Sarah Wines: Of Metal and Wishes

En vain kyllästy näihin kirjoihin, joissa kerrotaan vanha satu tai tarina uudella tavalla. Aina on löytynyt se upea pieni twisted thing, jota olen rakastanut. Tälläkertaa on The Phantom of The Opera:sta tehty uudelleen kerronta. Eikä tämäkään tuottanut pettymystä.

Wen työskentelee teurastamolla lääkäri isänsä apulaisena, Teurastamolla kuoli nuori poika vuosia sitten, mutta on sanottu, että poika jäi kummittelemaan. Tuota mystistä haamua suorastaan palvotaan ja uskotaan sen toteuttavan toiveita. Wen ei usko moiseen humpuukkiin, mutta hän toivoo kostoa, ja saakin sen veren kera.

Kirjassa on todella paljon seksististä käytöstä ja Itanya ihmisten keskuudessa naiselle kaikki kaikessa on hänen siveytensä säilyminen, muutoin hän ei kelpaa vaimoksi tai oikeastaan yhtään miksikään. Toisaalta taas miehet ovat pervoja, jotka eivät välttele lähentelyä ja ehkä pahinta kirjassa oli Wenin pomo, jolla selkeästi oli aikeita suoraan sanottuna raiskata tämä. Onneksi on ghost <3

Hahmot ovat mitä mielenkiintoisimpia. Päähenkilömme loppujen lopuksi omistaa aivot, vaikkakin hän minusta sieti liikaa lähentelyä, mutta toisaalta hänellä ei ollut siihen muuta vaihtoehtoa kuin kestää.

Ghost oli minusta omalla tavallaan surullisen kaunis henkilö, jolla oli enemmän syvyyttä kuin ehkä aluksi haluaa ymmärtää, ja no olihan hän kyllä pelottavakin hahmo, mutta omalla kömpelöllä tavallaan niin hellä, että ihan sattuu. Melik taas oli erilainen, voimakas ja omalla tapaansa dominoiva. Silti en ihan hänelle syttynyt. Ghosti oli enemmän makuuni.

"I wanted to build a world where you and I could play and live 

and where no one else would harm us, ever." -Bo the Ghost

Tunnelma on omalla tavallaan steampunk henkinen. Tämä johtuneen eniten Ghostista. kirjailija on upeasti kuvaillut ghostin rakentamia koneita ja selittänyt niiden mekaniikat. Ne ovat suorastaan nerokkaita vaikkakin tappavia. Kerronta oli sulavaa ja kirja piti otteessaan ja päästi pois vasta viimeisellä sivulla.

Pidin kirjasta sen suorasukkaisuuden vuoksi, sensuroimattomuudesta ja moniulotteisuudesta. Seuraavaa kirjaa odotellen!

"We cannot own each other, Bo. We can only offer what is ours to give." -Wen

Arvostelu: <3<3<3<

Kerstin Gier: Smaragdin vihreä

Huikea päätösosa, jota itse olin pantannut ihan liian kauan siihen nähden kuinka nautinnollinen lukukokemuksen jälleen Rakkaus ei katso aikaa -trilogia on jo aiemmin tuottanut. Tämä oli kyllä upea loppuhuipennus.

Toisen kirjan lopetuksen jälkeen Gwendolyn (ihana nimi!) on jäänyt sydän murskattuna miettimään miten tästä eteenpäin. Kirja jatkuukin suoraan edellisestä kirjasta. Gwendolynin olisi selvittävä manuetista ja selvitettävä hänen isoisänsä jättämä arvoitus, hänen jo kuolleen isoisänsä avulla.

Nerokas juonikudelma kutoutuu yhteen ja on aivan lumoavaa lukea, kuinka palaset loksahtavat paikoilleen ja ajanrattaat lähtevät jälleen liikkumaan. Aikamatkustus kirjassa on luontevaa, ja loppujen lopuksi ymmärrettävä paradokseja voisi syntyä, mutta sen takia heidän pitääkin olla niin varovaisia.

