemättä asioita sen vuoksi. Onneksi Liv on tarpeeksi omapäinen!

Upea teos, joka alun kankeudesta päästessään vetää mukaansa ja suorastaan nautin kirjasta. Aina kun meinasi edes vähän tulla tylsää tapahtui juonenkäänne, joka tehokkaasti esti edes ajatusen tylsistymisestä. Kirja on tasapainoinen, eikä yliammu mitään, joka tekee siitä aidoimpia kirjoja joita pitikään aikaan olen lukenut, vaikka se onkin fantasiaa!

"Naiset ovat... pehmoisia ja lämpöisiä sopivista kohdista" -Vanja

Arvostelu:<3<3<3<3

Tämä Chisun Etsijät kappale sattuu sopimaan aivan täydellisesti Naarniin ja Emmaan!

En ole tehnyt laulua, enkä omista siitä enkä videosta mitään.

Jenna Kostet: Lautturi

Kirjamessuilla viikko sitten käyty, ja sen satoa käyn arvioimaan. Ostin yhdeksän kirjaa, joten niissä menee pieni hetki lueskella. Pienkustantamoja eniten kävin tukemassa, ja tänä vuonna heillä oli oikein hieno standi, koska he olivat yhdistäneet voimansa! Päädyin ostamaan heiltä Tulen tyttäriä, Lautturin, Steampunk koneita ja korsetteja, sekä Jääsielun. Ensimmäisenä tartuin Lautturiin.

Kuva: Johanna Lumme

Lautturi kertoo kahdesta lukioikäisestä nuoresta. Toinen heistä on Kai, lautturi. Maailma on hänelle tuntematon paikka ja kaikki tuntuu uudelta ja pelottavalta, kuinka selvitä tässä uudessa paikassa. Lukiossa nopeasti oppii ketä saa katsoa silmiin ja kenelle avata suunsa. Silti vaikka Iraa ei saisi katsoa, vetää tämä Kain katseen puoleensa. Ira on suosittu tyttö ja hänellä on suosittu poikaystävä ja hän tietää kuinka pysyä suosittuna. Ei ainakaan kertomalla runoistaan tai sanoistaan jotka hän haluaa kirjoittaa. Kai pistää hänen silmäänäsä, koska Kai:llakin on sanoja, sellaisia sanoja joita hänkin haluaisi sanoa.

Kirjassa on moninaisia aihepiirejä kuten koulukiusaaminen, perheväkivalta, oma kasvaminen ja yhteiskunta. Iran mielessä oli ihan hauska liikkua, kun pikkuhiljaa tulee omaa tuntoa, ja sitä että ei tässä välttämättä olla lauman jäseniä, vaan on omatkin ajatukset ja aina ei tarvitse myötäillä sitä, mitä muut ajattelevat. Kuitenkin kiinnostavampi hahmo oli Kai, joka halusi olla vahva ja kestää tämän maailman, mutta joka jokaisessä käänteessä tuntui olevan tätä vastaan.

Suorastaan nerokkaasti Kostet on pystynyt liikkumaan nii pojan kuin tytönkin päässä ja mikä tärkeintä, jonkin toisenlaisen kuin ihmisen päässä. Kirjoitustyyli on kuin vettä, joka valuu viileänä ja raikkaana kieleltä nieluun. Kaikki on sulavaa ja jotenkin tarina vain keinuttaa sinua kevyesti ja pitää sinut lempeästi otteessaan. Rakastuin Kostetin tyyliin kirjoittaa.

Pidän Kostetin tyylistä kirjoittaa. Sitä on kevyttä lukea, mutta jokaisella sanalla on kaunista paino arvoa, ja kirjailija ei pelkää sanoa ääneen yhteiskuntamme outouksista, joita jäädessään miettimään syntyy ajatus, että mikä järki tässä on ja olemmeko unohtaneet miksi olemme täällä. Esimerkkinä Kai:n todetessa, että ihmisillä on outo tapa antaa niin paljon henkistä arvoa rahalle, joka kuuluu fyysiseen maailmaan, ja siitä kuinka ihmisillä on hierarkia, jossa ihmiset tietävät oman sosiaalisen paikkansa.

Tulipa pitkä ylistysteksti Kostetille! Ja iso kiitos Robustosille, kun kustantaa kauniita kirjoja.

