Kiera Cass: The One

The Selection- sarjan kolmas ja Americasta kertovan juonen viimeinen osa. The Selectionhan jatkuu neljännessä ja tulevassa viidennessä  osassa, mutta kertoen American tyttärestä. En voi paljastaa enempää, sillä muuten teillä ei olisi mitään jännitystä lukea kirjaa.

Valinnassa jossa prinssi valitsee itselleen 35 tytöstä prinsessan, tulevan kunigattarensa on kisassa jäljellä enää neljä tyttöä, eliitti. America on päättänyt tosissaan taistella prinssi Maxonista, ja katsoa eteen päin. Jättää menneet menneeksi ja hyväksyä se, että tulevaisuus, jota hän Aspenin kanssa oli unelmoinut ei välttämättä ole se mitä hän haluaa, tai mikä on häntä varten. Nyt Amercan täytyy voittaa ihmiset puolelleen ja tietysti prinssi Maxonin tunteet. Mutta kuinka käykään, kun ei ole rehellinen tunteistaan ja kapinalliset käyvät yhä levottomammiksi?

Lumoava päätösosa, joka on tälle sadulle oiva lopetus. Kyllä tämä on satu. Omalla tapaansa kun hahmoja tulee joka tuutisa on vaikea pysyä kärryillä, että kuka on tullut missäkin kirjassa ja mikä olikaan heidän suhteensa.

Loppuratkaisussa oli kuitenkin pieniä ongelmia minun kannaltani, sillä tuntui kuin kirjailijan olisi ollut väkisin pakko laittaa tiukka loppuhuipennus ja sitten helpottaa omaa kirjoittamistaan vain hankkiutumalla eroon muutamasta hahmosta. Tuntui vain niin typerältä että kaikki meni helposti vaikka kaikki näytti mahdottomalta.

Pidin Merin yrityksistä hurmata prinssi, ja kuinka tämä ei tajunnut, että prinssi jo välittää tästä suuresti ja sen vuoksi nauraa. Merin hahmo oli hauska, mutta en pitänyt hänen uppiniskaisuudestaan ja koko kirja sarjan ajan hänen päättämättömyytensä on ottanut kunnolla pattiin.

Maxon oli minusta edelleen ihana, mutta tuntui niin pahalta, sillä hän edelleen piti toista tyttöä Krisiä kuin varalla vähän kuin Mer Aspenia. Silti se tuntui tarpeettoman julmalta ja vaikka prinssi on herrasmies tuntui, kuin hän ei kuitenkaan olisi vielä valmis kuninkaaksi.

Oli mukava lukea päätös osa, mutta se ei loppujen lopuksi ollut mitenkään ihmeellinen ja siinä ei ollut oikein mitään jännitettävää. Hetkittäin oli tippalinssissä, mutta ei niin tunteita herättävä, että kyyneleet olisivat valuneet. Edelleen Cass osaa sanoillaan kertoa tarinaa, joka on kuin höyhenen kevyttä ja miellyttävästi soljuvaa. Kannattaa lukea ihan vain heleän kirjoitus tyylin vuoksi!

"America, my love, you are sunlight falling through trees. You are laughter that breaks through sadness. You are the breeze on a too-warm day. You are clarity in the midst of confusion.

You are not the world, but you are everything that makes the world good. Without you, my life would still exist, but that's all it would manage to do." 

-letter to America from Maxon

Arvostelu:<3<3<3

Jennifer L. Armentrout: Every Last Breath

Täydellinen lopetus upealle Dark elements- sarjalle! Kaikki ratkeaa ja menee yhteen. Tosin loppuselitys oli ehkä hieman huono valinta minusta. Tarina jatkuu suoraan siitä mihin viimeksi jäätiin.

Lilin on vapaana ja asiaa ei auta yhtään, että se on Samin ruumiissa. Nyt Laylan pitäisi keksiä keino pysäyttää Lilin, ettei maailman loppu koputa ovelle. Laylan on myös tehtävä valinta pysyäkkö siinä tutussa ja turvallisessa, vai astua uuteen ja pelottavaan.

Tuntuu että Layla on kasvanut siitä alun varovaisesta tytöstä. Ehkä vähän häiritsi kuinka monta kertaa hän mietti, että pitää laittaa ison tytön pikkuhousut jalkaan, mutta hän oikeasti teki sen myös joka kerta. On myös upeaa, miten Laylan kasvaessa hänen muotonsakkin muuttuu tai no siis silloin kun hän muuttuu demoni muotoonsa.