Ihanaa lukea 16 vuotiaan romantiikan nälästä ja siitä, kuinka assian aina eivät mene hyvin ja on pittava ymmärtämään tarinan toinenkin puoli. Gwendolynin ja Gideonin lähtiessäratkomaan viimeisiä osasia on Gwendolynin pakko oppia luottamaan tähän, vaikkei saisi luottaa kehenkään. Gideonin ja Gwendolynin välilllä on luottavissa niin suoraan, kuin rivien välistä, että tuota kipinää ei tule tukahduttaa, vaan sen pitää antaa roimahtaa ilmiliekkeihin.

Paljoa en voi sanoa tästä viimeisestä kirjasta spoileroimatta, joten siksi jätän tämän blogiteksin näin lyhyeksi. Mutta täsää kirjassa sanat Minä rakastan sinua oli yksi voimakkaimmista sanoista joita olen lukenut. Niillä oli merkitystä enemmän kuin voi ymmärtää. Mielenkiintoinen loppuratkaisu!

Kirja sarjasta on pakko sanoa sen verran, etta se on rytmitetty loistavasti. Ehkä hieman oli vaikea pysyä kärryillä, sillä nämä kolme kirjaa kertovat kolmenviikon tapahtumista. SEn unohtaa usein tätä lukiessa, mutta osittain se johtuu aikamatkustuksesta, ja sen päivää pidentävästä vaikutuksesta.

"Minä rakastan sinua, Gwenny, ethän jätä minua." -Gideon

Arvostelu: <3<3<3<3<

En ole tehnyt videota, enkä omista siitä mitään.

Kappale jotenkin sopii tähän kirjaan ja sen lopetukseen. Samaan aikaan koskettava, mutta kuitenkin kertoo kaiken mitä sen täytyy.

Jandy Nelson: The Sky is Everywhere

I'll give you the sun kirjan jälkeen oli pakko saada lisää Nelsonin tuotantoa! Tämä kirja ei ehkä riittänyt ihan I'll give you the sun:n tasolle, mutta siltikin hyvä teos.

The sky is everywhere kertoo Lenniestä, joka on menettänyt siskonsa. Ennen hän oli vain sisko se ei niin huomaamaton, mutta hän oppii, että ehkä hänelläkin on omia unelmia ja toiveita. Nyt hänen pitäisi oppia löytämään oma paikkansa ilman siskoaan ja tämän olemassa oloa. Ylipääseminen on vaikeaa ja tilannetta vaikeuttaa se, että on kaksi poikaa. Toinen heistä auttaa muistamaan toinen unohtamaan, mutta kumpaa hän haluaa ja kumpaa hänen pitäisi haluta.

Oli mielenkiintoista seurata seksuaalista heräämistä, ja sitä että oppii tuntemaan itsensä paremmin. Omalla tapaansa piti myös oppia, että surussa ei olla yksin, vaikka siltä tuntuisikin. Myös äidin uupuminen tilnteesta ja hänen poissaolonsa vaikuttaa päähenkilöön ja tämän psyykkeeseen, ja heidän "seikkailija" äitinsä oli suunniteltu hyvin.

Sinänsä kolmiodraama on vanha juttu, ja minusta sitä ei välttämättä olisi tarvinnut. Pidin todella paljon Joesta, koska hän oli avoin, sydämmellinenja juuri sitä mitä tarvitsi. Toinen taas oli minusta melkein jopa hhyväksikäyttöä, ja minusta hänen vanhempana tosin myös murheenmurtamana olisi pitänyt pystyä asettamaan itselleen jonkin moisia rajoja.