Kirjan lopetus oli lumoava ja saatuani kirjan loppuun jouduin vain laittamaan kirjan alas ja itkin. Itkin elämän epäoikeudenmukaisuutta. Kuinka virta vie ihmisiä toisistaan pois päin. Kuinka eläminen kuluttaa meitä jokaista. Oli siis aika lohduton olo, mutta se että kirja sai aikaan niin voimakkaan ja ihanan tunnereaktion, on minusta onnistunut teos.

"Minä luen nopeasti ja muurahaiset marssivat edessäni ryhdikkäinä. 

Ne ovat sanoja, joilla on jalat ja jotka astuvat." 

-Kain pohdintaa lukemisesta

Arvostelu:<3<3<3<3< (Upeaa kieltä ja ajaituksia herättävä teos olematta liian raskas)

Uusia tuulia!

Eli vihdoin tämä tyttö oppi käyttämään tunnisteita, ja nyt pitäisi olla helpompi blogistani etsiä jotain mukavaa lueattavaa sinulle tai kirjoja joista pidän tai kirjat jotka ovat inhokkejani.

 Arvostelu asteikkoni menee sydämmillä ja neljä ja puoli tähteä ansainneet kirjat kuuluvat viiden tähden kastiin, koska ovat niin lähellä. Puolikkaat olen muuten pyöristänyt alaspäin, mutta yleensä kolme ja puoli sydäntä on minulle ollut täysin lukemisen arvoinen kirja. Toivottavasti blogitekstit sitten selvittävät, miksi olen antanut kyseisen arvosanan kirjalle.

Ja kommentoikaa ^^ Minusta on mukava vastata ja keskustella kirjoista, joten laittakaa vapaasti kommenttia : 3

Pahoittelen pitkiä tekstejä, mutta minulla on vain niin paljon sanottavaa hyvistä kirjoista! Ja vielä loppuun oma runoni.

We build our trust 

in dreams and dust

and in the end

we end up

empty.

Arina Tanemura: Full Moon o Sagashite 1-7

Nimen käännös englanniksi on searching for the full moon. Luen paljon kirjoja, mutta luen myös mangaa. Haluan blogissani arvostella myös mangaa, koska se on sarjakuvaa ja omalla tavallaan myös sana  taidetta. Olen kyseisen sarjan lukenut päälle kymmenen kertaa välillä suomeksi välillä englanniksi. Joka kerta se on ihan yhtä ihana ja surullinen.

Full Moon kertoo 12 vuotiaasta Mitsuki tytöstä, jolla on sarkomaaksi kutsuttu kasvain kurkussa. Jos kasvainta ei leikata Mitsuki kuolee, mutta hän ei halua leikkausta, sillä tämä menettäisi äänensä eikä kykenisi enää laulamaan, joka on hänelle enemmän kuin elämä. Eräänä päivänä hänen seinänsä läpi tulee kuolemanjumala pari Meroko ja Takuto, jotka kertovat, että hänellä on vuosi elinaikaa ja että tänä päivänä tulee joku henkilö, joka estää hänen kuolemansa. Mitsuki karkaa, ja kuolemanjumalien ei-niin-vapaa-ehtoisella avulla lähtee toteuttamaan unelmaansa.

Kuulostaa hyvin yksinkertaiselta tarinalta, mutta Tanemuran vahvuus on tarinankerronnassa sekä tämän kyvyssä tehdä mielenkiintoisia sivuhahmoja, joiden tarinat ovat melkein yhtä tärkeitä kuin päähenkilönkin. Sivuhenkilöiden tarinat omalla tapaansa vaikuttavat myös päähenkilön elämään, kuten Merokon menneisyys ja romanttinen historia ja mustasukkaisuus Takutosta.

Tanemura luo loistavaa draamaa ja onnistuu luomaan kirjojensa loppuun kliimaksin, joka jokaisella kerralla saa kyyneleet silmiin, luki kirjaa sitten kuinka monta kertaa hyvänsä. Tarinankerronnassa ei ole aukkoja, ja asiat selietään pienillä asioilla. Full Moon on myös uudelleen luettavissa, koska jokaisella lukukerralla huomaa jonkin yksityiskohdan, johon ei aiemmin ole kiinnittänyt huomiota.