Kirjailija on upeasti käsitellyt hahmojen tunnetiloja ja sitä tapahtumiin reagointi on aitoa. Oli myös ihanaa että tuotiin lisää taustaa ja aspekteja taivaaseen ja helvettiin. Tarina jaksoi kantaa koko matkan ja melkeinpä putkeen luin kirjan.

Outoa kuitenkin lopulta minusa oli, että demonista tehtiin oman tahdon omaava olento, joka pystyy sääliin. Olihan se ihana että Rothilla oli pehmoinenkin puoli, mutta jotenkin hän ei ollut niin mahtava, kuin ensimmäisessä osassa, jossa hän on täysi demoni. Demonit eivät voi rakastaa samalla tavalla, vaan se on enemmän himoa ja omistamista, ja minusta siksi tämän kirjan romanssi oli omaan makuuni lopulta liian hempeä. Sitä ei edes korjannut Rothin halu lähteä kauas pois.

SPOILERS AHOI!

Oli upeaa että kirjailija laittoi Laylan tekemään valintansa jo alkupäästä kirjaa, ja sitä ei tarvinnut odottaa pitkään ja oli upeaa tietää että on itse ollut osana äänestystä, jossa valittiin kumman kanssa Layla päätyy lopulta yhteen. Tuloksesksi oli tullut Astaroth <3

Loppuratkaisun olisi voinut toteuttaa toisinkin. Minusta järkevin valinta olisi ollut, että kun Lilinia iski rauta miekalla niin kyllä Laylaakin sattui, mutta hän ei saanut oireita, mitä demonille olisi pitänyt tulla raudasta. Niin Lilin olisi tapettu sillä, mutta Layla ei olisi saanut muuta kuin periaatteellisen iskun miekasta ja näin ollen selvinnyt siitä hengissä.

Arvostelu: <3<3<3<3

Jennifer. L. Armentrout: Stone Cold Touch

Toinen osa The Dark Elements trilogiaan. Vähän hitaammine meni kuin edeltäjänsä johtuen minulla varmaan siitä, että en pitänyt Zaynestä, jonka kanssa kohtauksia on enemmän. Roth 4ever!

Layla on edelleen shokissa. Roth on palamassa helvetin liekeissä ja todennäköisyydet hänen paluuseensa on nolla. Kuitenkin tämän palatessa kaikki menee ojasta allikkoon. Lilin on syntynyt ja heidän pitäisi löytää ja tunnistaa tämä ennen kuin kaupungin valtaa wraithi armeija. Puhumattakaan siitä, jos näin tapahtuu tulevat Helionit antamaan viimeisen tuomion niin ihmisille, demoneille kuin wardeneille.

Kirjassa aika paljolti keskitytään Laylan ja Zaynen suhteeseen, mikä minusta on tylsää, sillä Zayne on liian hyvä, liian kiltti. Suunnilleen sillä tasolla, että Layla pitäisi laittaa häkkiin koristeeksi, eikä antaa tehdä mitään, joka voisi jollain tasolla vahingoittaa tätä. Kun taas Roth on siitä ihana, että hänen mielestään tulee elää nähdä ja kokea. Kuka siis visi vastustaa demoni prinssiä?

Toisaalta kirjassa tulee myös enemmän ilmi Rothista. Aina kaikki ei ole miltä näyttää, vaan välillä on pakko toimia muutoin kuin itse haluaisi. Pidin tästä hahmokehityksen aspektista. Myös Layla tuntuu vetävänsä päänsä pois puskasta ja näyttävänsä, että hänkin ehkä voi olla kirjan sankarihahmo, joka ei ole aina pelastettavana, mutta näin on monessa Armentroutin kirjassa, että päähenkillöhahmo on vahva.

Sulavaa tekstiä, jota on helppo lukea ja ymmärtää englanniksi. Armentrout on myös loistavasti onnistunut liittämään helvetin ja taivaan, ja niihin liittyvän mytologian. Kardinaali synnit, jotka vaativat Lilinin syntymän ovat mielenkiintoisesti tulkittu.