Tämä varhaisempi teos on hyvä, mutta selkeästi Nelsonin sanallinen kyky ilmaista asioita on kehittynyt toisessa kirjassa. Tässäkin on upeita kielellistä ilmaisua, mutta ne eivät ole yhtä vaikuttavia,eivätkä liikuta pelkillä sanoilla, kuten I'll give you the sun:ssa, joka saa jo pelkillä laseilla kyyneleet silmiin. Kuitenkin vertaamatta The Sky is everywhere:ä niin se on omassa luokassaan kaunis teos ja käsittelee harvinaisemmalla tavalla oman seksuallisuuden kasvua.

Pidin myös erityisesti tavasta kertoa Baileyn ja Lennien eli sisarusten suhteesta Lennien kirjoitusten avulla. Koskettava teos niin monellatasolla, että on edes vaikea paneutua kirjan joka aspektiin.

"If anyone asks where we are, just tell them to look up." -Lennie

Arvostelu: <3<3<3

Annukka Salama: Harakanloukku

Taas upea teos Salamalta, joka ottaa mukaansa, eikä päästä ennenkuin viimeinenkin sivu on kaluttu puhtaaksi.

Vikke lauman villivarsa on taas hankaluuksissa ja tällä kertaa hänet on siepattu. Unna, Rufus, Nemo, Ronni, Eden ja Joone lähtevät epätoivoiselle pelastusmatkalle saada kaverinsa ehjänä takaisin. Asiaa ei auta tulisen lohikäärmeen ja kameleontin nahistelu Unnasta ja Joonen häviäminen heti metsästäjäkaupunkiin päästyä.

Unnasta en oikein tässä kirjassa välittänyt, vaan keskityin Jooneen. Unna sahasi miesten välillä, ja minusta se vain tuntui väärältä. Joone taas ihastui täysin ja oli lumoavaa lukea sinänsä sisäisestä taistelusta, mitä Joone kävi ihastuessaan metsästäjään, ja miten pitäisi toimia ja kuinka kaikki oli niin luonnon vastaista.

Tunnelma on muuttunut vakavammaksi sitten Käärmeenlumoojan ja Piraijakuiskaajan jälkeen. Tosin hyvä asiahan se on, koska kyse on vakavammista asioista. Toisekseen kirjan tunnelmaan ei olisi sopinut niin kirkas huumori, kuten aiemmissa teoksissa. Kyllähän tässäkin huumoria on mutta osa menee jo mustan huumorin puolelle. Kirjan miljöönä toimiva Venorin kaupunki on synkkä ja epätoivoa pursuava kaupunki, joka vahvistaa kirjan synkempää teemaa. Kirjassa oli myös niin sanottua insideläppää, joille voi nauraa vasta jos on lukenut aiemmat teokset.

Jälleen ihanan persoonalliset hahmot, joista oli ihana lukea. Harmittelin, koksa ei tullut oikeastaan uusia eläimiä ja niihin yhdistettyjä luonteita, koska on ollut hauska lukea, mitä Salama seuraavasksi keksii.

"First you wanna kill me, then you wanna kiss me."

Lopussa kaikki kietoutuu kauniisti yhteen, ja oli upea seurata tätä sarjaa ja lukea sen päätös, joka oli päätä huimaava, ja minusta jotenkin hyvä lopetus kaikelle.

Arvostelu: <3<3<3<3

ps. Luin e-kirjana ja hyvin sujuu lukeminen.

Jennifer L. Armentrout: Cursed

Pitkästa aikaa taas paneuduin Armentroutin teokseen. Sain lahjaksi tabletin ja päätinkin sitten testailla, miltä tuntuu e-kirjan lukeminen. Helsingin e-kirjojen joukosta sitten poimin Cursed:n, joka on Armentroutin itsenäinen romaani ja poikkeuksellisesti hänen tuontantoonsa ei ole sarja.

Ember kuoli autokolarissa, mutta hänen siskonsa toi hänet takaisin elävien kirjoihin. Palatessaan hän toi jotain uutakin. Kyvyn tappaa minkä tai mitä tahansa elollista kasveista ihmisiin. Ember ei ole ainoa, joka tietää hänen ja siskonsa kyvyistä. ja ehkei autokolari ollutkaan vahinko? Ja miten luottaa ihmisiin, jotka ottavat hänet ja hänen siskonsa siipiensä suojaan tai oikeastaan vangeiksi.