Mitsuki on hieman pikkuvanha hahmo, ja hän vaikuttaakin enemmän ehkä kuusitoista vuotiaalta ellei jo ihan aikuiselta. Tähänkin löytyy syy tarinan edetessä. Mitsukin nimi tarkoittaa täysikuuta.

Meroko pupunkorvainen kuolemanjumalatar on mustasukkainen ja äkkipikainen, mutta loppujen lopuksi vain hyvin haavoittunut henkilöhahmo. Hänellä on minusta surullinen menneisyys ihmisenä ja ei näköjään kuoleman jälkeenkään sen paremmin mene.

 Takuto on kissankorvainen kuolemanjumala, joka on vakava, mutta kuitenkin välittävä henkilöhahmo. Pidän hänestä aivan kamalasti. En löydä sanoja kuvaamaan häntä.

Mainitsen vielä kolmannen kuolemanjumalan Izumin, joka on koirankorvainen. Hän on minusta mielenkiintoinen. Hän on ilkeä, mutta kuitenkin lempeä. Hän tekee pahaa, mutta pyrkii aiheuttamaan hyvää. Hän on hyvin kaaottinen hahmo.

Vielä näin loppuun, että Tanemura on ainoa shoujo mangan piirtäjä, jonka tyylissä isot silmät eivät ole niin häiritsevät, kuin muilla piirtäjillä. Tyyli on hyvin yksityiskohtainen ja kaunis ja lisättynä vielä upea tarinankerronta, niin parempaa saa hakea.

"I'm not afraid to die. But,  I'm so afraid to live. So afraid..." -Mitsuki 

Arvostelu: <3<3<3<3<

Victoria Aveyard: Red Queen

Taas uusi nuorille aikuisille suunnattu trilogia, eihän se ole ollut muodissa kuin viimeiset viisi vuotta... Periaatteessa dystopinen, toisaalta fantasiaa ja toisaalta valtapeliä. Erilaisten osasten sekoitus, joka toimii ja ei toimi. Kirja nappasi mukaansa, mutta jälkimaku ei ollut mitenkään hämmästynyt, tai että haluaisin lukea kirjan uudestaan ja jatko-osankin hankkiminen on epävarmalla pohjalla. Oli kuitenkin asioita joista pidin ja joidenka vuoksi kirja on lukemisen arvoinen.

Kansikuva on aivan tajuttoman ihana! Ja nimi on upea olisi ollut ihana jos sisältö olisi yhtä mahtava.

Yhteiskunta jossa ihmiset on jaettu punaisiin ja hopeisiin heidän verensä sävyn mukaan. Tosin hopeat voimineen ovat ihan toisesta maailmasta ja hallitsevat melkeinpä orjina olevia punaisia. Mare Barrow on punaverinen ja ei oikein muussa hyvä kuin näpistelyssä.. Häntä odottaa sotaan ja aikaiseen kuolemaan lähtö, mutta kohtalolla on omat tarkoituksensa.

No positiivista sinänsä kirjassa oli se ettei kirja sisältänyt kolmiodraamaa vaan oikein neliödraaman. Päähenkilöämme jahtaa niin lapsuudenystävä, kuin toinen toistaan komeammat prinssi veljekset. Ehkä vähän liioittelua?

Kirjan juonen käänteet olivat ennalta arvattavia, ja niiden ennakointi oli tehty hyvin voimakkaasti, mikä osaltaan johti siihen ettei minua oikein tuntunut yllättävän mikään. Maven oli minusta ihana, ja oli hieman ärsyttävää, kuinka luonteet vaihtuvat. Cal taas hänkin tuntui hieaman oudolta, kun taas on toisenlainen ja sitten toisenlainen, joten on vaikea kuvailla näitä prinssejä. Päähenkilömmekin on omalla tapaansa niin täydellinen ja niin epätäydellinen. Kirjaan on vain ehkä yritetty saada liian monta elementtiä, kun on prinssiä ja kapinaa ja poikkeuksen poikkeusta ainiin sanomattakaan kilpailusta kuka saa olla prinssin vaimo oh lalaa.