Lopetus kirjalle on inhottava clifhanger, joten suosiolla luin kirjan vasta nyt, kun kolmas ja viimeinen osa on tullut. Mielenkiintoista oli, että kirjailija toisen kirjansa jälkeen laittoi nettiin äänestyksen, että kumman kanssa lukijat haluavat, että Layla päätyy yhteen, ja kirjailija kirjoitti vasta äänestystuloksen perusteella viimeisen osan!!! Soooo cooool! Tietysti itse äänestin Rothia, mutta katsotaan nyt miten käy. :)

Quote myöhemmin <3

Arvostelu: <3<3<3<

Sally Green: Puoliksi paha

Näin alkuun on pakko sanoa, että aina ei kannata uskoa arvosteluja ja sitä mitä muut sanovat. Tätä kirjaa on sanottu Harry Potter uusinaksi ja liian raa'aksi ja vaikka miksi muuksi, mutta minulle tämä kirja oli nautinto. On sanottu että päähenkilömme menee ojasta allikkoon ja vielä allikon allikkoon ja ettei mitään toivoa ole. Minusta oli ja vaikka menee huonosti hän silti pystyi olemaan vahva.

Nathan on puoliksi musta ja puoliksi valkoinen noita. Puoliksi hyvä ja puoliksi paha. Hänen äitinsä oli parantaja ja hänen isänsä on surmaaja. Hän on kasvanut valkoisten noitien keskuudessa, jotka eivät tähän luota. Mustien luoksi ei ole uskaltanut lähteä. Ennustuksen vuoksi häntä haluavat kaikki ja ainoa jonka Nathan haluaa pysyy kaukana ennustuksen vuoksi.

Kirja on selviytymisestä, ja omalla tavallaan itsensä ymmärtämisestä ja löytämisestä. Nathan on voimakas hahmona. Vaikka hän ei halua hyväksyä itseään kasvatuksensa vuoksi on upeaa seurata, kuinka hän oppii ymmärtämään ja hyväksymään. Tuntuu myös kuin hän näkisi paremmin hyvän ja pahan. Niiden eron. Välillä kuitenkaan niitä rajoja kunnioittamatta.

Vaikka kirjassa oli hyvin paljon kidutusta ja vankina olemista, niin oli hienoa lukea päähenkilöstä, jolla on aivot! Arvostan kirjaa suuresti, jos se kykenee aiheuttamaan minussa voimakkaan tunne reaktion. Tässä kirjassa se oli suoranainen oksetus, koska kidutus välillä oli kuvattu hyvin brutaalista ja kidutus menetelmät olivat suorastaan sairaita. Mutta sitä oli jostain syystä aivan upea lukea!

Olen lukenut ensimmäiset neljä Harry Potteria, ja minusta nämä kirjat poikkeavat paljonkin. Niin kirjoitustyyliltään kuin sisällöltään. Tässä on kyllä salainen noita/velho yhteisö, mutta taikaan ei välttämättä tarvita sauvaa, ja eri noidilla on vaihtelevat kyvyt vaihtelevin voimakkuuksin. Mielenkiintoista oli, se että naisia arvostettiin enemmän tässä yhteisössä, sillä heillä oli usein voimakkaampi kyky.

Kirjassa oli minusta kantaa ottavinta se, että me näemmä asiat niinkuin itse haluamme. Valkoiset noidat näkivät olevansa hyviä, ja parempia kuin mustat noidat. Valkoiset noidat ovat kilttejä. My ass. Valkoiset noidat voivat minusta olla ihan yhtä pahoja ellei pahempia, kuin mustat noidat. Tuntuu myös että valkoiset noidat ovat osittain vain kateellisia mustille noidille.

Kirja antoi minulle paljon pohdittavaa ja mielenkiintoa. Kirjan loputtua lähdin epätoivoisesti krijastosta etsimään seuraavaa osaa ja niin ei ole käynyt pitkäänaikaan. itse pidin kirjan tahdista poikkeavasta jaksoituksesta ja maailman luonnista. Ei saa uskoa kaikkea mitä muut sanovat!!

"Juju on siinä, ettei piittaa." - Nathan

Arvostelu: <3<3<3<

En omista mitään videosta, enkä ole tehnyt siitä mitään. 

Tämä kappale sopii omalla synkkyydellään, mutta omalla toiveellan olla pakenematta tähän kirjaan.