Emberin hahmoa oli käsitelty loistavasti, sillä kyky tappaa kosketuksesta on aika vastuullinen kyky. Pitää varoa ja toisaalta kyky on voimakkaimpia. Myös Emberin vahingossa tappaessa oli hänellä kuitenkin jonkin asteen hyvä tunne. Eli ei täysin hyvä ei täysin paha. Olinkin jo kyllästynyt YA kirjojen melkein täydellisiin hahmoihin, mutta Emberissä oli omalla tapaansa jotain pahasti vinksahtanutta. Ärsyttävän vainoharhainen Ember on. Jokainen on vihollinenja kehenkään ei voi luottaa.

En pitänyt kliseestä, joka laittoi punaisen kankaan silmieni eteen. Tottakai pitää olla komea Hayden, joka haluaa uhrata kaiken Emberin puolesta, ja kykenee kestämään Emberin kosketusta tietyn aikaa kuolematta... Ei kliseisempää voikkaan olla. En myöskään pitänyt siitä, kuinka leikiteltiin koko ajan kylmää ja kuumaa, joka tuntui turhalta säädöltä.

Jotenkin kirja tuntui kuvaukseltaan hyvin värikkäältä, kuin ympäröivä maailma olisi väritetty kirkkain sävyin.

"I glanced at my reflection and forced a smile. It was broken." - Ember

Arvio on todella alhainen koska en voinut olla vertaamatta teosta Armentroutin muuhun tuotantoon, joka tähän teokseen verrattuna on ylivertaista. Kuitenkin teos veti mukaansa. Yrittää olla nuorten trilleri? 

Arvostelu: <3<3

Jandy Nelson: I'll give you the sun

Sykähdyttävää tekstiä joka yksilöllisellä tyylillään vaikuttaa lukijaan peruuttamattomasti.

Kaksoset Noah ja Jude ovat olleet aina erottamattomia, mutta elämä vie heidät erilleen. Pystyvätkö he korjaamaan välinsä, vai pahentavatko he vain tilannetta?

Kuten kirjan alaotsikko "Rakkaus on vai puolet tarinaa" sanoo , niin tässä kirjassa se on totta. Romanssit ovat kyllä suuressa osassa ja rakkaus myös, mutta kirjassa on kyse paljosta muustakin, kuten perheestä, omasta minästä ja erilaisuudesta. Omalla tapaa on kyse myös kasvukertomuksesta ja oman minänsä hyväksymisestä.

Kirja kertoo Noahin näkökulmasta, kun tämä on 13 ja Juden näkökulmasta, kun tämä on 16. Toteutus on nerokas, sillä Noah ei tiedä vielä mitä on tulossa, ja Jude vaikka tietääkin niin lukija ei osaa täyttää kaikkia aukkokohtia. Näin syntyy palapeli, jota täytetään hitaasti mutta varmasti palapalalta yhtenäisemmäksi ja kirjan luettua olo oli, kuin kaikki palaset olisivat löytäneet oikean paikkansa. Tunne oli hyvin miten sen sanoisi tyydyttävä.

"No one's gonna find out. Don't worry," I whisper, not caring if everyone in the whole world knows, not caring about anything except more now him and me under the open sky as thunder cracks and the rain comes down. -Noah

Kirjan ulkoasu on hyvin mielenkiintoinen. Teos on kokonaan keltainen kirjaimellisesti ja tekstin seassa on ikään kuin maalauksen jälkiä ja joistain sanoista on tehty kohosteisia kyseisellä musteella, kuten "I, Sank, All, The way, Down.", joka korostaa vajoamista ja kaiken menetystä. Muutenkin kirjassa on leikittelyä sanoilla ja sillä, miten tekstin voi asetella. Rakastuin myös Nelsonin tapaan kuvata rakkautta ja ihmisiä ja heidän välisiä tunteitaan. Ne ovat kuin silmien edessä syntyvä maalaus.