Kuitenkin oli mielenkiintoista mitä kykyjä silvereillä oli ja kuinka niihin kuitenkin päti se, että ei voinut tehdä mitään olematonta, esimerkiksi vettä ei voi liikutella jos sitä ei ole tai valoa ei voi muokata jos on pimeää. Kirjailija kuitenkin kompastuu omaan erinomaisuuteensa kyvyissä, sillä on poikkeuksia, jotka rikkovat hänen oi niin tarkasti määriteltyjä kykyjä ja niiden rajoituksia. Esimerkkinä itsensä kopioija, joka kykeni luomaan itsestään monta kopiota, ja silti kykeni pitämään kaikki kopionsa fyysisinä ja ne eivät olleet vain kangastuksia. Eli kyvyt olivat kivoja, mutta saisivat olla omien määritelmänsä mukaisia.

Luettava kirja jopa viihdyttävä, mutta ihan kuin olisin lukenut kirjan jo aiemmin? Niin samanlaisia piirteitä kuin muissa kirjoissa. Pidin kuitenkin valtapelistä ja pohdinnasta onnellisuudesta.

quote myöhemmin <3

Arvostelu:<3<3

Andrzej Sapkowski: The Last Wish

Introducing the witcher on periaatteessa kokoelma lyhyitä tarinoita, joissa kuitenkin on taustalla yhtenäinen juoni, jonka vuoksi lyhyt tarinat ovat tärkeitä ja antavat niin kuin osittainen otsikko viittaa johdatuksen siihen mikä tai kuka witcher on. Luin teoksen siis englanniksi, joten pahoittelen huonoja suomennoksia, tai jos ne eivät vastaa oikeaa suomennosta.

Gerald of Rivian on noituri. Lapsesta kasvatettu monsteri monsterien palkka tappajaksi. Strigan haavoittamana hän menee tuttu papittarensa luokse toipumaan. Siellä hän palaa muistelemaan mennyttä ja mikä on johtanut tähän tilanteeseen ja siihen mitä hän nyt on. Tarinat polveilevat hänen ystävistään hänen noh seikkailuihinsa monessakin mielessä.

Pidin pienestä romanttisesta vivahteesta, jonka jotkin tarinan kohdat ja henkilöt kohtasivat. Se oli minusta jopa sykähdyttävämpää kuin suurin osa nykyajan YA kirjallisuuden romansseista. Joskus kirjailija onnistuu luomaan jotain aitoa, yrittämättä vaikuttaa lukijaansa. Kaunista oli myös se ettei kaikki ole pysyvää. Kirjassa hahmojen ollessa aikuisia myös huumorin teema on aikuisempi ja oli vaihteeksi mukava lukea hieman aikuisempaa materiaalia, jota ei ole kuorrutettu vaaleanpunaisella vaahtokarkilla ja unelmilla.

Pidin erityisesti kirjailijan versiosta lumikista. Se ei ole kaunis se ei ole satu. Sanoisin että se on tragedia, mutta elämä ei aina ole kiltti niille, jotka sen ansaitsisivatkin ja totuudella on aina kaksi puolta.

Mielenkiintoista on, kuinka kaikki ei ole niin mustaa ja valkeaa. Kaikki ei ole kokonaan hyvää eikä pahaa, ja Gerald on siinä välimaastossa. Jokainen tekee virheitä arvioidessaan näitä, mutta witcherin tulisi pysyä mustan ja valkean ulkopuolella. Jostain syystä kuitenkin Gerald hakee ihmisyyttä. Tai pyrkii löytämään sen itsestään. Mikä siis ei välttämättä ole hyvä asia, mutta sitä on mielenkiintoista lukea, mikä ajaa tätä meidän noituriamme eteen päin.

Kirjahan on puolalaisen kirjailijan teos, joka on höystetty voimakkaalla mustalla huumorilla, jota värittää kaunis keskiaikaismainen tunnelma, kun on vielä prinsessoja, linnoja ja kirouksia maailma, josta kaikki legendamme ja satumme ovat syntyneet. Tämä voisi hyvinkin olla se maailma. mistä meidän kaikki tarumme ovat lähtöisin.

"You claim a lesser evil doesn't exist.You're standing on a flagstone running with blood, alone and so very lonely because you can't choose, but you had to." -Renfri to Witcher

Arvostelu: <3<3<3<3

En omista mitään videosta enkä ole tehnyt sitä! Musiikin on tehnyt Miracle of sound Witcher 3 pelistä inspiroituneena ja kappale sopii kirjaan täydellisesti.