Sarah Wines: Of Metal and Wishes

En vain kyllästy näihin kirjoihin, joissa kerrotaan vanha satu tai tarina uudella tavalla. Aina on löytynyt se upea pieni twisted thing, jota olen rakastanut. Tälläkertaa on The Phantom of The Opera:sta tehty uudelleen kerronta. Eikä tämäkään tuottanut pettymystä.

Wen työskentelee teurastamolla lääkäri isänsä apulaisena, Teurastamolla kuoli nuori poika vuosia sitten, mutta on sanottu, että poika jäi kummittelemaan. Tuota mystistä haamua suorastaan palvotaan ja uskotaan sen toteuttavan toiveita. Wen ei usko moiseen humpuukkiin, mutta hän toivoo kostoa, ja saakin sen veren kera.

Kirjassa on todella paljon seksististä käytöstä ja Itanya ihmisten keskuudessa naiselle kaikki kaikessa on hänen siveytensä säilyminen, muutoin hän ei kelpaa vaimoksi tai oikeastaan yhtään miksikään. Toisaalta taas miehet ovat pervoja, jotka eivät välttele lähentelyä ja ehkä pahinta kirjassa oli Wenin pomo, jolla selkeästi oli aikeita suoraan sanottuna raiskata tämä. Onneksi on ghost <3

Hahmot ovat mitä mielenkiintoisimpia. Päähenkilömme loppujen lopuksi omistaa aivot, vaikkakin hän minusta sieti liikaa lähentelyä, mutta toisaalta hänellä ei ollut siihen muuta vaihtoehtoa kuin kestää.

Ghost oli minusta omalla tavallaan surullisen kaunis henkilö, jolla oli enemmän syvyyttä kuin ehkä aluksi haluaa ymmärtää, ja no olihan hän kyllä pelottavakin hahmo, mutta omalla kömpelöllä tavallaan niin hellä, että ihan sattuu. Melik taas oli erilainen, voimakas ja omalla tapaansa dominoiva. Silti en ihan hänelle syttynyt. Ghosti oli enemmän makuuni.

"I wanted to build a world where you and I could play and live 

and where no one else would harm us, ever." -Bo the Ghost

Tunnelma on omalla tavallaan steampunk henkinen. Tämä johtuneen eniten Ghostista. kirjailija on upeasti kuvaillut ghostin rakentamia koneita ja selittänyt niiden mekaniikat. Ne ovat suorastaan nerokkaita vaikkakin tappavia. Kerronta oli sulavaa ja kirja piti otteessaan ja päästi pois vasta viimeisellä sivulla.

Pidin kirjasta sen suorasukkaisuuden vuoksi, sensuroimattomuudesta ja moniulotteisuudesta. Seuraavaa kirjaa odotellen!

"We cannot own each other, Bo. We can only offer what is ours to give." -Wen

Arvostelu: <3<3<3<

Kerstin Gier: Smaragdin vihreä

Huikea päätösosa, jota itse olin pantannut ihan liian kauan siihen nähden kuinka nautinnollinen lukukokemuksen jälleen Rakkaus ei katso aikaa -trilogia on jo aiemmin tuottanut. Tämä oli kyllä upea loppuhuipennus.

Toisen kirjan lopetuksen jälkeen Gwendolyn (ihana nimi!) on jäänyt sydän murskattuna miettimään miten tästä eteenpäin. Kirja jatkuukin suoraan edellisestä kirjasta. Gwendolynin olisi selvittävä manuetista ja selvitettävä hänen isoisänsä jättämä arvoitus, hänen jo kuolleen isoisänsä avulla.

Nerokas juonikudelma kutoutuu yhteen ja on aivan lumoavaa lukea, kuinka palaset loksahtavat paikoilleen ja ajanrattaat lähtevät jälleen liikkumaan. Aikamatkustus kirjassa on luontevaa, ja loppujen lopuksi ymmärrettävä paradokseja voisi syntyä, mutta sen takia heidän pitääkin olla niin varovaisia.