Rakkautta ja suhteita kirjassa on monenlaisia, kuten isä ja poika, äiti ja tytär, tyttö ja poika ja poika ja poika. Kyseinen poikien välinen rakkaus oli kirjassa hämmästyttävällä tavalla kuvattua, ja se oli syvää kaipuuta ja hullaantumista. Ihan perinteinen romanssi oli luotu niin, että se oli kaikkea muutakuin perinteistä. SE oli kaunista ja ihmeellistä, ja kuinka tuntui kuin kohtalo olisi sen niin halunnut.

 "They do make love stories for girls with black hearts after all. They go like this." -Jude

Kirja on kaunis kertomus rakkaudesta ja romanssina aivan omaa luokkaansa. Tätä voi suositella aivan kaikille! Ja kaikkien tosiaan pitäisi lukea kyseinen kirja, jos pitää romansseista!

Arvostelu: <3<3<3<3

Jussi Valtonen: Vesiseinä

Kirjaimellisesti moniulotteinen kertomus, joka minusa kuvaa ainoastaan sitä, miten kaikki voi mennä pieleen. Jokaisella valinnalla elämässämme on merkitys, niin arvattava kuin arvaamatonkin.

Teos kertoo Antista ja tämän eri elämän vaiheista, joissa käy ilmi hänen erilaiset valintansa. Kuinka niihin valintoihin sotkeutuu tunteet, jotka lukitsevat välillä henkilöhahmomme paikoileen. Riippuen siitä millainen ihminen hänestä on kasvanut, valintojensa vuoksi hän on välillä puoleensa vetävä ja välillä ihminen, jota ei haluaisi tuntea.

Sain kirjan lahjaksi ystävältäni, ja en ole aiemmin Valtoselta lukenut yhtäkään teosta, mutta koukutuin heti. Hän kirjoittaa yksityiskohtaista teksitä joka vie mukanaan. Hän ei jätä liikaa isoja kysymyksiä auki ja nekin kohdat, jotka täytetään mielikuvituksella piirtyvät kirkkaasti mieleen. Toisaalta taas Valtosen teksti on kui vesivärimaalaus se liukuu asiasta toiseen ja antaa sijaa omille päätelmille, eikä sano asiaa ääneen. Kuten Antin ollessa lomamatkalla vaimonsa kanssa. Ehkä ero sittenkin oli parempi. Ehkä siitä vasta alkaa elämä.

Ainoa ongelma minulla oli kirjan kanssa se, että tuntui kuin aina elämässä olisi jotain väärin tai vinossa, kuin koskaan se ei olisi tarpeeksi hyvää tai että Antti pystyisi löytämään onnensa tai olmaan edes hetken onnellinen. Ehkä siitä onkin kyse. Kirjailijan tapa sanoa, että ihminen ei ole eikä tule olemaan onnellinen. Jos se ei itsestä ole kiinni niin se on muista. Tulevaisuutemme ei ainoastaan ole kiinni yksin meistä ja vaikka kuinka tavoittelisimme tuota onnen hippua se karkaa käsistämme joka kerta.

Toinen on, että toista mahdollisuutta ei ole. Antti on kirjassa tehnyt eri elämän vaiheissaan eri valintoja ja muuttanut kohtaloaan, mutta meille se ei ole mahdollista. Täytyy pitää kiinni niistä päätöksistä mitä on tehnyt ja luottaa siihen, että se on oikea päätös.

Teksti oli miellyttävää ja kirja meni hujauksessa. Jäin kaipaamaan lisää samanlaista tekstiä, joten eiköhän kirjasto jonoihin hänen kirjojaan lainaamaan.

Arvostelu:<3<3<3<