Ihanaa lukea 16 vuotiaan romantiikan nälästä ja siitä, kuinka assian aina eivät mene hyvin ja on pittava ymmärtämään tarinan toinenkin puoli. Gwendolynin ja Gideonin lähtiessäratkomaan viimeisiä osasia on Gwendolynin pakko oppia luottamaan tähän, vaikkei saisi luottaa kehenkään. Gideonin ja Gwendolynin välilllä on luottavissa niin suoraan, kuin rivien välistä, että tuota kipinää ei tule tukahduttaa, vaan sen pitää antaa roimahtaa ilmiliekkeihin.

Paljoa en voi sanoa tästä viimeisestä kirjasta spoileroimatta, joten siksi jätän tämän blogiteksin näin lyhyeksi. Mutta täsää kirjassa sanat Minä rakastan sinua oli yksi voimakkaimmista sanoista joita olen lukenut. Niillä oli merkitystä enemmän kuin voi ymmärtää. Mielenkiintoinen loppuratkaisu!

Kirja sarjasta on pakko sanoa sen verran, etta se on rytmitetty loistavasti. Ehkä hieman oli vaikea pysyä kärryillä, sillä nämä kolme kirjaa kertovat kolmenviikon tapahtumista. SEn unohtaa usein tätä lukiessa, mutta osittain se johtuu aikamatkustuksesta, ja sen päivää pidentävästä vaikutuksesta.

"Minä rakastan sinua, Gwenny, ethän jätä minua." -Gideon

Arvostelu: <3<3<3<3<

En ole tehnyt videota, enkä omista siitä mitään.

Kappale jotenkin sopii tähän kirjaan ja sen lopetukseen. Samaan aikaan koskettava, mutta kuitenkin kertoo kaiken mitä sen täytyy.

Jandy Nelson: The Sky is Everywhere

I'll give you the sun kirjan jälkeen oli pakko saada lisää Nelsonin tuotantoa! Tämä kirja ei ehkä riittänyt ihan I'll give you the sun:n tasolle, mutta siltikin hyvä teos.

The sky is everywhere kertoo Lenniestä, joka on menettänyt siskonsa. Ennen hän oli vain sisko se ei niin huomaamaton, mutta hän oppii, että ehkä hänelläkin on omia unelmia ja toiveita. Nyt hänen pitäisi oppia löytämään oma paikkansa ilman siskoaan ja tämän olemassa oloa. Ylipääseminen on vaikeaa ja tilannetta vaikeuttaa se, että on kaksi poikaa. Toinen heistä auttaa muistamaan toinen unohtamaan, mutta kumpaa hän haluaa ja kumpaa hänen pitäisi haluta.

Oli mielenkiintoista seurata seksuaalista heräämistä, ja sitä että oppii tuntemaan itsensä paremmin. Omalla tapaansa piti myös oppia, että surussa ei olla yksin, vaikka siltä tuntuisikin. Myös äidin uupuminen tilnteesta ja hänen poissaolonsa vaikuttaa päähenkilöön ja tämän psyykkeeseen, ja heidän "seikkailija" äitinsä oli suunniteltu hyvin.

Sinänsä kolmiodraama on vanha juttu, ja minusta sitä ei välttämättä olisi tarvinnut. Pidin todella paljon Joesta, koska hän oli avoin, sydämmellinenja juuri sitä mitä tarvitsi. Toinen taas oli minusta melkein jopa hhyväksikäyttöä, ja minusta hänen vanhempana tosin myös murheenmurtamana olisi pitänyt pystyä asettamaan itselleen jonkin moisia rajoja.

Tämä varhaisempi teos on hyvä, mutta selkeästi Nelsonin sanallinen kyky ilmaista asioita on kehittynyt toisessa kirjassa. Tässäkin on upeita kielellistä ilmaisua, mutta ne eivät ole yhtä vaikuttavia,eivätkä liikuta pelkillä sanoilla, kuten I'll give you the sun:ssa, joka saa jo pelkillä laseilla kyyneleet silmiin. Kuitenkin vertaamatta The Sky is everywhere:ä niin se on omassa luokassaan kaunis teos ja käsittelee harvinaisemmalla tavalla oman seksuallisuuden kasvua.

Pidin myös erityisesti tavasta kertoa Baileyn ja Lennien eli sisarusten suhteesta Lennien kirjoitusten avulla. Koskettava teos niin monellatasolla, että on edes vaikea paneutua kirjan joka aspektiin.

"If anyone asks where we are, just tell them to look up." -Lennie

Arvostelu: <3<3<3